Rajojen sulkemisesta on seurannut massoittain ihmisoikeuksien loukkaamisia ja suoraa väkivaltaa pakolaisia kohtaan. Puolalaisen Agnieszka Hollandin elokuva Green Border (2023) kertoo Puolan ja Valko-Venäjän rajan tapahtumista 2021, jolloin rajan täydellinen sulkeminen Nato-piikkilangalla ja rajavartijoiden väkivallankäytöllä loukkasivat ihmisoikeuksia ja ajoivat turvaa hakeneet pakolaiset vielä vaarallisemmille reiteille. Elokuvan erillisessä loppukohtauksessa ollaan vuodessa 2022 ja näytetään kuvaa ukrainalaisesta pakolaisperheestä istumassa jalkakäytävän reunalla, takana betoniseinä, jossa EU:n tähtikuvio. Aikaisemmin on elokuvassa sanottu, että EU on tässä asiassa täysi nolla, ei tee mitään. Tämän jälkeen ovat vaalit vieneet Euroopan unionin jäsenmaita lisää kohti äärioikeistolaista politiikkaa, ja sen myötä EU on jo kaksi nollaa.
Elokuva alkaa syyrialaisen
perheen lentokonematkasta Minskiin. Isä, äiti, kolme pientä
lasta ja isoisä. Minskin lentokentällä heidän seuraansa liittyy
afganistanilainen nainen, ja he kaikki ovat maksaneet monimutkaisesta
pakomatkasta Ruotsiin. Mikään ei kuitenkaan riitä, heti ennakolta
maksettu taksi ottaa 300 dollaria lisää kuljetuksesta Puolan
rajalle.
Rajalla heidät autetaan aidan läpi Puolan
puolelle, mutta siihen pysähtyy. Kun Puolan rajavartioston sotilaat
löytävät perheen ja muitakin samalle alueelle päätyneitä
pakolaisia, heidät lastataan kuorma-autoihin, viedään takaisin
rajalle ja työnnetään uudestaan Valko-Venäjän puolelle. Tätä
jatkuu päivästä
toiseen,
ja rajamiehet pelaavat vapaa-aikanaan pingpongia.
Asiaan vielä kuuluu, että huonossa kunnossa olevia ihmisiä nöyryytetään. Vesipullon saisi polskisotilaalta 50 eurolla, mutta jos rahaa ei ole, sotilas kaataa veden maahan. Eräältä "hyväntekijäsotilaalta" yksi pakolaisista saa kuitenkin maksutta pienen vesipullon, mutta siihen on sekoitettu pieniä lasinsirpaleita, joita ihminen ei heti suuressa janossaan huomaa.
Raja-alue
on pakolaisten tulon alettua muutettu
entistä hankalammaksi. Siitä
on 60 kilometrin matkalta tehty erikoissuojavyöhyke, joka on
syvyydeltään 200 metristä kahteen kilometriin. Tällä
vaikeutetaan myös pakolaisia auttavien aktivistien toimintaa, koska
heiltä on vyöhykkeelle pääsy kielletty. Aktivistit yrittävät tuoda ruokaa, juomaa ja kuivia vaatteita, mutta rajavartiosto tekee kaikkensa tämän toiminnan estämiseksi.
Koska
pakolaisilla on kysymys elämästä ja kuolemasta, on uusiakin
riskejä otettava. Joku pääsee rajavartijoilta pakoonkin, mutta voi
käydä huonosti, kuten syyrialaiserheen pojalle, joka uppoaa suohon
ja hukkuu. Agnieszka
Hollandin aikaisemmista
elokuvista tutut peurat ja sudet katsovat ihmisten toimintaa,
ikään kuin ihmetellen molempia osapuolia, viattomat luontokappaleet ovat hiljaa ja kääntyvät sitten pois.
Samanaikaisesti
lähistöllä toimiva aktivistiryhmä kuulee
uutisista, että Varsovassa oli järjestetty suuri natsimarssi, jonka
kulkua viranomaiset suojelivat. Puolassa on jo unohdettu
Auschwitz-Birkenau, Majdanek, Sobibor ja Treblinka.
Puolan hallitus tuomitsi jyrkästi elokuvan. Holland sai niin monta tappouhkausta, että joutui palkkaamaan henkivartijoita. Eikä puhettakaan, että Green Border olisi valittu Puolan Oscar-ehdokkaaksi. Venetsian elokuvajuhlilla se kuitenkin voitti tuomariston erikoispalkinnon, mutta heti perään Puolan hallitus ja peruspuolalaiset kansalaiset haukkuivat sen. Puolassa elokuva pääsi levitykseen pienissä Art house -teattereissa vasta syksyllä 2023, mutta vain sillä ehdolla, että ennen sitä piti näyttää video, jossa hallitus perusteli toimintaansa rajalla.
Kysymys on joka tapauksessa ihmisoikeusloukkauksista, kuten Suomenkin itärajalla, jossa turvaa hakevien pakolaisten torjuminen on myös vastoin perustuslakiamme ja suomalaisen oikeusvaltion perustaa. Tähän on keksitty sellainen termi, että jos syyrialainen, palestiinalainen tai kuka tahansa pyrkii rajan yli Suomeen, kysymyksessä on ”välineellistetty” pakolaisuusyritys. Suomi nolla.
kari.naskinen@gmail.com