On elettävä, elämä on työtä – sen jälkeen lepäämme

Parhaat näytelmäkirjailijat:
Edward Albee
Bertolt Brecht
Minna Canth
Henrik Ibsen
Arthur Miller
Eugene O´Neill
William Shakespeare
Anton Tshehov
Tennessee Williams
Hella Wuolijoki

Tshehovin Vanja-enon kävin taas katsomassa. Siinä on kaikki, elämän koko kirjo ja varsinkin elämän se puoli, joka saa kaiken tuntumaan tarpeettomalta. Hukkaan heitettyä elämää, menetettyjä mahdollisuuksia, pelkkää tarpeetonta oleskelua ja haikailua. Rakastumisetkin johtavat vain pettymyksiin. Vaikka unelmat eivät toteudu, vaikka tulevaisuus näyttää häviävän turhuuden hämärään, on sanottava kuin Sonja: ”On elettävä.” Sonjan Vanja-enolla on tähän oma keinonsa: ”Kun oikeaa elämää ei ole, eletään kangastuksissa.” Tässä taas auttaa votka, joka saa kangastukset pysymään.

Viimeisten kuuden vuoden aikana olen kirjoittanut Vanja-enosta jo kolme kertaa, nyt katsoin näytelmän Vantaan näyttämön tekemänä Kulttuuritalo Martinuksessa. Oli täysin toimiva esitys, en kuitenkaan käsittele sitä sen kummemmin, mutta kun Sonjan ja Vanja-enon vieraat olivat lähteneet takaisin Harkoviin, on näytelmän lopettava Sonjan hieno monologi niin paljon puhuva, että se tähän:

”Me elämme eteenpäin, Vanja-eno. On elettävä. Elämme pitkän rivin päiviä, pitkiä iltoja, kannamme kärsivällisesti koettelemukset, jotka kohtalo meille lähettää; teemme työtä muiden hyväksi niin nyt kuin vanhaksi tultuammekin, tuntematta lepoa, ja kun meidän aikamme on tullut, kuolemme nöyrästi ja haudan tuolla puolen sanomme, että me olemme kärsineet ja itkeneet ja saaneet kokea katkeruutta, ja Jumala armahtaa meitä ja me, eno, rakas eno, saamme nähdä valoisan, kauniin ja kirkastuneen elämän, saamme iloita ja katsoa nykyisiä onnettomuuksiamme säälien, hymy huulilla — ja lepäämme. Minä uskon, eno, uskon palavasti, kiihkeästi… Me lepäämme!”

”Me lepäämme! Me saamme kuulla enkelten laulun, näemme koko taivaan timanteissa, näemme kuinka kaikki maallinen paha, kaikki kärsimyksemme hukkuvat laupeuteen, joka täyttää koko maailman, ja elämämme on tyyntyvä hiljaiseksi, lempeäksi ja suloiseksi niin kuin hyväily. Minä uskon, uskon… Rakas, rakas eno raukka, sinä itket. Sinä et saanut elämässäsi tuntea iloa, mutta odota, Vanja-eno, odota… Me lepäämme. Me lepäämme!”

Mutta ennen kuin Sonja Aleksandrovna ja Ivan Petrovitsh pääsevät lepäämään, on tehtävä työtä. Muuta ei ole. Elämä on työtä. Näin se on isolle osalle ihmisiä edelleen.

Kun Vanja-enon suomenkielinen kantaesitys oli ollut Kansallisteatterissa 28.10.1914 Eino Kaliman ohjaamana, kirjoitti Helsingin Sanomien arvostelija: "Kappaleen yksisävelinen ikävä ja ilottomuus, tuska ja kiihtymys, elämänjano ja toivoton herpoutuminen vaikuttavat katsojaan kuin haikea, sydäntä viiltävä kansanlaulu Venäjän aroilla.”

kari.naskinen@gmail.com

Kepun aatteen hämärtyminen jatkuu

Maalaisliitto 1930 eduskuntavaaleissa 27,3 %.
Keskusta HS-gallupissa toissa päivänä 12,2 %.

