Sodankylän elokuvajuhlat teki nyt viikonvaihteessa
kolmen päivän vierailun Karkkilan Kino Laikaan, jonka Aki
Kaurismäki ja
Mika Lätti
(kuvassa)
perustivat
Högforsin rautaruukin entisen emalilaitoksen tiloihin. Kino Laika
avattiin syksyllä 2021 avajaiselokuvanaan
Juho Kuosmasen
Hytti nro 6. Katsojia
on riittänyt. Ennen lauantain Sodankylä-esityksiä joimme kahvit
Lätin kanssa, ja hän kertoi viime vuoden katsojamäärän olleen 23
000 ja tänä vuonna on mennyt jo 18 000 rikki. Sodankylän
ohjelmistoa nähtiin nyt kolmannen kerran ja esitykset olivat
loppuunmyytyjä. Odotetuin oli Kino Laikan rakentamisesta kertova
dokumenttielokuva Cinéma
Laika, joka
sai maailmanensiesityksensä eilen. Sen ohjaaja on kroatialainen, nykyisin
Ranskassa asuva Veljko
Vidak,
joka asui Karkkilassa yli vuoden elokuvaa tehdessään.
Aki Kaurismäki käyttää kotikaupungistaan nimitystä 9000 asukkaan kylä. Siellä hän on asunut vuodesta 1986, paitsi kylmät talvikuukaudet Portugalissa. Hänen ja kirjailija Mika Lätin teatterihanke 30 vuotta tyhjänä olleeseen emalointilaitokseen oli tälle kylälle kuin ilotulitus. Eilen lauantainakin teatterin ala-aula oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka kaikki eivät olleet menossa kohta alkavaan esitykseen, vaan menossa asioimassa aulan yhteydessä olevaan ravintolaan, joka sekin oli täynnä.
Emalilaitoksen tiloissa on muutakin toiminta. Rakennukseen on kunnostuksen myötä syntynyt uutta yritys- ja kulttuuritoimintaa. Pois lähtiessäni otin yhden esitteen, jossa oleva lista näistä toiminnoista käsittää lähes 20 kohdetta. Vanhana aikana ennen sotia emalilaitoksen tunnetuin tuote oli emalipintainen kylpyamme - "Högfors-amme - ilonamme".
Ruukkialueella on muitakin uusia paikkoja, mm. pieniä putiikkeja, pesula, hotelli ja hyvinvointipalveluja. Aivan tuli mieleen, että vanhasta emalointitehtaasta on tullut Karkkilan uusi kiintopiste. Kaksi kertaa olen tänä syksynä käynyt Karkkilassa ja kylillä muuten on aika hiljaista ollutkin.
Elokuvateatteri
joka tapauksessa
on sikäli merkittävä asia, että Karkkilassa ei koskaan ennen ole
leffateatteria ollut. Lätti kertoi, että kiertävät esitykset
kyllä vierailivat Karkkilassakin, mutta olosuhteet eivät olleet
järin hyvät, kun ei esimerkiksi nousevia katsomoita kaupungista
löytynyt. Lätti toimi vuosikausia elokuvakerho Iglun
puheenjohtajana, mutta kerhoesityksillä oli sama tilaongelma. Kino
Laika -projekti
on nyt vienyt Lätin ajan niin, että Iglun uudeksi puheenjohtajaksi
saatiin pohjoisesta Karkkilaan muuttanut
Mikko
Myllylahti,
joka tunnetaan
Hymyilevän miehen
käsikirjoittajana ja esikoisohjauksestaan Metsurin
tarina.
Cinéma
Laikassa näitä elokuva-alan ihmisiä tetenkin on mukana.
Haastattelukohdassa Kaurismäki sanoo olleensa teatterin
rakennushommissa joka päivä seitsemästä viiteen ja Lätti
tietenkin samalla tavalla. Elokuvassa
seurataan lähietäisyydeltä, miten kierrätyspuuta, metallia ja
käytettyjä huonekaluja hyödyntäen Kaurismäki ja Karkkilan
asukkaat rakentavat yhteistyössä Kino Laikan. Tapahtumapaikkaa
ympäröivät Cadillacit, chopperit
ja
kauniit
luontokuvat.
