”Venäjä on maa, joka
hautaa vaikeutensa. Kritiikistäsi tulee hautakirjoituksesi. Sanot
vain sanottavasi eikä sinua enää ole.” (Will
Rogers 1879
- 1935, amerikkalainen koomikko ja cowboy)
Yksi kysymys on, miten itsenäisesti Venäjä pystyy vallanvaihdoksen tekemään. Kun Venäjä on vaikuttanut USA:n vaaleihin, niin kai amerikkalaiset kykenevät samaan Venäjällä, ja onhan CIA:lla laajaa kokemusta hallintojen vaihtamisista.
Kovin kimurantti on tämä tilanne, kuten Tuominen kirjoittaa: ”Putinin syrjäyttämisvaatimus on hyvin ymmärrettävä Ukrainan sotatoimien törkeyden tähden, mutta on vaikeammin toteutettavissa. Aivan ongelmatonta se ei ole ensinnäkään siksi, että jos Putinin seuraaja valitaan manuaalisesti lännen ohjaamana, tätä rasittaa pysyvästi mielikuva maanpetoksesta ja tappiosta. Lisäksi vallanvaihdon pitäisi olla kontrolloitu prosessi, koska vallitsevissa olosuhteissa vallankumous Venäjällä johtaa paljon todennäköisemmin fasistiseen oikeistohallitukseen kuin liberaalien valtaannousuun.”
Venäläisen systeemin vaara on ollut kautta aikojen pitkäaikaisen hallintokauden päätyminen sekasortoon. Näin kävi Iivana Julman kuoltua, jolloin sekasortoa kesti puoli vuosisataa, ja sama toistui sekä Stalinin kuoleman että Brežnevin lähdön jälkeen. Tuominen veikkaa näin käyvän nytkin ja erityisesti, jos Putin jatkaa presidenttinä elämänsä loppuun saakka.
”Joka tapauksessa vallanvaihdos Venäjällä tulee valitettavasti vain ylhäältä käsin manuaalisesti ohjattuna kuten aina ennenkin. Tällä hetkellä turvallisuusneuvoston enemmistö on seitsemänkymppisten hallussa, eikä siinä iässä enää uudistuksia tehdä”, kirjoittaa Tuominen.
Tuominen
muistuttaa myös, ettei Putinin seuraaja automaattisesti ole parempi
vaihtoehto. Tuominen luettelee nimiä, jotka eivät tule kysymykseen,
ja sen jälkeen potentiaalisia ehdokkaita. Suoraltakädeltä hän
torjuu esimerkiksi puolustusministeri Sergei Šoigun,
ulkoministeri Sergei Lavrovin ja turvallisuusneuvoston
varapuheenjohtajan Dmitri Medvedevin, joka kaipaisi
aivan ilmeisesti Twitteriinsä alkolukon.
Koska
seuraajan
pitää olla venäläinen, jolla on myös venäläinen sukunimi, ei
tulevaksi hallitsijaksi käy Sergei
Kirijenko,
joka on Putinin luottomies Donbassissa, mutta on juutalainen, ja
hänen
sukunimensä on
ukrainalainen sukunimi. Myöskään erittäin pätevänä tunnettu
varapääministeri Alexander
Novak
ei kelpaa, koska hän on ukrainalainen, eikä myöskään hyvissä
kirjoissa oleva keskuspankin
pääjohtaja Elvira
Nabullina,
koska hän on
tataari.
