Moni lahtelainen ei näe Minna Haapkylän loistavaa näyttelijäntyötä elokuvassa Kuulustelu, joka nyt menee Kuvapalatsissa. Eilen maanantai-iltana meitä oli katsomossa viisi ihmistä. Osasyy tähän on se, että Etelä-Suomen Sanomat pani pari vuotta sitten pois elokuva-arvostelijansa Hannu Massisen ja otti tilalle helsinkiläisen Jarmo Lindemarkin. Nyt arvosteluissa mennään Helsingin rytmin mukaan: kun esimerkiksi tämän Jörn Donnerin elokuvan ensi-ilta oli Helsingissä viime syyskuussa, elokuva oli esillä Etelä-Suomen Sanomissa silloin; nyt kun elokuva vihdoin saatiin Lahteen, siitä ei ole juttua, joten monelta lahtelaiselta Kuulustelu livahtaa ohi huomaamatta. Eivät kaikki lue lehdessä kerran viikossa olevaa Kuvapalatsin ilmoitusta tai tapahtumakalenterin ”rivihautaa”.Kuinkahan monelta jää näkemättä Nelson Mandelasta kertova elokuva, joka myös on nyt Kuvapalatsin ohjelmistossa? Olen parilta tuttavalta kysynyt, ovatko elokuvan nähneet. Eivät ole, kun eivät tiedä moisesta elokuvasta – eivät tiedä, koska elokuvan nimi on Invictus – Voittamaton. Jos nimi olisi ”Mandela – voittamaton”, se saisi enemmän katsojia.
Naispääosa-Jussin ansaitusti saanut Minna Haapkylä on roolissaan joka tapauksessa ylivertainen, monin verroin parempi näyttelijä kuin Oscar-palkittu Sandra Bullock. Elokuvana Kuulustelu on niin ikään parempi kuin viime vuoden parhaana suomalaisena elokuvana palkittu jeesustelu Postia pappi Jaakobille.
Minna Haapkylä esittää neuvostovakooja Kerttu Nuortevaa, joka jäi Suomessa kiinni sotasyksynä 1942. Kerttu Nuorteva oli Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan suomalaissyntyisen presidentin Santeri Nuortevan tytär, joka lähetettiin desanttina Suomeen, vangittiin ja palautettiin rauhanteon yhteydessä Neuvostoliittoon.
Kerttu Nuortevaa Päämajan valvontaosastolla kuulustellut lakitieteen tohtori, sodanaikainen vänrikki Paavo Kastari lupasi kerttu Nuortevalle, että hän saa kansainvälisen passin ja vapaan poistumisen maasta joko Ruotsiin tai Australiaan, jos kertoo kaiken tietämänsä Neuvostoliiton vakoilusysteemeistä. Hän kertoi vasta, kun Valpon Turun toimiston päällikkönä toiminut Kastari toi Kertun keskustelukumppaniksi tämän isän vanhan ystävän Arvo "Poika" Tuomisen, joka oli ryhtynyt avustamaan poliisia. Tuominen onnistui vakuuttamaan Kerttu Nuortevan siitä, että stalinismi oli pettänyt kommunismin aatteen. Kerttu Nuortevan maailmankuva romahti, ja henkisesti murtuneena hän teki Kastarille täyden tunnustuksen.
Elokuvasta saa sellaisen käsityksen, että Kastari petkutti ja että tämän takia Kerttu Nuorteva joutui lokakuussa 1944 palaamaan Neuvostoliittoon, missä hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankileirille. Rangaistuksensa kärsittyään hän opiskeli rakennusinsinööriksi ja työskenteli mm. vesivoimalaitosten parissa. Hän kuoli aivokalvontulehdukseen Kazakstanissa 1963.
Todellisuudessa Kerttu Nuorteva itse halusi palata Neuvostoliittoon. Hän teki tämän vaikean päätöksensä Katajanokan vankilassa syyskuussa 1944. Kerttu Nuortevan sellitoveri on vahvistanut, että kerttu Nuorteva oli täysin tietoinen Kastarin järjestämästä pakomahdollisuudesta. Kerttu Nuorteva halusi kuitenkin palata kotimaahansa, koska siellä olivat hänen poikansa ja äitinsä.
Donneria todenmukaisemmin Kerttu Nuortevan asiaa on käsitelty Matti Kassilan ja Pekka Lounelan kirjassa Kahden naisen sota (WSOY, 1985).
Suomessa kenttäoikeus tuomitsi Kerttu Nuortevan kuolemaan ja sotaylioikeus vahvisti tuomion. Hänen sukulaisensa, erityisesti isän serkku professori Paul Nyberg, saivat kuitenkin lykättyä kuolemantuomion täytäntöönpanoa, ja lopulta Kastari järjesti sen, että kuolemantuomio peruttiin. Armahduksen allekirjoitti pääministeri Antti Hackzell presidentin sijaisena elo-syyskuun vaihteessa.
kari.naskinen@gmail.com