Sunnuntaina 10.9.2023 tulee kuluneeksi 40 vuotta Lahden teatteritalon avajaisista, joissa juhlanäytelmänä oli Yrjö Juhani Renvallin Päivänsäde, minä ja menninkäinen. Siitä tuli suurmenestys, joka keräsi teatterin pienemmälle Eero-näyttämölle enemmän katsojia kuin mikään muu näytelmä sen jälkeen. Sen oli ohjannut Kari Rentola, josta 2000-luvun alussa tuli myös Lahden teatterinjohtaja. Ison 760-paikkaisen Juhani-salin avausnäytelmä oli ”vaikea” Van Gogh ja postinkantaja, joka sai yleisöä suunnilleen yhtä paljon kuin Renvallin näytelmä, koska kiinnostus uutta rakennusta kohtaan oli niin suurta, että pelkästään suureen ”taiteelliseen voittoon” tähdännyt esityskin veti. Sen jälkeen eivät puhenäytelmät ole katsojatilaston kärkeen nousseet. Alku oli joka tapauksessa erinomainen.
Lahdesta tehtiin noihin aikoihin Business Cityä ja kaupunginorkesterinkin markkinointinimenä alettiin käyttää Business City Orchestraa. Vähältä piti, ettei teatteriakin muutettu pääasiassa liiketoimintayksiköksi. Uuden talon hallintokin oli tarkoitus uudistaa ja sitä varten työskenteli kunnallispoliittinen työryhmä. Keskeisenä ajatuksena oli, että teatterille valittaisiin toimitusjohtaja, jolloin teatteritaiteellinen johto jäisi alistettuun asemaan.
Tamperelainen teatteriprofessori Olavi Veistäjä kirjoitti Aamulehdessä jo 1982 näistä Lahden suunnitelmista, että pieleen menee: ”Vanha väite siitä, ettei Lahti ole kulttuurikaupunki, selittyy tätä taustaa vasten – siellä hallitsee liikemiesmäinen pelkästään taloudellinen, ei kulttuuriajattelu.”
Jos työryhmän idea olisi kaupunginvaltuustossa mennyt läpi, olisi silloinen teatterinjohtaja Aimo Hiltunen alennettu ohjaajaksi.
Jos teatterille olisi nimitetty toimitusjohtaja, olisi taiteellinen johtajakin löydettävä. Koska työryhmä ei tuntunut olevan Hiltusen kannalla, huhuja liikkui: Kalle Holmberg, Ralf Långbacka, Jouko Turkka... Onneksi näitä muutoksia ei tehty ja Hiltunen jatkoi teatterinjohtajana.
Uuden talon alkuvuosien huippuesityksiä olivat omien muistiinpanojeni mukaan myös Grigori Gorinin Unohtakaa Herostratos, Tennessee Williamsin Käärmeennahkatakki, Lars Norénin Kaaos on Jumalan sisar, Athol Fugardin Harold-herra... ja pojat, Bertolt Brechtin Galileo Galilei ja Jason Millerin Mestaruuskausi. Ei ihme, että maan johtava teatteriarvostelija Jukka Kajava kirjoitti maaliskuussa 1987 Helsingin Sanomissa Lahden kaupunginteatterin nousseen 80-luvun puolivälin jälkeen “tärkeiden suomalaisten taidelaitosten joukkoon”.
Suuri ansio tästä kuuluu teatterinjohtajana 1985-90 toimineelle Raija-Sinikka Rantalalle, joka toi isolle näyttämölle mm. Hella Wuolijoen kolme Niskavuori-näytelmää, Väinö Linnan Pohjantähden ja Leo Tolstoin Hevosen tarinan.
Eipä silti, kyllä vanhassa salissa ammattikoululla ja Loviisankadun Pikkuteatterissakin tehtiin hyvää työtä. Mieleen ovat jääneet parhaiten Martti Kainulaisen ohjaama Täällä Pohjantähden alla, Paavo Haavikon Agricola ja kettu, Veijo Meren Sotilas Jokisen vihkiloma, Sofokleen Oidipus ja Shakespearen Hamlet.
Toisaalta on niitä hutejakin ollut sekä vanhoissa että uusissa tiloissa. Vaativinta on tehdä näytelmiä isoon Juhani-saliin, jossa supistetussakin muodossa on nykyisin 653 paikkaa. Surkeimpina esityksinä ovat jääneet mieleen Tapio Parkkisen Rytmipojat ja jonkun muun väsäämä Lemmenlatu, vuosiluvuista ei tietoa. Eivätkä nämä ole olleet ainoita näytelmiä, jotka eivät ole täyttäneet kaupunginvaltuuston hyväksymän johtosäännön III luvun 9 §:ää teatterille: “Kaupunginteatterin tehtävänä on tuottaa näyttämötaidetta, joka on taiteellisesti korkeatasoista sekä monipuolista.”
Kun olen aikaisemmin julkaissut tilastoja parhaista näytelmistä, niin vaihteeksi nyt kymmenen vähiten yleisöä saanutta esitystä Juhani-salissa:
2382 Olviretki Schleusingenissa (2009)
2953 Juoruja (2020)
3021 Menestymisen taito (1992)
3106 Sota ja rauha (2021)
3202 Karnevaali 2000 (2020)
3522 Eläköön perheyritys (1997)
3711 Saituri (2020)
4484 Jekyl & Hyde (2020)
4539 Aina joku eksyy (2014)
4691 Peer Gynt (2008)
[Vuonna 2020 korona keskeytti näytäntövuoden]
Juhani-salin business on mennyt kohtalaisesti varsinaisesti operettien ja musikaalien ansiosta. Kaikkien aikojen suurimmat yleisömenestykset ovat olleet Viktorian husaari 71 918 katsojaa (1984), Anna Karenina 61 404 katsojaa (2000) ja Cats 53 662 katsojaa (2007).
Tehtiin uudessa teatteritalossa alkuun oopperoitakin yhteistyössä sekä Kansallisoopperan että Lahden oopperayhdistyksen ja kaupunginorkesterin kanssa. Tämän vaiheen paras vetonaula oli Giuseppe Verdin Otello heti syksyllä 1983 (22 esitystä, 13 653 katsojaa). Siitä Helsingin Sanomat kirjoitti, että “perin harvalla suurellakaan oopperatalolla on omasta takaa esittää sellaista tähtiparia kuin on Lahden oopperalla Ritva Auvinen ja Kalevi Koskinen”.
Tätä taidelajia ei Lahdessa enää nähdä, koska teatteri ja orkesteri eivät siitä välitä. Toisin on esimerkiksi Tampereella, jossa yhteistyössä toimivat jatkuvasti Tampereen oopperayhdistys, kaupunginorkesteri ja Tampere-talo.
kari.naskinen@gmail.com