Koska Kansallisoopperassa tiedetään, että oopperayleisö on ryyppyporukoista sitä kaikkein pahinta, ei väliaikamyyntiä ollut ollenkaan. Koska ennen esityksen alkua ei voinut ostaa edes kahvikupillisia, kävelimme kadun yli vanhan messuhallin Hook-ravintolaan, joka oli tupaten täynnä, mutta yhteen sivupöytään mahduimme.
Väliaikatarjoilun oopperaan olisi kyllä saanut tilatuksi netissä, mutta se osoittautui liian monimutkaiseksi. Puhelimella olisi saanut myös, mutta koska se olisi maksanut vitosen, jätin väliin. Jossain pitää säästää, kun tällainen oopperareissu pääsylippuineen, bensoineen ja muine oheismenoineen kuitenkin vie joka kerta pari sataa. Tuokin vitonen menee taas ensi viikolla, kun etsii ilmaista parkkipaikkaa kaupungilla tai pyörii tsekkaamassa, onko jossakin pari euroa halvempaa bensaa.
Järjestelyt Kansallisoopperassa olivat muutenkin tiukemmat kuin missään muualla käymissäni paikoissa viimeisten puolentoista vuoden aikana. Väliajalle ja esityksen päätyttyä katsojat päästettiin harvoilta istumapaikoilta lähtemään kuin hiihtokilpailujen väliaikalähdöillä. Maskit oli kaikilla, paitsi yhdellä miehellä, mutta ehkä se olikin se kauppias Kärkkäinen.
Esityksinä olivat perinteinen pienoisoopperapari, Pietro Mascagnin Cavalleria rusticana ja Ruggero Leoncavallon Pajatso. Ensimmäisen kerran näin nyt, että nämä kaksi erillistä oopperaa oli kätevästi yhdistetty toisiinsa italialaisen ohjaajan Damiano Michieletton pienillä kikoilla. Cavalleria rusticanan tapahtumien edetessä yksi mies liimaa talon seinään julisteita, joissa kerrotaan Pajatso-näytelmäseurueen tulosta kylään esiintymään. Pajatson alkaessa väliajan jälkeen siinä pyörähtävät aluksi Cavalleria Rusticanan henkilöistä Santuzza ja Mamma Lucia.
Molemmat oopperat ovat 1800-luvun lopulta, mutta Kansallisoopperassa eletään melkein sata vuotta myöhempää aikaa, koska Mascagnin oopperassa Alfio tulee pääsiäiseksi kotikylään Alfa Romeo Nuovalla, jota valmistettiin 1977-85. Tällainen nykyaikaistaminen ei haittaa mitään, koska sisällöt kolmio- ja neliödraamoineen ovat ikuisia aiheita. Ainoa pieni särö on, että Cavalleria rusticanassa Turiddu tulee pääsiäiseksi kotiin sodasta, jollaisessa Italia ei ole ollut toisen maailmansodan jälkeen. Libretossa tällä tarkoitettaneen Preussin – Itävallan sotaa 1866, johon Italian kuningaskunta osallistui Preussin liittolaisena.
Pajatson henkilövalinnoissa on mielenkiintoinen yhtyeenliittymä, kun tangokuningas 1992 Mika Pohjonen ja tangokuningas 2019 Johannes Vatjus tavoittelevat Timo Mustakallio -laulukilpailun voittajaa 2008 Marjukka Tepposta (kuvassa tämä kolmikko). Eikä ruumiilta tietenkään vältytä, niin kuin ei Cavalleria rusticanassakaan.
Esitykset ovat erinomaisia. Mascagnin ooppera on musiikillisesti hienompi, mutta Leoncavallon tarina mielenkiintoisempi. Cavalleria rusticanan kaunis välisoitto soi yhtä haikeana kuin Martin Scorsesen Kuin raivo härkä -elokuvan (1980) alussa ja Francis Ford Coppolan Kummisetä III:n (1990) traagisessa lopussa.
kari.naskinen@gmail.com