Laihian profeetan Santeri Alkion syntymästä on tänään kulunut 160 vuotta. Oli Maalaisliiton perustaja ja sen pääideologi, sanomalehti Ilkan perustaja ja päätoimittaja. Maalaisliitto on nykyisin Suomen Keskusta ja Ilkka on lehtitalon sisäisen fuusion jälkeen Ilkka-Pohjalainen. Keskustan äskeisessä puoluekokouksessakin Alkio oli esillä, kuten aina ennenkin. Puoluekokoukselle oli jätetty kaksi sellaista aloitetta, joissa esitettiin, että puolueessa olisi aika paneutua erityisesti aatteellisiin ja ohjelmakysymyksiin. Toisen oli tehnyt puolueen kaksikielinen piiri Centerns distrikt - Keskustan piiri rf, jonka puheenjohtaja on Paavo Väyrynen. Tämän aloitteen mukaan puolueelle olisi alettava valmistella uutta periaateohjelmaa. Luonnollisesti aloite hylättiin, koska sen takana oli Väyrynen.

Toisessa aloitteessa Suomen keskustanuoret vaati, että pitäisi aloittaa laajamittainen aatteellinen keskustelu alkiolaisuudesta 2020-luvun yhteiskunnassa ja sanoittaa alkiolaisuus nyky-yhteiskuntaan sopivaksi. Alkiolaiseen ihmisyysaatteeseen perustuen olisi luovuttava materialististen arvojen kulutuskulttuurista ja nojauduttava henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Lapin keskustanuorten mielestä tähän päästäisiin sillä, että Yle lopetettaisiin ja valtio hankkisi jokaiselle kansalaiselle yhteisten arvojen pohjaksi Netflixin.

Puoluekokouksessa ei täysin hyväksytty alkiolaisuuteen vetoamista, vaan huomautettiin, että Keskustassa aatteen kehittäjiä on ollut muitakin kuin Santeri Alkio. Keskusta-aate on siis enemmän kuin alkiolaisuus.

Väyrynen oli toista mieltä ja kirjoitti blogissaan, että puolueessa aliarvioidaan alkiolaisuuden merkitystä Keskustan politiikan aatteellisena perustana: ”Alkiolaisuus on paljon enemmän kuin satavuotiaan alkiolaisuuden opinkappaleet. Muut keskusta-aatteen kehittäjät ovat nojautuneet alkiolaiseen arvo- ja aatemaailmaan. Alkiolaisuus on edelleen kestävä yleinen perusta puolueen politiikalle.”

Väyrynen muistuttaa, että 1900-luvun alkuvaiheissa Santeri Alkio loi ohjelman, jolla Maalaisliitto haastoi aatteellisesti sekä sosialistit että porvarit. Kun sekä sosialistien että porvareiden politiikka perustui materialistisiin arvoihin, loi Alkio aatteen, joka asetti ihmisyyden ja sen kehitystarpeen yhteiskunnallisen uudistustyön perustaksi. Väyrysen mukaan Alkiolla oli myös ratkaiseva merkitys Suomen itsenäisyyden toteuttamisessa ja valtiomuototaistelussa. Väyrynen vetää mutkat suoriksi: ”Sosialistit yrittivät liittää Suomen osaksi Neuvostoliittoa. Oikeisto yritti toteuttaa monarkistisen järjestelmän ja tehdä Suomesta Saksan vasallivaltion. Maalaisliitto puolusti Suomen itsenäisyyttä ja toteutti demokraattisen tasavaltaisen valtiojärjestyksen.”

Kepun aate alkoi hämärtyä vuoden 2010 puoluekokouksessa, jossa liberaalit saivat yliotteen, minkä jälkeen alkiolaisuus on vähitellen joutunut väistymään. Vuodesta 2010 lähtien äänestäjien luottamus Keskustaan on romahtanut, vuoden 2019 eduskuntavaalien tulos oli puolueen historian heikoin ja sen jälkeenkin kannatus on alentunut. HS-gallupin toissa päivän luvuissa miinusta oli taas puoli prosenttiyksikköä ja Kokoomuksen kannatus on nyt kaksi kertaa suurempi kuin Keskustan.