Isä on toistaiseksi tunnetumpi kuin poikansa, ja Tuominenkin lainaa Nikolai Patruševin kovaa puhetta Rossiskaja Gazetassa 26.4.2022. Tätä varsin dramaattista haastattelua samoin kuin monia muitakaan venäläisiä puheenvuoroja ei ole länsimediassa levitelty, mutta nyt Tuominen siteeraa Patruševin saatanallisia säkeitä:
”Eurooppa
on syvän taloudellisen ja poliittisen kriisin edessä. Nouseva
inflaatio ja aleneva elintaso painavat jo nyt eurooppalaisten
lompakkoa ja mielialaa. Lisäksi laajamittainen muuttoliike tuo uusia
haasteita vanhoihin turvallisuusuhkiin kuten huumekauppaan ja
kansainväliseen rikollisuuteen. Lähes viisi miljoonaa ukrainalaista
siirtolaista on jo saapunut Eurooppaan. Lähitulevaisuudessa heidän
määränsä kasvaa kymmeneen miljoonaan. Suurin osa länteen
tulleista ukrainalaisista uskoo, että eurooppalaisten pitäisi tukea
ja elättää heitä, ja kun heidät pakotetaan työhön, he alkavat
kapinoida.”
”Kymmenet miljoonat ihmiset Afrikassa tai
Lähi-idässä ovat nälänhädän partaalla lännen takia.
Selviytyäkseen he ryntäävät Eurooppaan. En ole varma, selviääkö
Eurooppa kriisistä. Poliittiset instituutiot, ylikansalliset
yritykset, terve talous, kulttuuri ja perinteet voivat olla mennyttä.
Eurooppa pureskelee edelleen vain kynsiään, ja Amerikka vapautuu
geopoliittisesta pääpelostaan – Venäjän ja Euroopan
poliittisesta ja taloudellisesta liitosta.”
”Euroopalla
on edessään fasismin ja uusnatsismin lisääntyminen, kun
rikolliset, joilla on uusnatsinäkemykset, pakenevat väistämättömiä
rikossyytteitä Ukrainasta tulevien siirtolaisten seassa. Tämä
johtaa natsi-ideoiden elpymiseen Euroopassa ja ilmentymiin, joita on
pidetty kauan sitten mahdottomina.”
VIIPURIN
PETROV,
PETROVIN VIIPURI
Suomalaisille tärkeän
Viipurin Arvo Tuominen tuntee hyvin. Viimeksi minäkin hänet tapasin
Pyöreässä tornissa. Kirjassaan Tuominen kertoo kovasta pelistä
kaupungissa. Viipuri oli pitkään paikallisen oligarkin Aleksandr
Petrovin näpeissä. Tie kaupungin rikkaimmaksi ja
vaikutusvaltaisimmaksi asukkaaksi ei kuitenkaan ollut helppo –
lähtö oli helpompi, kuula kalloon.
Vielä 1990-luvulla
vallassa olivat veljekset Sergei ja Spartak Rubinovitš
sekä Petrov. Sergei toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana sekä
Spartak ja Petrov kaupunginhallituksen jäseninä, mutta sitten
valtataistelu kulminoitui energiayhtiö Vencon ympärille. Vuonna
2000 yhtiön merkittävä osakkeenomistaja Filip Lemelehs lähti
kauniin 21-vuotiaan tyttöystävänsä Jana Ulanovan kanssa
Viipurista Pietariin. Autonkuljettajana toimi Eduard Jegorov. He
eivät koskaan päässeet perille. Jana Ulanovan ruumis löytyi
Dolgoje-järvestä, ruumiissa lukuisia ampumahaavoja, ja
autonkuljettaja löydettiin Pietarin länsipuolelta
Bezymyannoe-järvestä ruumissaan seitsemän luodinreikää.
Lemelehsiä ei ole löytynyt, mutta vain harva uskoo hänen
selvinneen hengissä.
Rubinovitšien
oli lähdettävä Viipurista, mutta Sergei menetti silti henkensä.
