Das Nibelungenlied on Saksan kansalliseepos, jonka vanhimmat käsikirjoitukset ovat 1200-luvulta. Nyt siitä on ilmestynyt viime vuonna edesmenneen Osmo Pekosen uusi suomennos, jota hän itse ei ehtinyt valmiina kirjana nähdä. Nibelungeinlaulu (WSOY, 2023) on hurja kertomus noista otsikkoni asioista, mutta kaiken taustalla suurin on kuitenkin rakkaus, jonka yhteyteen liittyy sellaista väkivallankäyttöä, että sitä ei voi sen kohteeksi jäänyt osapuoli ohittaa kostamatta. Päähenkilöt ovat Xantenin kruununprinssi Siegfried ja hänen rakastettunsa, kuningas Guntherin sisko Kriemhilde, ja kun heidän veljensä Hagen murhaa Siegfriedin, muuttuu Kriemhilde suorastaan naispaholaiseksi. Kriemhilden suru on varmaan yksi suurimpia, mitä kertomakirjallisuus tuntee. Vasta kun Kriemhilde saa poltettua palatsin, jossa Hagen sotajoukkoineen kuolee, hän sanoo olevansa taas yhtä onnellinen kuin ennen Siegfriedin kuolemaa.
 |
| Hagen (Friz Langin elokuvassa) |
Näistä nimistä jo tunnistaa, että myös Richard Wagner käytti Nibelunginliediä yhtenä lähtökohtana Nibelungein sormus -oopperasarjalleen. Wagnerin tetralogia ei kuitenkaan ole tämän eepoksen sävelletty versio, mutta muutamia henkilöhahmoja ja yksittäisiä tapahtumia Wagner on siitä lainannut. Ei Saksan kansalliseepoksessa mainita esimerkiksi Alberichin sormusta, Reinin-tyttäriä, valkyyrioita, Nothung-miekkaa eikä Wotan-jumalaa. Wagner otti omaan suurteokseensa aineksia muustakin germaanisesta muinaismytologiasta.
Osmo Pekonen oli myös Suomen johtavia Wagner-asiantuntijoita. Runsaat kymmenen vuotta sitten osuin Wagnerin yhden oopperan väliajalla samaan pöytään hänen kanssaan, ja kun tunnistin miehen, tein hänelle jonkin kohteliaisuuskysymyksen ko. oopperan sisällöstä; Pekonen alkoi vastata ja piti luennon, joka kesti melkein sen koko puoli tuntia.
Fritz Langin 5,5-tuntinen mykkäelokuva Die Nibelungen (1924) puolestaan on kansalliseepoksen filmatisointi. Se myös kuvaa hyvin sitä vihan ja voiman maailmaa, josta eepoksessa on kysymys. Alkuperäisiin riimeihin ei elokuvakaan silti pysty, vaikkapa siihen, kun Hagenin joukot ovat kuolemassa tulipalokuumuuteen:
Ritari muuan riisui silmikkokypäränsä,
luo kaatuneiden astui kuolemanhädässänsä,
suun painoi syvään haavaan, joi siitä sydänverta,
oudolta juoma maistui, se ensimmäinen oli kerta!
Nyt katsoin Langin elokuvan uudestaan heti kirjan luettuani, joten ymmärrystä oli enemmän, ja omalla listallani se nousikin mykkäelokuvien kärkeen Abel Gancen Napoleonin (1927) kanssa.
Tuollainen on säkeistöjen tyylilaji. Pekonen on noudattanut alkutekstin mukaista mitallista riimikaavaa AABB, vain muutama menee kaavaan AAAA. Ensimmäistä Toivo Lyyn suomennosta (1934) en ole lukenut, mutta uuden käännöksen esipuheen perusteella se on tyyliltään vanhahtavampi. Pekonen ei esimerkiksi enää käyttänyt sanojen lyhennyksiin loppuheittoja, vaan etsi mieluummin korvaavia sanontoja. Pekonen piti käännöksensä pohjana kolmea tieteellistä editiota vuosilta 1982 - 2015.
Tapahtumien keskeisenä tapahtumapaikkana on Wormsin kaupunki Reinin länsirannalla. Siellä ovat nibelungit, jotka saattavat tarkoittaa muinaisen Burgundin kansan asukkaita. Nykyisin Wormsin tuhatvuotisen katedraalin rappusilla vietetään vuosittain Nibelungenliedin kulttuurijuhlaa ja nautitaan Wormsin omaa juomaa Liebfraumilchiä. Siegfried taas on Alankomaista, mutta ei kuitenkaan tarkoiteta nykyistä Hollannin aluetta, vaan Reinin alajuoksua, jossa Alankomaiden pääkaupunki on Xanten. Wormsin lisäksi muista kaupungeista mainitaan mm. Arras, Bratislava, Mehring, Metz, Passau, Verona ja Wien.
