Elokuvan nelihenkinen perhe muuttaa
Kaliforniasta Arkansasiin, jossa aletaan viljellä vihanneksia.
Suuria vaikeuksia on, mutta unelma jostain paremmasta elää.
Kaliforniassa mies ja vaimo olivat tehneet pitkiä tylsiä työpäiviä
broilerihautomossa erottelemassa kukonpoikia
pois kanalaumasta. Samanlaiseen työpaikkaan
he Arkansasissakin aluksi menevät, mutta pienellä tilalla varsinkin
mies näkee paremman tulevaisuuden mahdollisuuden.
Eletään
1980-lukua, jolloin Yhdysvaltoihin tuli 30 000 korealaista
vuosittain.
Elokuva on lämminhenkinen kertomus sitkeästä
yrittämisestä. Vastoinkäymisiä on lähelle tulevasta tornadosta
alkaen, mutta oman onnensa herrana on joka tapauksessa parempi olla.
Koti-ikäväkin tietenkin on, mutta sitä helpottaa, kun vaimon äiti
muuttaa perässä. Mummo on elokuvan väriläiskä, sillä hän ei
täysin halua sulautua amerikkalaiseen meininkiin. Kun hänen
tyttärensä antaa kirkossa kolehtiin sadan dollarin setelin, mummo
ottaa sen pois,
koska ei tällaisella ulkokultaisella toiminnalla asemaa yhteisössä
saavuteta. Mummoa
esittävä Yuh-Jung
Youn sai
roolistaan naissivuosa-Oscarin.
Mummo
on tuonut mukanaan minarin siemeniä. Ne hän istuttaa puronvarteen
ja hyvin ne
alkavatkin
juurtua. Tietyllä tavalla juurtumisesta elokuvassa on muutenkin
kysymys. Korealaiset
sopeutuvat hyvin, eikä elokuvassa mitään rodullisia jännitteitä
olekaan. Vain kirkkokahveilla yksi poika kysyy korelaisperheen
pieneltä pojalta, miksi tämän naama on litteä, mutta heti perään
hän pyytää uutta kaveriaan heille yökylään.
Mukava
elokuva, joka rullaa rauhallisesti eteenpäin. Kohokohdat ovat
pieniä, vaikeudet jatkuvat, mutta ote elämästä on tiukka, eikä
sitkeys petä, vaikka perheriitojakin syntyy.
Nykyisin
USA:ssa elää lähes kolme miljoonaa korealaista
siirtolaista.
kari.naskinen@gmail.com