Kaikki 1800-luvun suuret venäläiset oopperat kietoutuvat tsaarien ympärille, heidän valtaansa ja vallanmenetyksen pelkoonsa: Mihail Glinkan Elämä tsaarin puolesta, Aleksandr Borodinin Ruhtinas Igor sekä Modest Musorgskin Boris Godunov ja Hovanshtshina. Eilen sai ensiesityksensä Helsingin Juhlaviikoilla Hovanshtshina, joka Musiikkitalossa oli hieman dramatisoituna konserttiversiona. RSO:ta johti Esa-Pekka Salonen, Ivan Hovanskin roolissa oli Mika Kares ja myös kuoro oli mahtava. Aina kun näitä vallanhaltijaoopperoita esitetään, ne automaattisesti yhdistyvät myös meneillään olevaan aikaan. Tämä oli jo Musorgskilla heti tarkoituskin, sillä kirjoittaessaan toiselle libretontekijälle Vladimir Stasoville hän sanoi: ”Menneisyys nykyisyydessä – siinä tehtäväni.” Suunnitelmissa Musorgskilla oli vielä ooppera kapinajohtajakasakka Jevgeni Pugatshovista, joka vaikutti Katariina II:n aikana, mutta säveltäjä kuoli ennen uutta työtä.
Kirjeen
Musorgski lähetti kaksi viikkoa ennen Pietari
Suuren syntymän
200-vuotisjuhlia 1872. Säveltäjä ehti kuitenkin kuolla ennen
oopperansa valmistumista ja se sai kantesityksensä harrastajavoimin
vasta 1886. Tämä Venäjän
historiaa käsittelevä
kronikka
sijoittuu ajallisesti 1680-luvulle, jolloin tsaari Pietari
Suuri
oli vasta pikkupoika. Oopperassa
hän ei esiinny, vaikka niin kyllä tapahtui, kun edellisen kerran
näin teoksen Kansallisoopperassa 2004. Silloin pienessä
mykkäroolissa
oli 15-vuotias Jonas
Rannila,
jolle kävi huonommin kuin Pietari Suurelle: aikaisemmin tänä
vuonna Rannila kärähti toisiin miehiin kohdistamistaan
seksuaalisista ahdisteluista ja menetti työpaikkansa
kapellimestarina.
Pietari
Suuri oli hallitsijana yli 40 vuotta, mutta vaikeuksiakin oli, kun
tsaarin sotilasjoukon
streltsien
johtaja Ivan
Hovanski
oli aikeissa tehdä vallankaappauksen. Oopperan loppuvaiheissa hänet
kuitenkin puukotetaan kuoliaaksi. Pietari Suuri on Vladimir
Putinin suuri
idoli, ja omiensa uhkaamaksi Putinkin joutui, kun kesällä 2023
Wagner-palkkasotilasyhtiö aloitti marssin kohti Moskovaa
päämääränään Venäjän sotilasjohdon vaihtaminen. Ivan
Hovanskin tavoin Wagner-pomo Jevgeni
Prigožin
kohtasi loppunsa ennenaikaisesti Wagnerin johtoryhmän lentokoneen
räjähdettyä.
Vaikka
Hovanski ja Prigožin
eivät
pudonneet ikkunasta, niin kaukaa 1600-luvulta tämäkin kuolintapa on
periytynyt. Pietari Suuri todisti jo nuorena poikana, miten
vastahankaisia sukulaisia ja muita vaikeita tapauksia heitettiin
ikkunasta alas pihalla odottaviin keihäänkärkiin. Moskova oli
tuohonkin aikaan täynnä juonitteluja.
