Talvisodan päättymisestä tulee lauantaina 13.3. kuluneeksi 70 vuotta. Sitä juhlitaan. Kenraalit ja muut sotaherrat seisovat asennossa sotamuistomerkeillä. Vaikka näennäisesti juhlitaan rauhaa, kysymyksessä on silti hyvin militaristinen merkkipäivä. Ei juhlapuhujiksi hautuumaille tai Marskin patsaille kelpuuteta rauhanliikkeen johtohenkilöitä.Talvisota oli Suomen silloisille johtajille mieleen, vaikka sen muodolliseksi aloittajaksi saatiinkin Mainilan laukaukset tussauttanut Neuvostoliitto. IKL:n kansanedustaja, pastori Elias Simojoki sanoi jo 1935, että ”tulevan sodan siipien havina kuuluu jo”. Vuonna 1938 Simojoki sanoi, että ”taistelujärjestö AKS:n [Akateeminen Karjala-seura] ensimmäinen ja tärkein tehtävä on Suomen nuorison militarisoiminen”.
Sotamarsalkka Mannerheimillekin talvisota tuli kuin tilauksesta. Päiväkäskyssään 1.12.1939 hän nimittäin ilmoitti, että ”tämä sota ei ole mitään muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös”.
Kun loppunäytös ei talvisodassa muodostunut mieluisaksi, piti jatkaa. Jatkosodan ensimmäisessä päiväkäskyssä Mannerheim latasi samaan tapaan kuin Osama bin Ladenin islamistit nykyisin: ”Kutsun Teitä kanssani Pyhään sotaan vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistamme vastaan.”
LAPSETKIN
MILITARISOITIIN
Sodissa synnytettiin rakenteellinen sukupolviasetelma, jossa vanhemmat joutuivat lähettämään lapsiaankin kuolemaan. Valt. tri Sari Näre kirjoittaa talvi- ja jatkosotien vaietusta historiasta, että jälkipolvia velvoitettiin uhriksi – ”käskyillä alustetaan kasvuikäisten militarisointia, mikä suuntaan koko järjestelmää varustautumaan sotilaalliseen voimankäyttöön”. (Ruma sota, Johnny Kniga 2008)
Tämä järjestelmä toimii edelleen. Samaa asepelien jatkumoa tämä on: talvisota - jatkosota - Myyrmanni - Jokela - Kauhajoki - kauppakeskus Sello.
Sitten jotkut vielä puolustelevat käsiaseita. Mihin aseita yleensäkään tarvitaan?
Lapset ja nuoret saivat maksaa ison hinnan Suomen sotahullujen herrojen epäonnistuneesta pelistä. Sotalapsiksi joutui noin 75 000 lasta, sotaorvoiksi 50 000, evakkoon joutui yli 100 000 lasta. Arviolta yli 100 lasta kuoli siviilivankeina, noin 100 lasta partisaanien uhreina ja 230 lasta on tilastoitu kuolleiksi sotatilanteissa, kuten pommituksissa.
Tästä piti kuitenkin vain olla ylpeä. Elias Simojoen tiedetään ylistäneen erästä äitiä, joka kiitti jumalaa siitä, että ”oli saanut kantaa sydämensä alla lasta, joka sai niin paljon uhrata kokonaisen kansan vapauden puolesta”.
Simojoen, Mannerheimin ja kumppaneiden mielestä näin piti olla, koska Suomen ylösnousemus vaati uhrikseen kristuksenomaisen veriuhrin, nuorten poikien veren.
Pyhän sodan henkeä oli erityisesti siinä vaiheessa, kun oltiin tekemässä Suur-Suomea. Itä-Karjalan puolesta veren vuodattaminen merkitsi Kristuksen sotilaana olemista ja omalla kärsimyksellä lunastettu maa luvattua maata. – ”Suomen heimo nähtiin valittuna kansana etuvartiossa puolustamassa sivistystä itäistä barbaarikansaa vastaan. Itä-Karjalan valloituksessa Kristuksen armeija pyrki vapauttamaan pyhän maan ylösnousemukseen, ja kuoleminen sen puolesta merkitsi ikään kuin vapahtumista”, luonnehtii Sari Näre.