Laadin tähän vielä kymmenen merkittävimmän maalaisliittolais-kepulaisen nimilistan. En osannut tarkkaa järjestystä tehdä, mutta tässä aakkojärjestys:

Esko Aho
Santeri Alkio
Kyösti Kallio
Urho Kekkonen
Seppo Kääriäinen
Martti Miettunen
Mauri Pekkarinen
Vieno Johannes Sukselainen
Johannes Virolainen
Paavo Väyrynen

”Niin kauan kuin kansa muuttaa maalta kaupunkiin, niin kauan se menee perikatoaan kohti. Henki-ihmiselle on maalaiselämä kuin kirkko verrattuna kaupunkilaiselämään. (Santeri Alkio)

kari.naskinen@gmail.com

Onnellisella kansalla asiat ovat huonosti

Millä ihmeen konstilla ne saavat vuodesta toiseen sellaisen tuloksen, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa? Kuitenkin täällä ovat asiat aina huonosti. Jääkiekon MM-kisoissakin mitalienjakajina olivat vain Kummola ja kaksi muuta miestä, ei siis yhtään naista. Loppuottelua oli katsomassa myös Sanna Marin, joka kuitenkin näytti hörpänneen siellä lasillisen valkoviiniä. Oliko takuulla ostanut omilla rahoillaan? Kyllä näiden kanssa hermot menee.

Eikä tässä kaikki. Sanna Marin kävi myös Bilderberg-kokouksessa, ja on epäiltävissä, että kutsuvieraat saivat siellä ilmaiseksi ruokaa ja juomaa.

Olisi mielenkiintoista selvittää maailmanlaajuisesti, paljonko ihmiset olisivat valmiita maksamaan siitä, että naapurille tulossa oleva lottovoitto peruttaisiin arvontakoneessa ilmenneen vian takia. Mitenhän olisi Suomessa, kyllä ainakin satasen voisi noin hyvään tarkoitukseen panna?

Isänmaalliset asiatkaan eivät Suomessa ole kunnossa. Kun gallupeissa kysyttiin, pitääkö Suomen hakea Naton jäsenyyttä, niin 15-25 prosenttia vastasi, että ei. Näin paljon on siis Putinin trulleja keskuudessamme.

Lappeenrannassa asiat sentään pantiin järjestykseen, kun bussilinja Z muutettiin X-linjaksi. Lappeenrantaan onnellisuus palasi.

Isänmaan perusasialla pitää aina olla. Yksi sellainen liittyy maahanmuuttajiin. Kaikki oikeat perus-, kanta- ja aitosuomalaiset eivät voi olla onnellisia muunmaalaisten änkeämisestä tänne. Kohtahan niitä on enemmän kuin meitä ihtiämme.

Maailman onnellisimman kansan varjopuolesta raportoivat päivittäin iltapäivälehdet. Niiden suurin vihollinen on Sanna Marinin hallitus, joka voi vain epäonnistua: jos se toteuttaa hallitusohjelmansa, se saa aikaan tuhoa, mutta jos ei toteuta, se ei saa aikaan mitään. Entiset journalismin professorit Heikki Luostarinen ja Raimo Salokangas kirjoittavat Kanava-lehden uusimmassa numerossa 4/2022, että ip-lehdistä pahemman eli Iltalehden kieli näissä asioissa ei ole ”pelkästään kriittistä, vaan usein kohteitaan halventavaa ja naurunalaistavaa. Nolaaminen ja julkinen häpäisy ovat polarisoituneen lehtikielen normeja.”

Nimenomaan Sanna Marin pilaa suomalaisten onnellisuutta. Pukeutuu liian hienosti, viimeksi oli päällään lähes bikinit, kun heitti koripalloa pihalla. Ei voi sietää. Varmaan myös tämänpäiväinen lehtikuva Ruotsin, Norjan ja Suomen pääministereiden tapaamisesta saa moitteita, koska Sanna Marin erottuu kauniilla pukeutumisellaan ja ulkonäöllään. Tarja Halonekin pukeutui sillä tavalla paremmin, ettei hänen vaatetustaan tarvinnut kadehtia.

Vähän helpotusta ja vastinetta MM-lätkän epäonnistuneeseen palkintoseremoniaan toi sentään se, että sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä havaittiin olevan vain naisia, koska päteviä tämän alan miehiä ei ole löytynyt.

SUOMALAISTA BUSSI-
PYSÄKKIÄ VOI RAKASTAA

Onneksi kaikilla ei kuitenkaan mene yhtä huonosti. Televisiosta tuli äskettäin dokumenttielokuva Kultainen maa, jossa kerrottiin somalipakolaisten elämästä. Nelilapsinen perhe oli pitkään Suomessa asuneena palannut Somalimaahan, jossa perheenpää Mustafe Hassan ryhtyi kaivosyrittäjäksi. Hanke onnistui ja kahden vuoden kuluttua he tulivat Suomeen lomareissulle.

