Pahimmissa tilanteissa pitää valita puolensa. Yksi pahimmista on tietenkin sota. Vielä jatkosodan aikana 1941 aseista kieltäytynyt Arndt Pekurinen teloitettiin Mannerheim-ristin ritarin, kapteeni Pentti Valkosen määräyksestä. Tämä tapahtui etulinjassa, johon Pekurinen oli viety väkisin työvelvollisena. Vaikka asevelvollisuuslaissa oli kohta, joka mahdollisti käyttää asevelvollisia siviilityössä aseettomana, ei tällaisia höpöhöpöjuttuja sodan aikana noteerattu.
Tällä hetkellä Suomi on joidenkin innostuneiden poliitikkojen mukaan taas sodassa Venäjää vastaan. Samalla yleinenkin asenneilmapiiri on manipuloitu sentapaiseen, ettei puolueeton saa olla. Jos on, se tulkitaan Venäjä-myönteisyydeksi. Pasifistikin on väärässä, koska sota on parempi kuin rauha, sillä edelleen on sellainen ihmemahdollisuus, että Ukraina voittaisi Venäjän.
Kuvassa on muistolaatta Iitin metsästä, jossa keväällä 1918 punaiset tappoivat Akseli ja Eelo Isohiiden, koska he eivät halunneet olla kansalaissodan kanssa missään tekemisissä. Kuva on lappeenrantalaisen Jukka Siiskosen Willimiehen jäljillä -blogista
Siiskonen kirjoittaa, että Akseli oli sodan aikana lähettänyt Työmieheen mielipiteestään sodan lopettamisen puolesta, mutta hänen juttujaan ei julkaistu. Lopulta 22.4.1918 veljekset törmäsivät punaisten sotilaisiin, jotka vaativat heitä liittymään joukkoonsa. Rauhanmiehinä Isohiidet kieltäytyivät ja saivat mennä kotiinsa. Kaikki muuttui kuitenkin seuraavana aamuna, jolloin heidät tultiin hakemaan kotoa. Ei kuitenkaan viety punaisten esikuntaan Kausalaan, vaan kotkalaisten punakaartilaisten luokse. Heidät ammuttiin metsänlaitaan Haapa-Kimolan ja Kausalan välisen tien varrella. Elias oli 34-vuotias, Akseli kolme vuotta nuorempi.
Pienet kuvat veljeksistä löysin Maija Salonius-Hatakan kirjasta Ei saarnaamalla vaan elämällä (2000), jossa hän kertoo näiden enojensa elämäntarinat. Tietokirjailija Matti Salminenkin on ottanut heidät mukaan teokseensa Toisinajattelijoiden Suomi (2016), jonka alaotsikko on Tarinoita yhden totuuden maasta. Siinä Salminen lainaa täsmällistä kuvausta tapahtumista 22.4.1918 Arvid Järnefeltin kirjasta Vanhempieni romaani (1930): Veljekset oli haettu kotoa Sääskjärven Massista sanomalla, että he pääsevät nyt punaisten esikuntaan, ja veljekset panivat pyhäpuvut ylleen, koska niin tärkeään paikkaan oltiin lähdössä ja pyysivät naisväkeä keittämään kahvit hakijoille. Kahvit juotiin ja sitten lähdettiin kaksilla rattailla. Kesken matkan kuitenkin pysähdyttiin ja nuorukaiset ampuivat veljekset siihen paikkaan.
Järnefelt liittyi veljesten elämään sillä tavalla, että Akseli ja Eelo olivat sisäistäneet Tolstoin ja Järnefeltin filosofian, joka sisälsi väkivallan vastustamisen, askeettisuuden ja lähimmäisenrakkauden. Kirjeessään E.J. Ellilälle 1911 Akseli sanoi lukevansa Tolstoita lakkaamatta. Tolstoin 80-vuotispäivän johdosta juuri ilmestyneen kirjan Akseli sanoi paljastaneen koko sen sivistyksen mädännäisyyden, johon hän näihin asti oli luottanut. Se osoitti, että kaikki kurjuus, puute, väkivalta, liikatyö jne. ovat seurauksia meidän, sivistyneiden, väärästä elämäntavasta, siitä, että me olemme luopuneet ruumiillisesta työstä ja siirtäneet sen toisten hartioille.
Nyt ruumiillista työtä siirretään tekoälyn ja robottien harteille, ja tappamisenkin hoitavat droonit, niin ei tule siitäkään omantunnontuskia.
Eelo opiskeli nuorena maanviljelyä ja Akseli taidetta, missä yhteydessä tutustui Tolstoihin ja luki tämän koko tuotannon. Alkiolaisuuden ideologiat jäivät ja Akselin tärkeimmäksi laiksi jäi Vuorisaarna. Tuollaisia vapaamatkustajia ei kuitenkaan hyväksytty 1918.
Matti Salmisen kirjan mottona on Erno Paasilinnan ihmettely: ”Kun kirjoittaa sotaa vastaan, luonnon tuhoamista vastaan, vapaudenriistoa vastaan, korruptiota vastaan – ja puolustaa rauhaa, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia. Onko se niin hirveätä?” Tälläkin hetkellä on ainakin Aleksander Stubbin, Antti Häkkäsen, Pekka Toverin ja Elina Valtosen mielestä, vaikka sota tappaa, tuhoaa luontoa, vie vapauden ja mahdollistaa kovan korruption nytkin sekä Venäjällä että Ukrainassa.
kari.naskinen@gmail.com