RAUHANAATE
VEI VANKILAAN
Rauha oli 70 vuotta sitten kirosana. Toukokuussa 1940 perustettiin Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura. Lokakuuhun mennessä siinä oli 115 osastoa ja 40 000 jäsentä. Jo heinäkuussa oli kuitenkin SNS:n perustajajäsenet Lauri Vilenius ja Mauri Ryömä pidätetty, ja myöhemmin pantiin vankilaan kymmeniä seuran jäseniä – saivat maksaa vankeudella yrityksestään ajaa rauhaa sodan sijaan.
Rauhaa olisivat mieluummin halunneet myös ne, jotka kieltäytyivät sotimasta. Jatkosodan aikana kirjattiin karkaamisia, sotapelkuruutta, palvelukseen saapumatta jäämisiä, luvattomia poistumisia ja lomalta palaamatta jäämisiä noin 40 000. Saksan armeijassa Wehrmachtissa käpykaartilaisten suhteellinen osuus ei ollut yhtä iso.
Mitenkään uutta tämä ei ollut. Ruma sota -kirjassa kerrotaan, että vuosina 1918-19 tuomittiin karkaamisista Mannerheimin valkoisessa armeijassa lähes 1500 asevelvollista eli kokonaisvahvuudesta 5 prosenttia.
Jatkosodan viimeisenä sotakesänä ammuttiin karkureita ja muita sotimisesta kieltäytyneitä rintamalla 250 miestä.
NAITIIN KUIN
VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ
Sotien vaiettuun historiaan kuuluu myös seksi. Sari Näre käsittelee tätäkin kirjassaan. Hän on koonnut sotaveteraanien kertomuksia tämän alan sotakokemuksista. Tässä muutamia muisteluksia:
”Juu, me naitiin sen lotan kanssa samassa poterossa, se oli yhden everstin tytär, nuori ja nätti. Kun me maattiin siinä suojassa vihollisen kranaateista, rupes mun tekee mieli naida. Mä kysyin sopisko ja se vastasi, että sen kun vaan. - - - Me maattiin vain ja naitiin vaikka vihollinen hyppi poteromme ylitse kuin heinäsirkkoja.”
Toinen muistelija: ”Se lotta tuli ihan kuumaksi. Pian menimme junan vessaan ja siellä losetin lattialla mä sitten höyläsin sitä. Vikisi se vähän, että jos tulee mukula. Mä sanoin, ettei tule, että multa on toinen kives pois. Se kauhisteli, mutta uskoi ja niin me rakasteltiin junan jyskyessä eteenpäin.”
Kenttäsairaalassa lääkintälotta kysyi potilaalta: ”Vieläkös täällä seistään?” Kysymyksen luonteen tultua selväksi lotta vei potilaan liinavaatehuoneeseen ja siellä sitten naitiin. Kun sotilas tuli takaisin vuoteelleen, eräs toinen potilas sanoi: ”Nyt se yökkö on nainut tämänkin potilaan.”
Rintamamiehet joutuivat joskus lääkärintarkastukseen ennen lomalle lähtöä. Muistelus tästä: ”Tarkastus oli edellytys lomalle pääsylle, koska mulkun oli oltava puhdas ja kunnossa… Olihan sitä jonossa juttua: kenellä sokerimuna, ketjumuna tai riippupussit, kuka oli eunukki ja kuka onanisti. Sitten pohdittiin, montako kertaa kukin oli nainut, milloin viimeksi, onko ylipäänsä menettänyt poikuutensa, missä ja milloin, ja vaikka mitä. Kaikki puheet hoidimme siitinjonossakin sillä veljellisellä ystävyydellä, jonka vain sota opetti.”
Mannerheimin homoseksuaalisuudesta rintamalla huhuttiin ja siihen oli kiinnitetty huomiota, että tämän lähellä tuntui aina olevan poikkeuksellisen hyvännäköisiä sotilaita. Se pani ajattelemaan, että ”saihan suurella miehellä olla omat luontoisetunsa”.
kari.naskinen@gmail.com