Perheen kaikki neljä lasta ovat Suomessa syntyneitä. Heille Suomi on unelmamaa. Lomamatka Suomessa alkoi lentokentältä, josta isä ilmeisesti oli vuokrannut auton. Yksi tytöistä katsoi auton ikkunasta tuttuja metsämaisemia, joita oli tullut ikävä. Sitten tyttö näki bussipysäkin ja riemastui – hei bussipysäkki, ihana nähdä taas – ja hei, nyt liikennevalot…

Elokuvassa käsitellään paljon lasten sopeutumista uuteen kulttuuriin ja oloihin Somalimaassa. Lapsista olisi kivempaa palata Suomeen, jossa on kaikkea. Bussipysäkkejäkin. He eivät kuitenkaan kaksi vuotta täältä poissa oltuaan tienneet, että Suomea hallitsee nykyisin tamperelainen noita-akka, jonka takapuoltakin vihataan, koska se näytti yhdessä lehtikuvassa sopusuhtaisen kauniilta. Eivätkä tiedä sitäkään, että Suomessa on maailman pahin taitettu indeksi ja maailman kallein bensa.

kari.naskinen@gmail.com

Koronapandemia ollut lääketeollisuudelle miljardibisnes

Lääkeyhtiöt, kuten Moderna ja Pfizer, tienaavat 1000 dollaria voittoa joka sekunti valmistamillaan koronarokotteilla, vaikka niiden kehitystä on tuettu miljardeilla dollareilla julkisilla investoinneilla. Lääketehtaat veloittavat valtioilta yli 20-kertaisen hinnan rokotteiden tuotantokustannuksiin nähden. Näin raportoi Englannissa toimiva kehitysapututkimusjärjestö Oxfam, joka toimii lähes sadassa maassa.

Lääketeollisuuden valtava koronamenestys on synnyttänyt 40 uutta miljardööriä. Muutenkin jättirikkaiden määrä maailmassa on kasvanut. Kun miljardöörejä oli pandemian alkaessa 2095, oli heitä tämän vuoden maaliskuussa 2668. Tänä aikana heidän omaisuutensa on kasvanut 42 prosenttia. Miljardöörien yhteenlaskettu varallisuus on nyt 12,7 biljoonaa dollaria, mikä vastaa 14:ää prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Vuosituhannen alussa vastaava luku oli 4,4 prosenttia.

Lääkealan lisäksi koronasta ovat hyötyneet merkittävästi myös elintarvike-, energia- ja teknologia-alojen yritykset. Samaan aikaan miljoonat ihmiset ympäri maailmaa kohtaavat välttämättömien tarvikkeiden, mukaan lukien ruuan ja energian, nopeasti nousevat kustannukset. Elintarvikkeiden maailmanmarkkinahinnat nousivat viime vuonna 34 prosenttia ja tänä vuonna niiden odotetaan nousevan 23 prosenttia. Maaliskuussa 2022 elintarvikkeiden hinnat olivat nousseet eniten sitten YK:n kirjausten alkamisen vuonna 1990. YK arvioi äskettäin, että 193 miljoonalla ihmisellä 53 maassa on akuutti nälkä.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että esimerkiksi viisi suurinta energiayhtiötä BP, Shell, Total Energies, Exxon ja Chevron tekevät yhteensä 2600 dollaria voittoa sekunnissa. Kuljetusalalta Oxfam ottaa esimerkin Saksasta: hampurilainen varustamo Hapag-Lloyd nosti hintojaan jopa 1000 prosenttia pandemian aikana ja teki viime vuonna ennätyksellisen 9,3 miljardin euron voiton. Sen osakkeista omistaa 30 prosenttia toiseksi rikkain saksalainen Klaus-Michael Kühne, jonka odotetaan nostavan tänä vuonna osinkoja 1,9 miljardia euroa.

Oxfamin raportissa todetaan, että epätasa-arvo, joka oli äärimmäistä jo ennen koronaa, on saavuttanut uudet tasot. Covid-19:n odotetaan nyt lisäävän kaikkien aikojen suurinta systeemistä tuloerojen kasvua. Tällä on erityisen tuhoisat vaikutukset naisiin, jotka ovat suhteettomasti syrjäytyneet työelämästä.

