Karjalan tasavallan korkein oikeus Petroskoissa tuomitsi viime viikolla Suomen kansanmurhasta Itä-Karjalssa 1941-44. Vaikka kysymys on nyt vihapolitiikan lietsomisesta, niin kyllähän itse asia on totta, kuten Suomessakin on viimeisten 30 vuoden aikana lopulta myönnetty. Historiantutkimus on selvittänyt, että suomalaisten miehittämän Itä-Karjalan alueella oli jatkosodan aikana 14 keskitysleiriä, joissa vangit olivat pääosin venäläis-, valkovenäläis- ja ukrainalaistaustaisia lapsia, naisia ja vanhuksia. Näistä leireistä kuusi oli Petroskoissa.
Ylipäällikkö Mannerheim oli
jo ennen Itä-Karjalan sotilashallinnon perustamista 8.7.1941 antanut
käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueella jääneen väestön
käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja
toimitettava keskitysleireihin. Sitä mukaa kuin suomalaiset etenivät
siellä Vienan Karjalassa, piti alueen väestö kirjata ja jaotella
kansallisuuden perusteella. Väestökirjauksen tarkoituksena oli
"Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan
kantaväestön luominen Itä-Karjalaan".
Tämän
kirjauksen perusteella suomalaiset erottelivat Itä-Karjalan
siviiliväestön kahteen ryhmään, kansallisiin ja epäkansallisiin.
Jälkimmäiseen ryhmään kirjattiin venäläiset, mutta myös
puolalaisia, latvialaisia ja moldovalaisia. Epäkansallinen aines
siirrettiin keskitysleireihin, joissa asukkaita oli suurimmillaan 23
984 vuoden 1942 huhtikuun alussa.
Tämän jutun kuva on
Seura-lehden aukeama numerosta 10/2012, mutta ensimmäisen kerran kuva oli
julkaistu jo 1993, kun Kun Neuvosto-Karjalan arkistot olivat
avautuneet tutkijoille. Sen jälkeen näistä keskitys-, työ- ja
erotteluleireistä on kirjoitettu meilläkin laajasti, eikä isoja
epäselvyyksiä enää ole. Petroskoin oikeudenistunnon nyt antama
termi kansanmurhasta on liioiteltu, mutta joihinkin sotarikoksiin
suomalaiset sotilaat leireillä syyllistyivät. Saksalaismallisia
tuhoamisleirejä ne eivät olleet, mutta vankeja kyllä
pahoinpideltiin ja jätettiin kuolemaankin, mutta kansanmurhaa ei
ollut suunniteltu. Sellaiseksi ei voi sanoa, kun aikomus oli siirtää
vääränlaista rotua edustavat ihmiset leireiltä Neuvostoliiton
alueelle, kun rintama siirtyisi edemmäs itää kohti uuden
Suur-Suomen rajaa, eikä Neuvostoliitossa olisi ollut voimassa käännytyslakia. Saksan hyökkäyksen pysähtyminen teki kuitenkin
suunnitelmat kelvottomiksi.
Internointileirit määrättiin
noudattamaan sotavankileirien ravintoannoksia. Vankien
kuolemansyytilastoissa perussyyksi tai lisätekijäksi kuolemaan on
arvioitu aliravitsemus. Korkeimmillaan kuolleisuus leireillä oli
kesällä 1942, jolloin leirien vahvuudesta väheni 500-600 asukasta
kuukaudessa. Pelkästään Äänislinnan leireillä kuoli 3017
ihmistä vuonna 1942. Jos keskitysleirien henkilökortistojen tiedot
pitävät paikkansa, oli kokonaiskuolleisuus 17 %. Leirien
ulkopuolisen miehitysalueen kuolleisuusluvut olivat vain aavistuksen
korkeampia kuin samaan aikaan Suomessa, joten on pääteltävissä,
että syy tuhansien siviilien kuolemaan oli leirien olosuhteissa.
Korkeimman oikeuden kansanmurhapäätös kuuluu tämän
päivän geopoliittisiin vaikuttamisyrityksiin. Samanlainen oli, kun
Venäjä keväällä lähetti Saksalle nootin, jossa se vaati Saksaa
tunnustamaan Leningradin piirityksen
kansanmurhaksi.
KARJALAN SANOMAT TÄNÄÄN
Petroskoissa ilmestyvän Karjalan Sanomien tänään ilmestyneessä numerossa on pieni yhden palstan uutinen asiasta. Siinä kerrotaan, että oikeudenkäynnissä tarkasteltiin arkistodokumentteja ja Karjalan tutkintakomitean keräämiä aineistoja sekä kuulusteltiin venäläisiä sotahistorioitsijoita ja tapahtumien näkijöitä ja heidän sukulaisiaan. Arkistomateriaalin analysointi ja todistajien ja uhrien kuulustelut osoittavat luotettavasti, että suomalaisten miehittäjien rikollisten toimien tavoitteena oli paikallisen väestön tuhoaminen etnisenä ja roturyhmänä.
"Tutkintakomitean mukaan nälänhädän, raskaan työn ja pahoinpitelyn vuoksi leireissä kuoli yli 8000 siviiliä ja yli 18 000 sotavankia. Aiheesta puhuttiin myös Ei vanhene koskaan -konferenssissa Petroskoissa 1.-2.8. Karjalan päämiehen Artur Parfentšikovin mielestä kansanmurhatuomiolla on palautettu historiallinen oikeudenmukaisuus", sanotaan jutussa.
kari.naskinen@gmail.com