Wihurin rahaston kansainvälisen palkinnon viime vuonna saanut Emmanuel Saez on parhaillaan Suomessa, jossa hän osallistuu eriarvoisuustutkijoiden seminaariin. Saez on Berkeleyn yliopiston taloustieteen professori, joka Helsingin Sanomien haastattelussa Saez sanoo, että eriarvoisuuden kasvun toivottiin lisäävän talouskasvua, jolloin rikkaiden vauraus valuisi lopulta myös köyhien iloksi, mutta niin ei ole käynyt. - ”Monet talousteoriat ovat pitkälti tarinoita ja myyttejä”, Saez sanoo. (HeSa 14.6.2024)
Tällä hetkellä tuloerot maailmassa kasvavat historiallisen kovaa vauhtia. Katsoin eilen elokuvan Musta Orfeus (1959), joka pohjautuu antiikin Kreikan mytologiasta tuttuun tarinaan Orfeuksesta ja Eurydikestä. Tässä Albert Camus´n ohjaamassa elokuvassa ollaan Rion karnevaaleilla. Muutamassa kohtaa aivan kuvan reunassa näkyy iso Kristus-patsas Corcovadovuoren laella, mutta siitä ei ole apua köyhälle kansalle, joka edelleen kärvistelee yhdessä tuloeroiltaan vaikeimmassa tilanteessa maailmassa.
Elokuva on jäänyt parhaiten mieleen kauniista melodiasta. Laulun sanoissa puhutaan väistyvästä yöstä, jonka nouseva koi hävittää ja tuo tilalle rakkauden päivän. Tätä Luiz Bonfan säveltämää laulelmaa esittää elokuvassa raitiovaununkuljettaja Orfeu, joka rakastuu maalta serkkuaan tapaamaan tulevaan Eurydiceen. Asiat eivät kuitenkaan ole kuten Orfeun tekemässä laulussa. Sekä elokuvan alussa että lopussa laulu kuullaan erilaisilla sanoilla: ”...köyhän onni on karnevaalin suuri illuusio...” Eli kerran vuodessa faveloidenkin asukkaat pääsevät kiinni onnen reunaan, vaikka se onkin pelkkä illuusio. Voi vaikka kuvitella olevansa prinsessa tai voittavansa arpajaisissa satasen.
Eikä illuusio tietenkään toteutu. Emmanuel Saezin sanoin rikkaimmat saavat suurimmat tulonsa suuryritysten voitoista, ja lisääntyvät voitot päätyvät heidän taskuihinsa. Elokuvassa Eurydicen kintereillä on koko ajan Kuolema, sellaisen karnevaaliasun päälleen pukenut mies. Illuusio haihtuukin ja lopulta Orfeu lähtee etsimään rakastettuaan Manalasta, joka tässä tapauksessa on jokin valtavan iso virastolaitos. Portilla on tutusti Kerberos-koira, jonka Orfeo nukuttaa alkuperäisen myytin mukaisesti laulullaan. Eurydice löytyy, mutta mikään ei enää auta.
Toisenkinlaisia loppuja on samasta tarinasta tehty, ainakin Jean Cocteaun elokuvassa Orfeus (1949), jossa runoilija Orfeus rakastuu mustapukuiseen naiseen. Tämä osoittautuu Kuolemaksi, joka on päättänyt itse kuolla, jotta hänestä tulisi "kuolematon runoilija". Tuomioistuin lähettääkin Orfeuksen ja Eurydiken Manalasta takaisin elävään maailmaan. Orfeus saa tietää, että hänestä tulee isä, ja hänen elämänsä alkaa alusta. Kolmantena pyöränä on autonkuljettaja Heurtebise, joka lopussa kulkee Kuoleman kanssa raunioiden läpi kohti päätöstä.
Onnellisestikin päättyviä versioita tästä on olemassa. Christoph Willibald Gluckin oopperassa Orfeus ensin revitään vuorilla kappaleiksi, kun tämä suree rakastettuaan. Orfeuksen pääkin heitetään jokeen, missä se edelleen huutaa Eurydiken nimeä. Koska kuitenkin oli kysymyksessä keisari Franz I:n nimipäiväooppera, siinä piti olla toisenlainen loppuratkaisu. Ensiesitys oli 5.10.1762 Wienin Keisarillisessa hoviteatterissa, jossa Orfeus sai antiikin tarinasta poiketen uskollisen rakkautensa takia Eurydiken takaisin.
Sitten on vielä Jacques Offenbachin operetti Orfeus manalassa (1852), josta jokainen on kuullut Manalan tanssimusiikin Can-can.
Meillä oikeassa elämässä kuolema tulee monilla tavoilla. Ilmastonmuutoksen takia Euroopassakin kuoli viime vuonna 60 000 ihmistä ja köyhyys tappaa lisää, koska elinolot ovat kurjat, eikä sairauksiinkaan saa riittävästi hoitoa. Emmanuel Saez kertoo, että USA:ssa hintojen noususta eli inflaatiosta putsatut reaalitulot ovat köyhimmän puolikkaan kohdalla pysyneet 80-luvulta lähtien käytännöllisesti katsoen lähes samoina. Samaan aikaan huipputuloisten reaalitulot kaksinkertaistuivat. Samalla käy niin, että omaisuuden voimakas keskittyminen johtaa aina myös näiden omistajien poliittisen voiman kasvuun.
Ei väisty tummeneva yö.
kari.naskinen@gmail.com