Oxfam GB:n toimitusjohtaja Danny Sriskandarajah sanoo, että ihmiset Itä-Afrikassa kuolevat nälkään samalla kun ruuan ja energian nousevat hinnat ruokkivat maailman superrikkaiden omaisuuksien kasvua. Hänen mielestään varallisuusveroja pitäisi ottaa käyttöön:

”Varallisuusverojen käyttöönotolla kerättäisiin valtavia summia, jotka voisivat auttaa haavoittuvia ryhmiä selviytymään tästä kriisistä ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta. Täällä Britanniassa energiayhtiöiden satunnainen vero olisi hyvä aloitus auttamaan kaikkia niitä, joilla on vaikeuksia syödä ja lämmittää kotiaan. Neljällä viidestä Englannin köyhimmästä kotitaloudesta on vaikeuksia lämmittää kotiaan ensi syksynä.”

Kansainvälinen valuuttarahasto, OECD ja EU ovat kaikki ehdottaneet, että hallitukset määräisivät satunnaisia veroja energiayhtiöiden ennätystuloille tukeakseen ihmisiä, jotka kohtaavat nousevia energialaskuja. Italiasssa on näin jo meneteltykin ja Britanniassa hallitus harkitsee tätä.

kari.naskinen@gmail.com

Saksa vastusti Naton itälaajentumista

Helmut Kohl (vas.), Hans-Dieter Genscher, Mihail Gorbatshov.

Saksassa on julkaistu ulkoministeriön asiakirjoja vuodelta 1991. Der Spiegel -lehti on ottanut niistä esille mielenkiintoisia kohtia koskien Naton laajentumista itään. Julkaisija on Leibnizin nykyhistorian instituutti, ja tämä toinen osa "Saksan liittotasavallan ulkopolitiikkaa käsittelevistä asiakirjoista" sisältää muistioita, pöytäkirjoja ja kirjeitä, joissa on aiemmin tuntemattomia yksityiskohtia Naton itälaajentumisesta, Neuvostoliiton romahtamisesta ja Ukrainan itsenäistymisestä.

Saksan liittokansleri Helmut Kohl halusi 1991 estää Naton laajentumisen ja Ukrainan itsenäistymisen. Itä-Eurooppaa ja Neuvostoliittoa koskevan politiikan ("Ostpolitik") ytimessä Saksassa olivat tuolloin Saksan sodanjälkeisen historian kaksi jättiläistä: Helmut Kohl (CDU) ja ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher (FDP). Heidän näkemyksensä oli selvä: vaikka monet Neuvostoliiton muodostaneet kansallisuudet olivat alkaneet vastustaa Moskovaa, he katsoivat, että Neuvostoliiton hajoaminen olisi katastrofi. Kohl yrittikin toistuvasti saada lännessä vauhtia Ukrainan ja Baltian maiden itsenäistymistä vastaan. Kun kävi selväksi, että Neuvostoliittoa uhkasi hajoaminen, saksalaiset kannattivat Kiovan liittymistä konfederaatioon Venäjän ja muiden neuvostotasavaltojen kanssa. Tilanne kuitenkin muuttui, kun yli 90 % ukrainalaisista äänesti itsenäisyyden puolesta kansanäänestyksessä, ja sekä Kohl että Genscher muuttivat suuntaa. Saksa oli ensimmäinen EU-maa, joka tunnusti Ukrainan itsenäisyyden.

Der Spiegelissä on tarkkoja lainauksia nyt julki tulleista asiakirjoista: Varsovan liiton hajotessa 1991 Genscher teki kaikkensa torjuakseen Naton itälaajentumisen ja totesi, että Itä-Euroopan jäsenyys Natossa "ei ole meidän etujemme mukaista".

1.3.1991 Genscher ilmoitti yhdysvaltalaisille vastustavansa Naton itälaajentumista sillä perusteella, että Saksojen yhdentymiseen liittyen käydyissä neuvotteluissa neuvostoliittolaisille vakuutettiin, "että ei ole olemassa minkäänlaista aikomusta laajentaa Natoa itä-Eurooppaan".

7.3.1991 Genscherin ministeritoimistoa johtanut Jürgen Chrobog esitti englantilaisille, ranskalaisille ja amerikkalaisille, "että neuvostojoukkojen poisvetäytymistä Itä-Euroopasta ei tule käyttää omien etujen ajamiseen".