Näin Petrov nousi yksiselitteisesti kaupungin epäviralliseksi
pomoksi, jonka tietämättä ei mitään saanut tapahtua, eikä myöskään
tapahtunut. Petrovin sana oli laki. Petrov jopa puhdisti
pikkurikolliset häiritsemästä matkailuelinkeinoa, ja siisti
muutenkin kaupunkia. Minutkin kerran esiteltiin Petroville hänen
omistamassaan Viipuri-hotellissa, jossa hän odotteli puolisonsa
50-vuotisjuhlien alkamista. Tämä esittely tapahtui siksi, että
viipurilainen ystäväni oli töissä Petrovilla ja koska Petrovin
poika Vitali Petrov on tuttu autourheilupiireissä ja minä
kova autourheilumies, niin täytyihän meidän isä-Petrovin kanssa
muutama sana vaihtaa. Vitali Petrov ajoi Renaultin ja Caterhamin
F1-autoilla 2010-12, ja yhdessä valokuvassa olen nähnyt Putinin
ainakin istuvan Petrovin F1-Rellussa.
Lauantaina
24.10.2020 Aleksandr Petrov saapui noin kello 16 Viipurista 40
kilometriä Suomen suuntaa sijaitsevalle merenrantahuvilalleen. Hän
saunoi ja ui kaikessa rauhassa. Kello 17.30 hän seisoskeli saunansa
kuistilla, kun toiselta rannalta kajahti laukaus, joka lävisti hänen
sydämensä. Viipurin kummisetä kuoli heti. Ampujaa ei ole saatu
kiinni.
Petrovia kutsuttiin aivan yleisesti ”Viipurin
hallitsijaksi”. Vain vähän ennen hänen palkkamurhaansa oli
paljastunut korruptioskandaali, jossa 1990-luvun ja nykyajan
ikävimmät perinteet kietoutuivat: Viipurin alueen budjetista oli
varastettu 1500 miljoonaa ruplaa. Tuominen kirjoitti kirjaansa
elokuussa 2022, eikä siihen mennessä ollut vielä selvinnyt, kuka
oli vastuussa murhasta. Murhasta hyötyneitä on lukuisia ja
Petrovilla oli vihamiehiä paljon. Hänellä oli myös laajat
valtakunnan tason kontaktit, joten hän tiesi paljon, ehkä
liikaakin. Kuluneena syksynä ilmestyi Aleksandr Petrovista
Viipurissa kirja.
Tuominen kirjoittaa hauskasti
venäläisestä ”aitastatuksesta”. Petrovin datshan aidan korkeus
oli noin 2,5 metriä, vaikka tontin aita saa lainsäädännön mukaan
olla enintään 1,8 metriä korkea. Tätä korkeampia aitoja
kuitenkin esiintyy, ja ne kertovat kiinteistönomistajan
yhteiskunnallisesta asemasta. Aiemmin presidenttinä ja
pääministerinä toimineen Dmitri Medvedevin datshan aidan korkeus 6
metriä.
LINNA, AALLON KIRJASTO,
DRUZHBA,
DOMUS...
Ruotsin aikana Viipuria symboloi linna,
Suomen aikana Alvar Aallon suunnittelema kirjasto ja
Neuvostoliiton aikana Druzhba-hotelli, nyt Venäjän aikana
kirjakauppias Victor Hovingin 1904 rakennuttaman
asunto-osakeyhtiö Domuksen surkea kohtalo Linnankatu 11:ssä. Kaikki
Viipurissa sotien jälkeen käyneet ovat nähneet tuon hienon
jugendtalon raunioina. Jotenkuten se on pystyssä, nyt näkyy joitakin alustavia rakennustellinkejäkin, mutta kuntoon sitä
ei saada koskaan.
Tuominen kirjoittaa mielenkiintoista
historiaa Hovingista, vaikka nämä Viipurin jutut eivät mitenkään
liitty Venäjänmaan presidenttikuvioihin. Suomen sisällissodassa
Hoving toimi ensin Mannerheimin yksityissihteerinä ja
sittemmin valkoisen päämajan rahakonttorin johtajana. Valkoiset
voittivat, mutta sotavuosien raju inflaatio tuhosi Hovingin
henkilökohtaisen talouden, sillä käteisvarat ja pankkitalletukset
menettivät suurimman osan arvostaan.