Pohjoisista valtakunnista tulevat esille Norja, Tanska ja Jäämaa (Islanti), jonka pääkaupunki eepoksessa on Isenstein. Suomea ei mainita, mutta ”Finna land” tunnetaan muinaisenglantilaisessa Beowulf-eepoksessa, joka ilmestyi Osmo Pekosen ja Clive Tolleyn suomentamana 1999 (WSOY). Finna land merkitsee tässä yhteydessä kaukaista, myyttistä maata merten äärillä. Finneillä lienee tarkoitettu saamelaisia, joka oli etäisin eepoksen yleisölle tuttu pohjoinen valtakunta. Pekosen ja Tolleyn suomennoksessa Finna landista käytetään käännöstä Turjanmaa: ”Viimein merivirtojen mahtavat mainingit viskasivat minut Turjanmaan rantaan.” Beowulf on myös sankariruno, jonka synty on eri tutkimuksissa ajoitettu 700-luvulta 1000-luvulle. Runolla ei ole alkuperäistä nimeä, mutta se on tunnettu päähenkilönsä mukaan nimellä Beowulf 1800-luvun alkupuolelta lähtien. (Mustaa valkoisella 14.2.2019)
 |
| Kriemhilde |
ATTILAN RAKKAUS
Nibelungenliedissä on tavallaan yllättäen vierailevana tähtenä 400-luvulla elänyt hunnipäällikkö Attila. Hän on jäänyt leskeksi ja rakastuu kuulopuheiden mukaan maailman kauneimpaan naiseen Kriemhildeen. Eepoksen puolivälissä tämä 12 kansakunnan johtaja lähettää airueet kosimaan Kriemhildeä ja niin kaksi leskeä päätyvät yhteen. Kriemhilde ei kuitenkaan nai Attilaa rakkauden, vaan hänen sotajoukkojensa takia. Attila ei olekaan se yleisen maineensa mukainen kaikki muut voittava sotapäällikkö, vaan tämän roolin ottaa Kriemhilde, joka käyttää Attilan joukkoja kostosodassa veljiään vastaan.
Kihlajaiset olivat komeat. Vieraita oli ympäri maailman kuin shaahi Reza Pahlevin järjestämissä Persian valtakunnan 2500-vuotisjuhlissa 1971, Kekkonen ja kaikki muutkin.
Venäjä, Kreikka, Puola mieskuntoa näytti,
valaakkiratsuväki tiet Itävallan tukki, täytti.
Miehiä lähettivät Kiovan ruhtinaatkin,
villien petsenegein kaukaiset karut maatkin.
Oman rakkaustarinansa saavat alankomaalaisten kuningas Gunther ja Jäämaan prinsessa Brünhilde, joka myös on kova akka, mutta kaunis kuin mikä. Ennen kuin hän hyväksyy Guntherin kosinnan, hän panee tämän kilpailemaan kanssaan kolmiottelussa, lajeina väkikivenvääntö, pituushyppy ja keihäänheitto. Guntherilla ja Siegfriedillä on kuitenkin väärät keinot jo valmiina.
Sen kaunottaren kanssa on pärjättävä miehen,
ei väkiven vääntö saa jäädä puolitiehen.
Myös loikkaamista kilvan saa riiuumiehet koittaa:
pää poikki lyödään heiltä, jos nainen jonkin lajin voittaa!
Tällaista tasa-arvoista yleisurheilua kokeiltiin epäonnistuneesti äskettäin jossain pääkaupunkiseudun nuorisokisoissakin, mutta siellä ei vääriltä voittajilta päitä katkottu. Nibelungenliedissä sitä vastoin on raaka peli:
Uupuneet puolustajat kaatavat miestä monta,
säihkyvän säilän terää on väistää mahdotonta.
Panssariaidan läpi kun pistää kylmä rauta,
odottaa sotureita monia enää ruumislauta.
Saksalaiset natsionalistit 1900-luvulla ottivat Nibelungenliedin omakseen. Pekonen kuitenkin lieventää esipuheessaan, että muinaistarun keskiaikaista runoilijaa ei kannata syyllistää nykyaikaisen nationalismin lietsojaksi, sillä runoilijan eläessä mistään yhtenäisestä Saksan kansallisvaltiosta ei ollut tietoakaan. Eikä Saksassa edes esitetty pitkään aikaan Langin kaksiosaisen elokuvan jälkimmäistä osaa, joka kertoo erityisesti Kriemhilden hurjuudesta.
Sitäpaitsi Nibelungenlied loppuu kaikkien sankareiden kuolemaan ja opetukseen lukijoille. Kriemhlidekin kuolee miekkaan ja kirkaisee viimeisen kerran.
Katoaa herruus, mahti, ihanuus ihmislasten,
voi olla musta murhe osana ruhtinasten.
kari.naskinen@gmail.com