18.4.1991 Genscher ilmoitti Kreikalle vakuuttaneensa neuvostoliittolaisille, että "Saksa tulee yhdentymisen jälkeen jäämään Natoon, mutta Nato ei tule laajentumaan itään”.

USA PAINOSTI
TAIPUMAAN

Toukokuussa 1991 Genscher joutui kuitenkin taipumaan Yhdysvaltojen painostuksen edessä toteamukseen, että Naton mahdollinen itälaajentuminen ei tulevaisuudessa ole pois suljettu, mutta painotti samalla sen välttämistä.

11.10.1991 Genscher tapasi kollegansa Ranskasta ja Espanjasta, Roland Dumasin ja Francisco Ordóñezin. Vielä tuonkin kokouksen pöytäkirjaan merkittiin Genscherin lausunto Keski- ja Itä-Euroopan maiden tulevaisuudesta seuraavasti: "Emme voi hyväksyä Itä-Euroopan maiden Nato-jäsenyyttä. Jokainen Itä-Euroopan maiden ja Neuvostoliiton tilanteen vakauttamista edistävä askel on tärkeä." Genscher esitti, että pitäisi etsiä sellaisten turvatakuiden luominen itä-Euroopan maille, että se olisi Neuvostoliiton hyväksyttävissä. Genscher: "Varsovan liiton entiset maat ovat seuranneet tavoitetta tulla Naton jäseniksi. Heidät on puhuttu siitä irti luottamuksellisissa neuvotteluissa."

Neuvostoliittoa johti tuolloin Mihail Gorbatshov, idealistinen, uudistusmielinen kommunisti, jota saksalaiset rakastivat hänen ”myytyään DDR:n Saksan liittotasavallalle.

"Jos saksalaiset ovat valmiita auttamaan Neuvostoliittoa, se johtuu ennen kaikkea kiitollisuudesta Gorbatshovin roolista Saksan yhdistymisessä", Kohl sanoi. Myöhemmin Kohl kertoi julkisesti, että hän oli ollut Gorbatshovin "paras asianajaja". Kaksi johtajaa keskusteiivat paljon epävirallista, välittivät terveisiä vaimoilleen ja juoruivat puhelimessa.

SHEVARDNADZE ENNUSTI
FASISTISEN JOHTAJAN

Asiakirjojen mukaan Neuvostoliiton ulkoministeri Eduard Shevardnadze varoitti lokakuussa 1991 saksalaisia NL:n hajoamisen seurauksista toteamalla, että jonain päivä Venäjällä valtaan voi tulla "fasistinen johtaja", joka vaatii Ukrainan palauttamaan Krimin. Näin siis lokakuussa 1991.

Yhtä merkittävä ennustus oli kylmän sodan aikaisen kommunismin patoamisstrategian arkkitehdilta George F. Kennanilta: ”Naton laajentuminen olisi amerikkalaisen politiikan vakavin virhe kylmän sodan jälkeen. Voi odottaa, että sellaisen ratkaisun myötä nationalistiset, länsivihamieliset ja militaristiset tendenssit leimahtavat venäläisessä julkisuudessa; se voi vaikuttaa negatiivisesti Venäjän demokratiakehitykseen; se voi palauttaa länsi-itäsuhteisiin kylmän sodan ilmapiirin ja Venäjän ulkopolitiikka pakotetaan suuntaan, joka ei tule meitä yhtään miellyttämään.”

Myös Kohl piti mahdollisena, että Itä-Eurooppaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilmestynyt myrkyllinen nationalismin muoto voisi ilmaantua uudelleen. Kohlin johtopäätös oli, että "Neuvostoliiton hajottaminen ei voi olla meidän etujemme mukaista”.

Monet länsimaiset liittolaiset olivat saksalaisten kannalla tilanneanalyyseissaan. Riskinottoa pelkäsivät myös Ranskan presidentti François Mitterrand ja USA:n presidentti George H.W. Bush, kylmä realisti, joka valitti Baltian poliitikkojen voimakkuudesta heidän ajaessaan mailleen itsenäisyyttä.