Streltsien
lisäksi levottomuuksia
aiheutti
vanhauskoiset ortodoksikristityt, jotka
sanoivat olevansa kansan puolella, kun kansa pelkäsi
Venäjän sekavan
alennustilan
ajavan
maan vieraiden
valloittajien miehittämäksi. Vanhauskoiset
kuitenkin häviävät ja ooppera
loppuu heidän
joukkoitsemurhaansa
pyhässä tulessa ja heidän laulaessaan antikristuksen pahuudesta ja
omasta puhdistautumisestaan. Musiikkitalossa ei ole lavasteita, mutta
punakeltaisilla valoilla kuvaillaan liekkejä, ja palon ääni on
niin voimakas, että luulisi koko Moskovan palavan, ja onhan se
joskus pahasti palanutkin, ja varmaan siellä nytkin jossain
kytee. Muutenkin nämä orkesterin ulkopuolelta tulevat synteettiset äänet luovat erinomaisesti tunnelmaa, välillä linnut laulavat, tuuli humisee, kirkonkellojen vaimeaa kuminaa, ukostaakin, Moskovanjoki lainehtii...
Menneisyys nykyisyydessä -symboliikkaa voi
tietenkin hakea, mutta ilman lavasteita niitä on hankala tuoda
esille. Toisin kuin esimerkiksi viimeksi 2014 Kansallisoopperassa,
jossa Boris
Godunovin esityksessä
heijastettiin seinälle
Stalinin
ja
Putinin kuvat, oli joku kolmaskin, mutta en muista kuka, ehkä Lenin
tai
Brezhnev.
Yhtä kaikki, tätäkin maailma on aina ollut, ahneutta, hulluutta, poliittista vehkeilyä, uskonnollista fanatismia, tämän oopperan tapauksessa rappeutuneiden aatelisten ja juoppojen sotilaiden keskellä.
MONTA
SÄVELTÄJÄÄ
Musorgskin
kuollessa 1881
Hovanshtshina
oli
vielä kesken. Siitä puuttui muutamia osia, eikä Musorgski ollut
saanut orkestrointia valmiiksi. Esityskelpoiseen muotoon oopperan
saattoi Nikolai
Rimski-Korsakov,
jonka jälkeen sitä hioivat loppuun ennen Pariisin-ensiesitystä
1913 Maurice
Ravel ja
Igor
Stravinsky.
Seuraava täydennyssäveltäjä
oli Dmitri
Shostakovitsh 1930-luvulla.
Kansallisoopperan
produktioon 2004 sävelsi kapellimestari Mikko
Franck toisen
ja viidennen näytöksen loput uusiksi ja nyt Musiikkitalon versiossa
oli finaalin nivonut yhteen Musorgskin säilyneiden luonnosten
pohjalta säveltäjä Gerard
McBurney.
Musiikista tunnistaa myös kansanmusiikin sävelkulkuja ja ortodoksisen kirkkolaulun tyyliä, joka takavuosina tuli monille tutuksi Novosspaskin luostarin kuoron vuotuisista Suomen-vierailuista. Oli hieno kokonaisuus, vaikuttava musiikkielämys ilman
näyttämöesiintymistäkin ja
vaikka ei itseään ahdistaisikaan nykysymboliikan
tulkintoihin.
Tulkinnat ja arviot ovat joka tapauksessa arkipäivää. Ulkopolitiikka-lehden tuoreessa jutussa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila sanoo, että Putinin asemaan ei tällä hetkellä kohdistu mitään sellaista
uhkaa, joka voisi varmuudella vaarantaa hänen valtaansa. Edes
kansakunnan resursseja nielevä sota ei ole sellaiseksi muodostunut.
Samalla on kuitenkin selvää, että mistä tahansa Venäjän lukuisista ongelmista –
olipa kyse sosioekonomisesta kehityksestä, keskuksen ja alueiden
välisistä suhteista tai ekologisesta kriisistä – voi kehkeytyä uhka Putinin vallalle.
Etukäteen on mahdotonta sanoa, milloin jokin päälle kaatuva ongelma
saa dominot liikkeelle: Putinia ympäröivä eliitti menettää uskonsa
johtajaan ja tyytymättömät kansalaiset rohkaistuvat osoittamaan mieltään
samalla, kun väkivaltakoneisto on osin kyvytön ja haluton
tukahduttamaan protestointia? Prosessit vahvistavat toinen toisiaan ja,kuten autoritaaristen hallintojen romahdusten historiasta tiedetään,
valta rapautuu nopeasti.
kari.naskinen@gmail.com