Helsingin kansainvälisessä koulussa on tapahtunut kymmenen ihmisen kuolemaan johtanut ampumistapaus. Kymmenen vuoden kuluttua vietetään häitä, joissa pitopalvelun tarjoilija tunnistaa sulhasen ampujan nuoremmaksi veljeksi. Tilanne on raju, sillä yksi ammutuista oli tarjoilijan tytär. Tästä alkaa Kaija Saariahon uusi ooppera Innocence, joka lauantaina tuli suoratoistona Aix-en-Provencen oopperafestivaaleilta Etelä-Ranskasta. Takautumien kautta mennään traagisiin tapahtumiin, ei kuitenkaan varsinaisiin ampumisiin, mutta riittävän hurjasti joka tapauksessa. Ampuja itse on mukana vain mykkäroolissa takautumissa. Hän on jo päässyt vapaaksi jostain nuorisovankilasta tai hoitolaitoksesta, mutta häihin häntä ei ollut kutsuttu.
Luokkahuone
on suomalainen, seinällä on suomenkielisiä julisteita
kesäduunihankkeesta,
medialukutaidosta ym., mutta itse asia on globaali; koulusurmia
on tapahtunut Suomen ja USA:n lisäksi ainakin Kreikassa, Ruotsissa,
Saksassa, Ukrainassa ja
Ranskassa (2017 Grassessa 100 km:n päässä Aix-en-Provencesta).
Oopperassa
morsian
on romanialainen, hänen äitinsä ranskalainen ja tarjoilija
tshekkiläinen. Solistien laulukielistä luulin tunnistaneeni suomen
lisäksi englannin, espanjan kreikan, ranskan ja ruotsin. Kun
tekstitys oli vain ranskaksi, jäi jotain sisällöstä ymmärtämättä,
mutta kyllä asia selväksi tuli.
Asiaa käydään läpi
monelta kantilta. Pahuus on pysyvää, ja sulhanen jopa sanoo
olevansa ilahtunut uusista vastaavanlaisista tapahtumista, koska ne
todistavat, että muissakin perheissä kasvaa hirviöitä. Mutta
yhtään ei
hänkään
silti voi antaa anteeksi, vaan sanoo, ettei hänelläkään ole
minkäänlaista tulevaisuutta. Asiasta
aikaisemmin tietämätön morsian
istuu lattialla seinään nojaten. Häävieraana oleva pappikin
tuntee ampumistapauksen läheisesti: ”Näin, että siinä pojassa
oli jotain vikaa. Oli
myrkyttänyt linnunkin. Enkä tehnyt mitään...”
Oopperan
nimi on Innocence,
Viattomuus.
Koska en kaikesta tekstistä päässyt perille, jäi nimi
vaivaamaan, sillä oopperassa tulee esille, että viattomia ei ole.
Moni olisi voinut vaikuttaa ampujan elämään, mutta kukaan ei
tehnyt mitään.
Kaija
Saariaho on sanonut, että ooppera ei ole kouluampujasta, vaan
aiheena on trauma, jonka yli monen ihmisen on päästävä, jotta he
pystyvät elämään. Kun ooppera loppuu,
ei traumaa ollut voitettu. Jotenkin on silti jatkettava.
Libreton
kirjoitti Sofi
Oksanen suomeksi,
josta sen käänsi monikieliseksi Kaija Saariahon dramaturgipoika
Aleksi Barriére.
Juoni etenee lähes trillerimäisesti, koko ajan on päällä
jännite, johon katsoja liimautuu melkein
kahden tunnin ajaksi. Olen nähnyt Kaija Saariahon kaikki oopperat ja
tämä on niistä musiikillisesti voimakkain.
Sävellys on tietenkin selvästi nykymusiikkia, mutta sellaista,
jossa melodisuus on vallitsevaa. Jos
en väärin muista, Saariaho käyttää nyt ensimmäisen
kerran myös
resitatiivilaulua. Musiikki
on samalla se elementti, joka antaa toivoa, hiljenee loppuvaiheissa
erityisen kauniiksi.
Orkesterina
on London Symphony Orchestra ja kuorona Viron kamarikuoro,
kapellimnestarina Susanna
Mälkki.
Solisteista neljä on suomalaisia: sulhanen Markus
Nykänen (tenori),
sulhasen isä Tuomas
Pursio (baritoni),
pappi Jukka
Rasilainen (baritoni)
ja yksi ampumisessa kuollut opiskelija Vilma
Jää (sopraano),
jonka vienankarjalaista runonlaulantaa muistuttavat aariat ovat uutta
oopperalavoilla. Vilma Jäälle sävellettyjä kohtia voi karkeasti
luonnehtia niin, että ne ovat kuin Värttinän lauluja, mutta hieman
hidastempoisempina ja Kaija
Saariahon värittäminä. Vilma
Jää valmistui viime kuussa maisteriksi Sibelius-akatemian
kansanmusiikkiopistosta, jossa hän opiskeli myös
suomalais-ugrilaisia laulutekniikoita. Hän suunnittelee parhaillaan
nuottijulkaisua suomalaisista karjankutsuista.
Ainoa
huono juttu oopperassa on, että se loppuu jo pari minuuttia ennen
kahden tunnin täyttymistä. Valojen sammuessa luulin vasta väliajan
alkavan. Kansallisoopperaan
Innocence
on
näillä tietämin
tulossa lokakuussa
2022.
kari.naskinen@gmail.com