Niin kuitenkin kävi. Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät. Der Spiegel toteaa, ettei todennäköisesti koskaan voida lopullisesti määrittää, oliko Kohlin tilanneanalyysi virheellinen vai olivatko itsenäistyneet maat vain hyvin onnekkaita, että heidän tiensä itsenäisyyteen oli enemmän tai vähemmän rauhallinen.

kari.naskinen@gmail.com

Saippuatehtaassa ei tehdä saippuaoopperaa

Ensimmäinen kuolema on, kun sydän lyö viimeisen kerran. Toinen kuolema on, kun nimi sanotaan viimeisen kerran. Mutta voiko syntyä uudelleen, ja voiko varsinkin syntyä uudelleen, vaikka ei ensin kuolekaan? Tällaisia pohdintoja sisälsi Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden näytelmä Kun kuolen toisen kerran, jonka viimeinen esitys oli eilen. Voisi vielä lisätä kysymyksen, kuoleeko ihminen koskaan, jos hän on Facebookissa, koska sieltä minäkin näen silloin tällöin syntymäpäiväilmoituksia ihmisistä, joiden tiedän kuolleen.

Esityksen oli tehnyt käsikirjoituksesta alkaen näytelmän työryhmä. Katsojalle se oli vaativa 70-minuuttinen, sillä aivan kaikesta ei saanut otetta, mutta toisaalta se pani katsojan vielä kotimatkallakin käymään läpi näkemäänsä. Kysymys ei siis ollut helposta kertomusnäytelmästä, mutta eihän Teatterikorkeakoulussa varsinaisesti television saippuaoopperoihin kouluttauduta, vaikka niihinkin jotkut lopulta ajautuvat. Tämä assosiaationa siitä, että TeaK toimii nykyisin Sörnäisissä vanhassa rakennuksessa, jonka ensimmäinen osa oli 1912 valmistunut kookosrasvasta saippuaa valmistaneen Kokos Oy:n tehdas.

Näytelmän kuolemateemaan taas on rakennuksesta sellainen linkki, että 1994 tehdaskompleksin sisäpihalle tuotiin Estonia-laivan onnettomuudessa kuolleiden ihmisten ruumiita. TeaK muutti rakennukseen vuonna 2000, ja sisäpihasta on tehty hieno sisääntuloaula, jota paremmin voi kutsua lasikatetuksi toriksi erilaisine toimintoineen.

Näytelmän yksi roolihahmo on nainen, joka on jäänyt niin yhteisön ulkopuolelle, että hän etsii jonkinlaista yhteyttä muihin omilla kuolinilmoituksillaan. Hän lähettää niitä Hufvudstadsbladetiin – että edes joku hänet vihdoin noteeraisi. Niihin hän kuitenkin kirjoittaa, ettei muistotilaisuuteen saa tulla. Kerran tuo lisämaininta sitten unohtuu, ja jostain tulee yllättäen kaksi vierasta. Hankala tilanne.

Nainen muistelee elämäänsä. Mitä se on ollut? Mitä hänestä sanotaan? ”Hänet muistetaan siitä, kun...” ”Muistetaan, kun hän...” Ei tule mitään mieleen. Kotimatkallamme Levannon suoralla muistui mieleen jonkun filosofin tai kirjailijan viisas sanonta, että pitää yrittää elää niin hyvä elämä, että kuolema on siitä halpa hinta.

Kuolema laajemminkin käsitettynä oli näytelmässä esillä. Elettiin vuotta 2043 ja maapallon väestöä pidettiin hengissä keinohapella. Ainakin ihmislajin tuho oli todennäköisesti edessä, sillä lavasteisiin heijastettiin jo hataria kuvia vahvimmin ilmastonmuutoksen ehkä kestävistä olioista, tunnistin ainakin heiäsirkkoja ja matoja.

Niukassa käsiohjelmassa on kaksi virkettä näytelmän sisällöstä: ”Prosessissa muotoutuvassa esityksessä työryhmämme tarkentaa katseensa sukupolvien ketjuun, selviytymisen eetokseen, vaikenemisen ylistykseen ja muistamisensa rihmastoihin. Tutkimme todellisuutta, jossa tutun ja tunnistetun takaa avautuu epävakaa maailmankaikkeus, joka uhmaa ajan, tilan ja mielen logiikkaa, jossa tiedostamaton halujen, pelkojen ja toiveiden maailma vuotaa esiin.”