Ensimmäisen
maailmansodan aikana keinottelu Suomessa keskittyi valuuttakauppaan
ja pörssiin, jossa osakkeiden hinnat nousivat erityisen voimakkaasti
vuodesta 1916 vuoteen 1919. Tämän jälkeen kurssit kääntyivät
voimakkaaseen laskuun. Keinotteluun osallistuivat kaikki kynnelle
kykenevät. Ihmiset olivat taloudellisen keinottelun siinä määrin
sokaisemia, että elintarvikkeidenkin luultiin olevan pelkkä
hintakysymys. Mutta
kun
viljantuonti Venäjältä loppui, alkoivat sisäiset levottomuudet.
Hoving oli yksi pörssissä erityisen hyvin menestyneistä
liikemiehistä. Muista mainittakoon Allan Hjelt, Aleko Lilius, Amos
Andersson
ja Moses Skurnik. Kaikki muut heistä menettivät omaisuutensa paitsi
Andersson.
Köyhtynyt Victor Hoving toimi 1920-21 Suomen Tukholman
konsulina ja jatkoi tämän jälkeen liikemiesuraa Ruotsissa ja
Ranskassa vaatimattomalla menestyksellä. 1930-luvulla Hoving palasi
Helsinkiin ja eli hiljaiseloa, kunnes debytoi kirjailijana
67-vuotiaana. Hänen ensimmäinen muistelmakirjansa ”En viborgare
berättar för sina vänner” julkaistiin ruotsiksi 1944 ja suomeksi
1946. Muistelmien neljäs osa ”Om konstnärer och några andra”
julkaistiin 1963. Hoving kirjoitti myös lukuisia
yrityshistoriikkejä, mikä oli hänelle liikemiestaustasta johtuen
luontaista.
RIKOLLINEN
ITSEVALTIUS
ON
SAATAVA
LOPPUMAAN
Kirjan
loppuluvussa Arvo Tuominen kirjoittaa, että optimistisimmissa
odotuksissa Venäjällä on edessään mahtava tulevaisuus vapauden,
oikeusvaltion, yksityisen yritteliäisyyden ja kasvavan taloudellisen
hyvinvoinnin suhteen heti, kun Putinin itsevaltius
on mennyttä. Kun Putin on pois kuvioista, tulee muutoksesta
väistämätöntä, ja Venäjän historian pendeli heilahtaa jälleen
kohti demokratisoitumista ja länteen lähentymistä. Tämä
edellyttää kuitenkin Ukrainan kysymyksen ratkaisemista,
minkä jälkeen
Venäjä ehkä alkaa nähdä Naton pikemminkin liittolaisena kuin
vihollisena.
”Venäjän
talouden modernisointi riippuu paljolti integroitumisesta
maailmantalouteen ja pääsystä länsimaiden markkinoille. Vähänkin
pitemmällä tähtäimellä Venäjällä on siis vahvat kannustimet
luoda hyvät suhteet kehittyneiden teollisuusmaiden kanssa. Tämä
tarkoittaa myös sitä, että jos uusi demokraattisempi hallinto
nousee valtaan, on Venäjällä hyvät mahdollisuudet integroitua
olemassa olevaan liberaaliin kansainväliseen järjestykseen”,
uskoo
Tuominen.
Mutta
on se huonompikin vaihtoehto:
jospa
Venäjä
sittenkin
pysyy
jatkossakin historiansa vankina ja autoritaarisen hallintotapansa
uhrina?
kari.naskinen@gmail.com
P.S.
Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin netistä. Ei lukemisessa
mitään ongelmaa ollut, mutta mihin ne tarraliput tällaisessa
tuotteessa pannaan ja miten tehdä alleviivaukset ja muistiinpanot
marginaaleihin.