Päivälleen 80 vuotta sitten Suomen rauhanvaltuuskunta majaili Moskovassa. Se oli saapunut sinne jo 7.9.1944, mutta isännät nöyryyttivät suomalaisia vielä sen verran, että kutsu saapua Kremliin neuvotteluihin Neuvostoliiton ja liittoutuneiden kanssa tuli vasta illalla 14.9. Siitä muutama päivä lisää ja suomalaiset tapasivat ulkoministeri Vjatsheslav Molotovin 18.9. ja rauhansopimus allekirjoitettiin Kremlin suuressa kokoussalissa klo 12 molempien valtuuskuntien jäsenten ja muutamien lehtikuvaajien läsnäollessa. Kaikki Suomen valtuuskunnan jäsenet panivat nimensä sopimukseen, mutta Neuvostoliitto katsoi kysymyksessä olleen sen verran pieni rajakahakka, että riitti kun kenraalieversti Andrei Zdanov pani nimensä paperiin.
Heti
seuraavana aamuna klo 6 eduskunta aloitti
salaisen kokouksen.
Kiire oli, sillä Neuvostoliitto edellytti Suomen presidentin
C.G.E.
Mannerheimin
tai
hallituksen antavan lopullisen vastauksensa sopimuksen hyväksymisestä
19.9.
klo
12:een mennessä. Puolen
tunnin aikana vt. pääministeri Ernst
von Born (Rkp)
luki kansanedustajille ehdotuksen
välirauhansopimukseksi. Pääministeri
Antti
Hackzell
(Kok)
oli
Moskovassa,
jossa
oli
saanut aivohalvauksen ja
menettänyt puhekykynsä.
Suomesta
Moskovaan
häntä lähti valtuuskunnan
johtajana tuuraamaan
ulkoministeri Carl
Enckell (am.)
Moskovasta
saapunut
sähke, jonka
von Born luki, päättyi
lauseeseen: ”Vastaus välttämätön heti ja viimeistään huomenna
klo 12 päivällä mennessä.” Von
Born sanoi,
että
”huomenna” tarkoittaa
tätä
päivää, sillä sähke oli
lähetetty edellisenä iltana. Puhemiesneuvosto ehdotti
asian panemista pöydälle eduskunnan seuraavaan täysistuntoon.
Ehdotus hyväksyttiin,
kokous
päättyi
klo 6.37 ja seuraava kiireellinen täysistunto päätettiin aloittaa
klo 7. Puhemies Väinö
Hakkila (SDP)
avasi tämän
uuden istunnon.
Paikalla oli 141 edustajaa, jotka käyttivät kymmenen puheenvuoroa.
Äänestää ei asiasta tarvinnut, sillä sopimusta vastusti vain
yksi kansanedustaja, mutta hänkään ei tehnyt esitystä sen
hylkäämisestä. Tämä yksi oli Vaasa-lehden
(Kok) päätoimittaja
Jaakko
Ikola (Kok),
joka tunnettiin varsinkin
Vaasa-lehden
Vaasan Jaakkoo -murrepakinoistaan.
Ikola
kävi pöntössä lyhyesti sanomassa: ”Minä pyydän vain omalta
kohdaltani ilmoittaa, että en voi hyväksyä hallituksen
suosittelemia välirauhanehtoja.” (Lisää
rautaa
rajalle ja häjyt ja puukkojunkkarit remmiin.)
Kovat
olivat ehdot, mutta pakkoraossa oltiin. Paavo
Virkkunen (Kok)
sanoi sen ytimekkäästi: ”Esitetyt välirauhan ehdot ovat kaikkien
mielestä mahdottomia, mutta niihin on pakkotilanteen edessä
alistuttava.” Samaa
mieltä olivat muutkin puhujat Ikolaa lukuunottamatta. Juho
Niukkanen (Maalaisliitto)
haukkui lisäksi sotavuosien hallitukset, joiden kohtalokkaat virheet
olivat meidät tähän pakkotilanteeseen ajaneet.
Kello
6 alkaneessa kokouksessa oli jo
luettu Enckellin Moskovasta lähettämä sähke, jossa Enckell
sanoi, ettei Molotov
antanut tilaisuutta esittää vastaväitteitä. Tiedettiin
Enckellin myös
kuulleen
Molotovin sanoneen, että jos
sopimustekstiä kaikkine karvoineen ei hyväksytä, Neuvostoliitto
miehittää Suomen kokonaan - ”viemme sen läpi armoa tuntematta ja
tulemme Helsinkiin.”
Eduskunta siis hyväksyi sopimuksen
sen jälkeen, kun von Born oli lisäksi
lukenut Enckellin sähkeen, jonka mukaan Molotov ja varaulkoministeri
Vladimir
Dekanozov olivat
uhanneet Suomea neuvostojoukkojen miehityksellä, ellei rauhanehtoja
hyväksyttäisi. Suomen valtuuskunta palasi Moskovasta kotiin kaksi
päivää välirauhansopimuksen hyväksymisen jälkeen.
Lapin
sota saksalaisten kyöräämiseksi pois maasta vielä oli edessä,
mutta muuten alkoi vähitellen rakentua
yhteishenkinen
rinnakkaiselo Neuvostoliiton kanssa. Tämän seurauksena
yleisesikunnan päällikkö Erik
Heinrichs laati
Mannerheimin käskystä kevättalvella 1945 luonnoksen
maidenvälisestä yhteistyöstä Suomenlahden rannikon
puolustuksesta. Tämä luonnos oli esiaste 1948 solmitulle
Yya-sopimukselle, joka vakautti maiden suhteet pitkäksi aikaa.
kari.naskinen@gmail.com