Draamalliset linjat olivat näytelmässä lyhyitä. Kertomukset katkesivat, mutta jättivät jäljen. Esitys oli intensiivinen, vaikka prosessit katkesivat ja vaihtuivat toisiin. Pienellä näyttämöllä oli kolme taitavaa esiintyjää, joista taiteellista opinnäytettään suoritti näyttelijätaiteen maisteriopiskelija Vilma Kinnunen. Kaksi muuta olivat teatteripedagogiikan maisteriopiskelija Charlotte Karlsson ja tanssitaiteen kandiopiskelija Miro Puranen, joka yhdessä episodissa muuntautui kissaksi (sillähän on yhdeksän henkeä). Esityksen oli ohjannut maisteriopiskelija Mikko Korsulainen. Näytelmän monipolvisuutta kuvaa hieman sekin, että lavastuksen oli suunnitellut arkkitehti Tuula Jeker, joka nyt on korkeakoulussa esittävien taiteiden lavastuksen maisteriopiskelijana.

SAIPPUATEHTAASTA
HISSITEHTAAKSI

Arkkitehti Albert Nybergin suunnitteleman saippuatehtaan osti Kone Oy 1926. Rakennus korotettiin kaksikerroksiseksi ja tontille rakennettiin hissitehdas ja pääkonttori. Kone Oy toimi rakennuksessa vuoteen 1967, minkä jälkeen tiloissa oli monenlaista pienimuotoisempaa toimintaa, Libyan suurlähetystökin, kunnes jäi tyhjilleen 90-luvun alusaa. TeaK-hanke käynnistyi 1997. Kiinteistön omistaa nyt Kuntien Eläkevakuutus. Rakennuksessa toimii myös ravintola Kookos.

kari.naskinen@gmail.com

Sarjavalittajat tulevat kalliimmiksi kuin sarjamurhaajat

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on yksi ennätys, että samalta ihmiseltä on tullut valituksia 350 asiakirjan verran. Tällaiset ammattivalittajat ovat tuttuja myös oikeuskanslerin virastossa, eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa ja kaupungintaloilla. Valittaminen viranomaisten tai poliitikkojen päätöksistä on kansalaisten perusoikeus, mutta tätä oikeutta käytetään myös väärin. Nämä sarjavalittajat ovat ihmisryhmä, joka vie valtavasti aikaa ja rahaa kunnilta ja valtiolta.

Tällä viikolla oli Helsingin Sanomissa juttu salolaisesta naisesta, joka on vuosikausia häirinnyt Varsinais-Suomen käräjäoikeutta turhilla haasteilla. Ensin hän lähettelee perättömiä laskuja milloin mihinkin, ja kun niitä ei tietenkään makseta, hän jättää haasteen käräjäoikeuteen.

Naisen lähettämät laskut ovat todella kummallisia. Hätäkeskuslaitokselle hän oli lähettänyt viiden miljoonan euron laskun rekisterimerkintärikoksen korvaamisesta, Varsinais-Suomen ulosottovirastolta hän vaati 1,2 miljoonan euron korvausta, poliisilaitos oli saanut häneltä laskuja 600 000 euron edestä erilaisista syistä jne. Kun seuraava vaihe on sitten haastehakemusten tekeminen, niin käräjäoikeus on tuskallisessa tilanteessa, kun roskakoriin ei haasteita voi heittää, vaan asiat on aina tutkittava. Helpommin kävisi sarjamurhaajan tapauksen käsittely.

Päätöksistä valittaminen on myös tuttua. Ammattivalittajien lisäksi on myös erityisiä järjestöjä, jotka helpottavat yksittäisten ihmisten valitustentekoa. Varsinkin luontoaktivistit ovat usein ärhäköinä esimerkiksi tie-, rakennus- ja kaavahankkeita vastustaessaan. Valitus sisään, prosessi käyntiin, siinä menee vuosi tai kaksi, minkä jälkeen hankkeen toteuttaminen alkaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Näin se yleensä käy.

Esimerkiksi Helsingissä perustettiin pari vuotta sitten Pro Luonto -yhdistys, joka ammattimaisen nopeasti tekee toimenpidekieltohakemuksia, jos ihmiset muuten ovat avuttomia monimutkaisten valituskäytäntöjen kanssa.

Valitusoikeus on hyvä ja tarpeellinen, mutta sarjavalittajien harrastuksena se on vääränlaista kehityksen jarruttamista.

kari.naskinen@gmail.com