Massiivisempiakin elokuvia on, mutta
Napoleonissa
on
sellaista
samaa suuruutta kuin oli Napoleon
Bonapartessa.
"Kaikkien
muiden elokuvien mitta ikuisesti”, todettiin
Los
Angeles
Timesissa.
Jo elokuvaa tehtäessä tämän spektaakkelin mahtavuus huomattiin:
kun yhdessä kohtauksessa avustajiksi hankitun näyttelijäjoukon
piti huutaa Napoleonille tämän tarkastaessa joukkojaan ”Eläköön
Bonaparte”, he huusivatkin ”Eläköön Abel Gance”. Suurimmissa
joukkokohtauksissa oli jopa 6000 avustajaa.
Elokuva
ei ole Napoleonin elämäkerta, vaan se loppuu Napoleonin sotaretkeen
Italiaan 1796. Näin siksi, että Gancen ajatuksena oli tehdä
Napoleonista kuusiosainen elokuvasarja. Tämä ei kuitenkaan
toteutunut, ja siksi
Napoleonin sodat jäävät elokuvassa vähemmälle. Voittoisan
Italian-sodan lisäksi on mukana vain Toulonin vapauttaminen
englantilaisten tukemien rojalistien joukoilta, vaikka Ranskan
armeijan johto oli kieltänyt Napoleonia jatkamasta taistelua liian
vahvaa vihollista vastaan.
Elokuva alkaa 1783 Briennen
sotilaskoulusta, johon Napoleone di Buonaparten isä oli pojan
lähettänyt Korsikalta. On
välitunti ja 13-vuotias Napoleone on muiden koululaisten kanssa
lumisodassa koulun pihalla. Napoleonen
puolen lumilinnakkeessa ollaan häviön puolella, kunnes Napoleone
ottaa johdon ja hänen strategiallaan voitto tulee.
Sitten
siirrytään sisälle, jossa poikien yöpymishuoneessa alkaa
tyynysota. Ensimmäinen Abel Gancen keksintö: kuva-ala on jaettu
yhdeksään osaan, joissa kaikissa näytetään vimmattua vilskettä.
Tämä saatiin aikaan jakamalla suljinkehyksen sisällä oleva alue
yhdeksään
osaan ja pantiin aina kahdeksan osaa peittoon ja kuvattiin yksi osa
kerrallaan ja sitten taas kelattiin filmikalvo takaisin ja kuvattiin
seuraava ”luukku”.
Vastaavanlainen tyynysota käydään
Jean
Vigon elokuvassa
Nolla
käytöksessä (1933),
johon puolestaan Francois
Truffaut teki
kunnianosoituslinkkejä koulupoikaelokuvassaan
400
kepposta (1959).
Vielä
näyttävämpi kuva-alan muuttaminen Gancella on elokuvan lopussa.
Viimeiset 20 minuuttia elokuva on eräänlainen laajakangasfilmin
esiaste. Näissä
lopun tapahtumissa kuva-ala on jaettu kolmeen osaan, mutta toisella
tavalla kuin tyynysodassa. Gance teki panoraamakuvan asettamalla
kolme kameraa
päällekkäin, yksi osoitti isolle
tapahtumakentälle vasemmalle,
yksi suoraan eteenpäin ja yksi
oikealle. Kun
nämä kolmen kameran otokset pantiin rinnakkain, syntyi leveä
triptyykki. Tämä edellytti elokuvateatteriin kolmea projektoria,
jotka ajoitettiin tarkasti.
Tämä
rakennelma ei ollut mahdollista tavallisissa elokuvateattereissa,
joten ensiesitystä varten järjestettiin tekniikka kuntoon Pariisin
oopperatalossa 7.4.1927. Nyt voi dvd-elokuvaa luonnollisesti katsoa
ilman erikoisjärjestelyjä.
Elokuvan
kuvasuhde on muuten 1,33
: 1, mutta
tässä
triptyykissä
4:1. Gance
selitti, että häneltä
puuttui tilaa joissakin kohtauksissa, mutta
näin hän sai sitä lisää. Silloin ei vielä Cinemascopesta
tiedetty, ja Gance
käytti
keksinnöstään nimeä Polyvision.
Lopputulos
on hämmästyttävän
erinomainen,
sillä kuvien välissä olevat saumatkaan eivät juurikaan erotu.
Hienoja oivalluksia on monta muutakin. Kun Napoleon pakenee Korsikalta pienellä purjeveneellä myrskyävällä merellä, vene keinuu voimakkasti aaltojen mukana. Samanaikaisesti kansalliskokouksessa Pariisissa velloo poliittinen myrsky, ja siellä tämä meren vellova liike toistuu, kun Gance kuvasi kokoussalia jonkinlaiseen heiluriin kiinnitetyllä kameralla. Kahdessa kohtaa Gance on käyttänyt myös Sergei Eisensteinin pari vuotta aiemmin tutuksi tekemää montaasikombinaatiota. Eisenstein oli kuitenkin siinä mielessä toista maata Gancen kanssa, että hän oli vakuuttunut nimenomaan neliömuotoisen kuvan dynaamisuudesta.