”Täällä
pitää talvella olla muutakin kuin punttisali ja kirjasto”,
perustelee
Kaurismäki
elokuvassa teatterihanketta.
Entä se nimi? Kaurismäellä oli Laika-niminen koira, joka esiintyy
Boheemielämässä
(1992)
ja kun se kuoli, Kaurismäki hankki toisen koiran, Laika 2:n, jonka
debyytti oli Le
Havressa (2011).
Oman leffahulluutensa alusta Kaurismäki kertoo, että 16-vuotiaana
hän jo katsoi elokuvakerhoissa, teattereissa
ja televisiosta filmejä
sillä tavalla, että yleensä neljä
elokuvaa päivässä.
Eräänlainen herätys elokuvaan
taidemuotona tuli, kun hän samana päivänä näki
Robert
Flahertyn
Nanook,
pakkasen pojan
(1922), Luis
Bunuelin Kulta-ajan
(1930)
ja Jean
Eustachen Äitin
ja huoran (1973).
Vidakin
elokuvassa ollaan aina välillä muuallakin kuin työmaalla,
esimerkiksi vanhan
paloaseman shakinpelaajia tsekkaamassa ja Pikkupässi-pubissa,
jossa Kaurismäki käy pelaamassa biljardia. Tuttuja
on paljon, esimerkiksi Juho Kuosmanen,Mikko
Myllylahti,
Aleksi Salmenperä ja
Maustetytöt. On
myös kansainvälistä ulottuvuutta, kun haastatellaan kerran
aikaisemmin Karkkilassakin käynyttä Jim
Jarmuschia,
joka
sanoo ehdottomasti tulevansa uudestaan ja katsomaan Kino Laikaa.
Eräänlaista
Hollywood-glamouria edustaa myös Andy
McCoyn entinen
puoliso,
näyttelijä-laulaja
Angela
Nicoletti,
joka kertoo olevansa syntyisin North Hollywoodista, mutta asuu nyt Karkkilassa.
Hollywood
tai Karkkila, niin Jarmusch muistuttaa Andre
Bazinin kysymyksestä
Jean-Luc
Godardille:
mitä elokuva on? Godard vastasi: elokuva on taiteen ja elämän
välissä.
(Tuossa otsikkokuvassa Kaurismäki ja Lätti pitävät kylttiä, joka oli emalointiuuni nro 4:n kyljessä. Joku oli lisännyt siihen D-kirjaimen.)
MUITAKIN ENSI-ILTOJA
Eilen Kino Laikassa sai ensi-iltansa Suomessa myös englantilaisen Ken Loachin (87) The Old Oak (2023). Aiheena rasismi, joka saa vallan pienessä Durhamin kaupungissa, jonne tuodaan linja-autollinen pakolaisia Syyrian sota-alueelta. Pubissä perusenglantilaiset äijät pitävät turpakäräjiä, mutta Loachin tutulla humaanilla otteella ei rajuimpien kärjistymisten avulla elokuvasta ole tehty sensaatiohakuista tarinaa. Perusviesti on, että hyvällä saadaan kuitenkin enemmän aikaa.
Jo perjantaina esitettiin ennakkonäytöksenä Selma Vilhusen samoin lämpimällä otteella toteutettu Neljä pientä aikuista. Tänään sunnuntaina ovat vuorossa losangelesilaisen Deaf Crocodile Filmsin uusi 4K-restaurointi Risto Jarvan Ruusujen ajasta, korean-amerikkalaisen Celine Songin etärakkaustarina Past Lives, joka sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla, ja ennakkonäytöksenä vielä Tia Kouvon perhekuvaus Mummola, joka sai maailmanensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla.
Erikoinen elokuvakylä tuo Karkkila. Karkkilalainen-lehdestä luin, että torstaina 9.11. järjestetään Puutarha Sundströmillä lyhytelokuvailta. Mikä ihmeen puutarha? Näytökset siellä joka tapauksessas alkavat joskus iltasella, nähtäviksi tulee mm. Tampereen elokuvajuhlilla palkittuja elokuvia ja klo 20:n jälkeen voi jäädä keskustelemaan tekijöiden kanssa.
kari.naskinen@gmail.com