Elokuvassa Aamiainen
Tiffanylla (1961)
Audrey
Hepburn on
olemukseltaan harvinaisen täydellisesti sellainen sulotar kuin on
Holly Golightly Truman
Capoten
samannimisessä pienoisromaanissa (1958). Kun olin katsonut elokuvan,
luin heti perään romaanin, jossa on hieno kuvaus tuosta
19-vuotiaasta kaunottaresta: ”Kaikesta muodikkaasta hoikkuudestaan
huolimatta hän uhosi miltei aamiaishiutalemaista terveyttä,
saippualta ja sitruunalta tuoksuvaa puhtautta, karheaa punerrusta,
joka syveni poskipäillä. Hänen suunsa oli iso, hänen nenänsä
pysty. Tummat silmälasit peittivät hänen silmänsä. Ne olivat
kasvot, jotka eivät enää kuuluneet lapselle, mutta eivät silti
vielä naisellekaan.”
Kun
tähän lisätään elokuvassa mukaan tulleet merkkituotteet,
Tiffanyn korut, Givenchyn mustat leningit,
lierihatut,
on kuva
kauniista naisesta suorastaan lumoava, lisättynä vielä
kävelytyylillä ja eleillä. Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä
puhtoista kuin tämä ulkoinen kuva. Hollylla on ollut yksitoista
rakastajaa. Sen paremmin kirjassa kuin elokuvassakaan ei Hollya
sanota puhelintytöksi
tai vastaavaksi,
mutta dvd:n lisäaineistossa (2005)
elokuvan
ohjaaja Blake
Edwards kutsuu
Hollya huoraksi, maksulliseksi naiseksi. Holly on kaunotar, jota
äveriäät pohatat käyttävät seuralaisenaan, kun menevät
joihinkin merkittäviin
avec-tilaisuuksiin,
ja
mitä muuta siihen sitten liittyy, se voi olla kaunista, rahakasta,
seksikästä,
jotakin.
Muita
mielenkiintoisia haastateltavia dvd:llä ovat elokuvan tuottaja
Richard
Shepherd,
Audrey Hepburnin poika Sean
Ferrer
ja Tiffanyn 57th Streetillä olevan myymälän johtaja.
Iso poikkeama elokuvassa on romaaniin nähden sen loppuratkaisu. Romaanissa Holly ei jää New Yorkiin, vaan pakenee edessä olevaa oikeudenkäyntiä Brasiliaan, mutta elokuvan kauniissa lopussa Holly Golightly ja Paul Varjak (George Peppard) suutelevat Lexington Avenuella lämpimässä sateessa. Romaani päättyy Varjakin saamaan postikorttiin, jossa Holly kirjoittaa: ”Brasilia oli kamala, mutta Buenos Aires oikein kiva. Ei mikään Tiffany, mutta melkein. Olen lyöttäytynyt erään upean $eniorin leipiin...” Varjak on kirjailija, jonka hahmossa varmaan on paljon Truman Capotea, vaikka romaani ei suoranaisesti todellisiin yksittäisiin ihmisiin perustukaan. Capoten ja Varjakin kotiosoitteetkaan eivät ole samat. Kirjassa ei kirjailijakertojalla ole nimeä, mutta elokuvassa siis Varjak.
Yhden lisäelementin elokuvaan tuo Henry Mancinin hieno laulu Moon River, jonka esittää ikkunalaudalla istuen Audrey Hepburn itse. Myös Blake Edwardsille oli yllätys, että Audrey osasi niin kauniisti laulaa. Romaanissakin Holly toisinaan laulaa, erityisesti hän pitää operetti-iskelmistä, Oklahoma-musikaalin kappaleista sekä Cole Porterin ja Kurt Weillin lauluista. Henry Mancini ja sanoittaja Johnny Mercer saivat Moon Riveristä Oscar-palkinnon. Parhaan naispääosan Oscarin ohi Audrey Hepburnin sai Sophia Loren vakavasta draamasta Kaksi naista.
Vielä muutama kommentti Tiffany-elokuvasta: yli tyylilajin ja ymmärryksen menee pitkä bilekohtaus Hollyn pienessä asunnossa, jossa kännissä sekoilee 50-70 ihmistä, ja Mickey Rooneyn valinta talon yläkerrassa asuvan kiukkuisen japsin rooliin oli virhe myös Edwardsin mielestä. Sen sijaan Audrey Hepburn on täydellinen, vaikka Capote olisikin halunnut rooliin Marilyn Monroen. Kun elokuvan roolittajat kylmäverisesti torjuivat Marilynin, he pyysivät Hollyn rooliin Kim Novakia, mutta onneksi hän kieltäytyi ja valinta tehtiin sitten kuten tehtiin. Audrey Hepburn on ehdottoman täydellinen, kirkas, kiehtova, välillä surullinenkin, mutta siis täydellinen.
kari.naskinen@gmail.com