HENKILÖKUVA
Sotaelokuva tämä ei siis ole. Paljon enemmän se kertoo Ranskan vallankumouksen ja sitä edeltäneiden vuosien poliittisesta kuohunnasta. Ennen kaikkea se on kuitenkin henkilökuva Napoleon Bonapartesta. Abel Gance ajatteli Napoleon-aihetta ensimmäisen kerran 1921, järjestelyt alkoivat 1923 ja niin iso hanke oli kysymyksessä, että sitä varten perustettiin edrityinen Sociéte Napoléon. Kuvaukset kestivät neljä vuotta, joita ennen Gance kävi läpi noin 300 Napoleonista kertovaa kirjaa. Valtaosa kohtauksista kuvattiin aidoilla tapahtumapaikoilla, esimerkiksi Korsikalla Napoleonin kotitanhuvilla.
Gancen laaja perehtyneisyys Napoleoniin ihmisenä teki elokuvasta tietyllä tavalla poikkeuksellisen. Se kertoo Napoleonin voimakkaasta, melkeinpä maagisesta vaikutuksesta ihmisiin. Napoleonia esittävä Albert Dieudonne tekee Napoleonista tässä kaikessa voimassaan hyvin vakavan, vaikuttaa jopa synkkämieliseltä. Silmät ”palavat”. Pelkkää asiaa. Ravintolassa hänen tilauksensa tarjoilijalle on: ”Piirakka, viini ja hiljaisuutta.” Eikä hän tunnu viihtyvän Pariisin juhlissa, joihin hänet viran puolesta kutsutaan, ei ryyppää, ei tanssi eikä yritä iskeä kauniita naisia.
Hymyä irtoa ensimmäisen kerran vasta Napoleonin tavattua lopulta Josephine de Beauharnaisin, johon rakastuu. Vihkimistilaisuudenkin Napoleon kuitenkin unohtaa, kun on tehtävä suunnitelmia edessä olevan Italian-sotaretkeä varten. Josephinea hän joka tapauksessa rakastaa syvästi, mukana Italiassa on Josephinen kuva ja kirjeitä taitaa lähteä päivittäin.
Jos haluaa elokuvasta jotain kriittistä sanottavaa etsiä, niin sitten sen, että muut henkilöhahmot jäävät kovin ohkaisiksi, koska keskiössä on joka tapauksessa Napoleon. Näitä muita ihmisiä on paljon: Dantonista Robespierreen, paljon sotilaskunnan merkkimiehiä jne. On siellä myös kylpyammeeseen murhattu Jean-Pierre Marat ja giljotiinissa teloitettu Andrea Chenier, josta Unberto Giordano sävelsi oopperan 1896.
Dieudonneen rooli vaikutti syvästi. Hän jäi suorastaan Napoleonin vangiksi. Loppuelämänsä hän puhui Napoleonista ja kävi pitämässä aiheesta myös esitelmiä. Dieudonne kuoli 87-vuotiaana 1976 ja hänet haudattiin elokuvan rooliasussa omasta toivomuksestaan.
Kova juttu elokuva oli myös Gancelle. Hän ohjasi yli 50 elokuvaa, joista Napoleon oli suurin menestys. Niitä elämäkerrallisia jatkoelokuvia ei kuitenkaan syntynyt, mutta Gance oli tekemässä käsikirjoitusta saksalaisen Lupu Pickin elokuvaan Napoleon St. Helenalla (1929). Sen sijaan myös Gance jäi suuren mestariteoksensa vangiksi ja muokkasi siitä vuosikymmenten aikana yli 20 versiota, lyhyempiä ja pitempiä, mutta äänen ja ainakin uuden musiikin kanssa. Kevin Brownlown restauroiman elokuvan musiikki on tunnetun elokuvasäveltäjän ja kapellimestarin Carl Davisin. Vuonna 2007 Davis johti Helsingissä Radion sinfoniaorkesteria, joka soitti hänen sovittamansa musiikin Charles Chaplinin Kaupungin valot -esityksen taustamusiikiksi.
Napoleon -dvd-paketti on arvotuote. Elokuvan lisäksi se käsittää mm. Brownlown ja Davisin pitkät haastattelut sekä muuta esittelyä elokuvasta ja sen restauroinnista. Mukana on myös 30-sivuinen tietovihkonen.
Abel Gance |
Amerikkalainen Knight oli tuota mieltä, mutta oli väärässä. Jäin Napoleonin vangiksi nyt minäkin. Yli puolen vuosisadan tietoisuuden jälkeen näin elokuvan ja uudelleen katson sen luultavasti ensi viikolla.
kari.naskinen@gmail.com