Idäntutkimus-lehden tuoreessa numerossa 2/2022 kirjoittaa akatemiatutkija Vesa Oittinen Ranskassa tehdystä väitöskirjasta, jossa käydään läpi Mihail Gorbatshovin ”uuteen ajatteluun” johtanutta prosessia. Lehteä julkaisee Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura ja Oittinen työskentelee Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa sekä on filosofian historian dosentti Tampereen yliopistossa.
Väitöskirjan teki Sorbonnen yliopistossa Sophie Momzikoff-Markoff. Oittinen sanoo aihepiirin olevan edelleen tärkeä, sillä juuri perestroikan epäonnistuminen on johtanut siihen, että Venäjällä pitää valtaa nykyisen tyyppinen hallinto.
Teoreettisella tasolla tällä Gorbatshovin esittämälla uudella ajattelulla oli tarkoitus lopettaa ideologinen dogmatismi ja viestiä marxismi-leninismin perusperiaatteiden mukauttamisesta ympäröivään maailmaan.
Gorbatshovilainen ulkopolitiikka alkoikin heti tuottaa tulosta, kun joulukuussa 1987 solmittiin sopimus keskimatkan euro-ohjuksista luopumisesta. Allekirjoittajina olivat Gorbatshov ja Ronald Reagan. Vuonna 2019 sopimuksen kumosivat Putin ja Trump.
Gorbatshovin uuden ajattelun taustalla oli tietenkin myös se, että Neuvostoliiton talous oli rapakunnossa – jotain uutta piti kehitellä. Kysymys ei silti ollut marxismi-leninistisen ideologian hylkäämisestä, mutta uudistaa sitäkin piti. Momzikoff-Markoff puhuu tämän ideologian toisesta, ”dynaamisesta muodosta”, josta kyllä oli viritelmiä ollut aikaisemminkin sekä puoluekoneistossa että akateemisessa maailmassa. Juuret nimittäin löytyvät jo Nikita Hrushtshovin valtakaudelta.
Suomikin on väitöskirjassa sen verran mukana, että siinä annetaan erittäin myönteinen kuva Otto Wille Kuusisesta ”dynaamisen ideologian” esitaistelijana Hrushtshovin aikana. Tämän kehityksen ensimmäinen vaihe loppui kuitenkin siihen, kun etualalla nousivat kommunistisen konsevatismin edustajat, esimerkiksi NKP:n pääideologi Mihail Suslov ja keskuskomitean tiedejaoston johtaja Sergei Trapeznikov. Neuvostoliiton tiedeakatemiaan. V 1958
Uusi ideologia ei kuitenkaan sammunut kokonaan. Muutamat lehdet pitivät keskustelua yllä ja tärkeää osaa esitti myös Tiedeakatemian yhteydessä toiminut laitos IMEMO, joka tutki maailmantaloutta ja kansainvälisiä suhteita, sekä Pohjois-Amerikan tutkimukseen keskittynyt ISKA. Väitöskirjassa luetellaan näissä laitoksissa työskennelleitä tutkijoita, jotka todennäköisesti vaikuttivat Gorbatshovin julki tuomaan uudistusajatteluun, joukossa kolme Kuusisenkin oppilasta Georgi Arbatov, Oleg Bogomolov ja Fjodor Burlatski. Kuusinen oli nimitetty Tiedeakatemiaan 1958. Tiedeakatemia on vanhin edelleen toiminnassa oleva tutkimuslaitos Venäjällä, perustettu 1724.
Vesa Oittinen kirjoittaa: ”Voidaan sanoa, että Gorbatshovin esittelemä ohjelma heijasteli juuri IMEMO:laisten ja filosofien tutkimustyötä; sen pohjapaperin laati työryhmä, joka kokoontui Aleksandr Jakovlevin johdolla Moskovan lähistöllä datshalla syksyllä 1985. Kun paperia esiteltiin politbyroolle tammikuussa 1986, ulkoministeri Eduard Shevardnadze oli innoissaan ja sanoi, ettei muista Leninin jälkeen syntyneen tällaista dokumenttia kuin nyt, ja että näemme kuinka marxilais-leniniläinen ajattelu nousee ennen tuntemattomalle tasolle.”
Lopputulos oli toisenlainen, ja aivan lopullista tulosta voi tällä hetkellä vain arvailla. Mutta jos perestroika-kommunismi olisi 30 vuotta sitten ollut mahdollista valita Venäjänmaan järjestelmäksi, ei Ukrainassa nyt olisi sota.
kari.naskinen@gmail.com