Rasistit toisen rasistin kunniavieraina

Valtakunnankansleri Adolf Hitler ei suostunut kättelemään Berliinin olympiakisoissa 1936 neljä kultamitalia voittanutta Jesse Owensia: "Luuletko todella, että antaisin valokuvata itseni kättelemässä neekerin kanssa”, sanoi Hitler, kun tällaista hänelle ehdotettiin.

Kisat olivat Hitlerille tärkeät, eikä tällainen episodi paljon tahtia haitannut. USA:n olympiakomitean puheenjohtaja Avery Brundage oli päässyt yksimielisyyteen propagandaministeri Joseph Goebbelsin kanssa siitä, että USA osallistuu kisoihin, vaikka tiedossa jo oli natsien rasistinen politiikka. Kisojen ajaksi juutalaisvainoja vaimennettiinkin.

Amerikkalainen elokuva Race (2016) on kertomus Owensista ja Berliinistä, mutta mielenkiintoisempana sisältönä siinä on Brundagen suhmurointi Natsisaksan kanssa. Vaikka Brundagen röyhkeää toimintaa elokuvassa silotellaan, tulee hyvin esille hänen henkilökohtainen panoksensa siinä, että USA ei laajoista vaatimuksista huolimatta boikotoinut Berliinin kisoja.

KOK:n silloinen puheenjohtaja Henri de Baillet-Latour oli kirjoittanut Brundagelle, että hänkään ei pidä juutalaisista, eikä heidän ahdistelunsa Saksassa ole millään tavalla kisojen boikotoimista puoltava asia. Brundage taas oli sitä mieltä, että kaikki muu paha oli merkityksetöntä siihen verrattuna, mitä oli kommunismi, ja hän olikin sitä mieltä, että "juutalais-kommunistisen salaliitto" yritti pitää Yhdysvallat poissa kisoista.

Syksyllä 1934 Brundage kävi Saksassa, josta palattuaan hän raportoi: "Minulle annettiin myönteinen vakuutus kirjallisesti siitä, että juutalaisia ei syrjitä. Ei voi pyytää enempää, ja uskon, että takuu täytetään." Lopullisen päätöksen USA:n osallistumisesta kisoihin teki USA:n olympiakomitea joulukuussa 1935. Brundagen junttaama niukka enemmistö voitti äänestyksen 58 - 56, mutta tämäkään ei riittänyt Brundagelle, vaan hän vaatien vastustajien eroa komiteasta.

Osa urheilu- ja penkkiurheiluväestä halusi amerikkalaiset kisoihin senkin takia, että Max Schmeling oli nöyryyttänyt raskaan sarjan ottelussa Joe Louisin tyrmääämällä tämän täydellä Yankee-stadionilla kesäkuussa 1936. Ottelun jälkeen arjalainen Schmeling kertoi saksalaiselle lehtimiehelle: ”Nyt minun on kerrottava Saksalle ja on raportoitava erityisesti Führerille, että kaikkien maanmiesteni ajatukset olivat kanssani tässä taistelussa ja että Führer ja hänen uskolliset ihmisensä ajattelivat minua. Tämä antoi minulle voimaa menestyä tässä taistelussa. Se antoi minulle rohkeutta ja kestävyyttä saavuttaa tämä voitto Saksan väreille.”

Niin sitten rasistivaltion joukkue lähti Brundagen johdolla New Yorkin satamasta kohti Saksaa. Mukana oli Jesse Owens, jolla myös oli ollut monivaiheinen pohdinta lähdön suhteen. Perillä kaikki meni urheilullisesti erinomaisesti, mutta paluu kotiin oli taas sitä samaa: Owensin kunniaksi järjestettiin isot juhlat hienossa ravintolassa, mutta häntä ei päästetty pääovesta sisään, vaan Owens vaimonsa kanssa ohjattiin ravíntolaan takakautta henkilökunnan ovesta. Elokuvassa Brundagea esittää Jeremy Irons ja Owensia Stephan James (kuvassa).

Jo Berliinissä oli USA:n joukkue alistunut sellaiseenkin, että Natsisaksan toivomuksesta oli 4 x 100 metrin viestijoukkueesta vaihdettu toisiin juoksijoihin juutalaiset Marty Glickman ja Sam Stoller, vaikka heidät oli mukaan otettu vain tätä viestiä varten. Brundage oli tässäkin operaatiossa ratkaisevana vaikuttajana.

Brundagen oma voittokulku jatkui. Hänet valittiin jo Berliinin kisojen aikana KOK:n jäseneksi, kun ensin annettiin potkut toiselle amerikkalaiselle, boikottia kannattaneelle Ernst Lee Jahnckelle. Jahncke on ainoa KOK:n jäsen, joka koskaan on erotettu.

Vuonna 1940 Brundage oli perustamassa Amerikka ensin -komiteaa, jonka toiminnassa ilmeni selviä juutalaisvastaisia piirteitä. Sen kuuluisia jäseniä olivat myös Henry Ford ja Charles Lindberg.

Brundagesta tuli KOK:n puheenjohtaja 1952 ja Suomen urheilun kultaisen ansioristin hän sai 1955. Tämän uran loppu koitti Münchenin olympiakisojen jälkeen 1972, kun Brundage ei suhtautunut riittävän vakavasti yhdentoista israelilaisen urheilijan murhaan terroristien toimesta. Muistotilaisuudessa hän vain tuomitsi urheilun politisoitumisen ja kieltäytyi keskeyttämästä kisoja. Myöhemmin hänen toimiaan 1936 ja 1972 on pidetty todisteina antisemitismistä.

Mielenkiintoinen aihe Stephen Hopkinsin ohjaamassa elokuvassa on sekin, miten Owensin henkilökohtainen valmentaja Larry Snyder jätettiin pois olympiajoukkueesta. Hän kuitenkin matkusti Berliiniin omalla kustannuksellaan ja lopulta siellä tilanne kärjistyi niin, että Owens sanoi lopettavansa siihen paikkaan, ellei Snyder saa toimia hänen valmentajanaan. Snyder saikin hommansa takaisin ja joukkueen yleisurheilijoiden päävalmentaja Dean Cromwell seurasi Owensin valmentautumista sivusta.

kari.naskinen@gmail.com