lauantai 12. lokakuuta 2024

Mies vai nainen vai joku muu?


Vastaan netissä aina niihin mielipidekyselyihin, joissa kaikkien vastaajien kesken arvotaan ämpäri tai jotain. Eilen kysyjänä oli Musiikkitalo, ja taas annoin sinne nimeni ja sen tiedon, olenko mies vai nainen vai jokin muu. Lahden kaupunginteatterissa sai tänään ensi-iltansa
Virginia Woolfin näytelmä Orlando (1928), jossa tätä kysymystä tarkastellaan. Voiko nainen olla kuin mies? Voiko mies olla kuin nainen? Saako nainen tappaa? Saako mies itkeä? Ohjelmalehtisessä näytelmän suomentanut Kirsti Simonsuuri sanoo näytelmässä pohdittavan ”niitä eroja, jotka syntyvät sukupuoltenvälisestä kilpailusta ja yhteiskunnan luomasta väärästä asenteellisuudesta”.


Netissä olevien galluppien lisäksi lähestyin tällä asialla viimeksi myös urologia, jonka vastaanotolla käyn PSA-tilanteen takia joka toinen vuosi. Nyt kysyin, mistähän se johtuu, että rinnoistani on tullut kosketusherkät. Lääkäri vastasi, ettei mitään huolta, sillä vanhemmiten miehillä lisääntyy jonkin verran estrogeeni ja se aiheuttaa tällaisen tuntemuksen. Huojennuin ja sanoin lääk
ärille, ettei minun siis tämän takia tarvitse kuitenkaan pride-kulkueisiin mennä. Näin on, sillä sekä estrogeeniä että testosteronia esiintyy molemmilla sukupuolilla. Kaiken lisäksi naispuoliset estrogeenihormonit muodostuvat mieshormoneihin lukeutuvasta testosteronista.

Hullu markiisi de Sade joka tapauksessa sanoi, ettätäydellisen vapauden tilassa myös sukupuoliroolit katoavat”. Tai ainakin ne menevät sekaisin, esimerkiksi Kirsti Simonsuuri (1945 - 2019) oli alan asiantuntija, sillä hän oli rekisteröidyssä parisuhteessa näyttelijä Pirkko Häläisen kanssa. Lahteen hänen Orlando-suomennoksensa liittyy silläkin tavoin, että täällä se sai kantaesityksensä 1995 kaupunginteatterin pienimmällä Aino-näyttämöllä. Silloin rooleissa olivat vain Eeva-Kirsti Komulainen ja vierailijana Hannele Nieminen Oulun kaupunginteatterista. Nyt Eero-näyttämöllä on kirjailija Orlandon roolissa Aurora Manninen (kuvassa) ja Virginia Woolfin roolissa Vilma Kinnunen. Tällä kertaa esitys on enemmän pellemäistä kummelifarssia kuin silloin 30 vuotta sitten. Molemmat näyttelijät ovat teatterin uusia nimiä, jotka on nähty jo tämän syksyn Black rider -musikaalissakin, Vilma Kinnunen piruna ja Aurora Manninen metsänvartijan tyttärenä.

Tätä nykyä tämä sukupuoliasia on kuitenkin oikeassa elämässä enemmän esillä kuin ennen. Muunsukupuoliset, transut ja muut erikoisuudet aiheuttavat jopa yhteiskunnallisia kiistoja. Asiat joka tapauksessa kiinnostavat, Helsingin Sanomien
kysymys- ja vastauspalstallakin nainen kysyi, mistä saisi sellaisen amerikkalaisessa retkeilylehdessä mainostetun laitteen, jonka avulla nainen voisi kusta seisaaltaan niin kuin mies. Toisaalta naiset neuvovat meitä miehiä, että pitäisi aina kusta istuallaan, ettei kusitippoja menisi reunoille eikä lattialle, kuten bensa-asemien vessoissa, ja kotonakin.

Näytelmä on myös siinä mielessä totta, että alkuperäisen Orlando-romaanin lähtökohta oli Virginia Woolfin ja hänen rakkauskumppaninsa Vita Sackville-Westin suhde. Molemmat feministinaiset olivat normaalisti naimisissa mieskirjailijoiden kanssa, mutta vetoa oli myös lesposuhteeseen. Avioliitot puolestaan olivat sen verran vapaamielisiä, että tällainen epäsovinnainen au-suhde kävi mahdolliseksi.

kari.naskinen@gmail.com

P.S. Katsoin illalla täydennykseksi Orlandolle elokuvan ranskalaisesta kirjailijasta Sidonie-Gabrielle Colettesta (1873 - 1954). Wash Westmorelandin ohjaama Colette (2018) on hyvä kuvaus samankaltaisista teemoista.