Kylmästä sodasta oli Suomelle hyötyä

Television Itse asiassa kuultuna -haastattelussa vuorineuvos Martin Saarikangas sanoi, että vaikein amerikkalaisten kanssa tehty laivanrakennussopimus oli helpompi tehdä kuin helpoin neuvostoliittolaisten kanssa tehty sopimus. Wärtsilän Hietalahden telakalla Saarikangas nousi monien vaiheiden jälkeen telakanjohtajaksi 1981 ja kun Wärtsilän telakat pantiin yhteen Valmetin kanssa Saarikankaan vastuksesta huolimatta, hän siirtyi uuden Wärtsilä Meriteollisuuden varatoimitusjohtajaksi vastaamaan Amerikan markkinoista Yhdysvaltoihin. Sekä itä että länsi tulivat siis Saarikankaalle tutuiksi.

Kylmän sodan aikana tarjosivat hyvät kauppasuhteet Neuvostoliiton kanssa isot bisnesmahdollisuudet Suomelle. Votkaa meni ja aikaa kului, mutta se oli sen arvoista. Vuonna 1955 Suomi ja Neuvostoliitto tekivät ensimmäisen kapitalistisen ja sosialistisen maan välisen sopimuksen tieteellis-teknisestä yhteistyöstä, ja se oli molemmille iso asia. Suomi sai isoja tilauksia ja Neuvostoliitto pystyi sen varjolla kiertämään lännen asettamaa korkean teknologian vientikieltoa Neuvostoliittoon.

Länsiliittouma oli sodan jälkeen perustanut tuonti- ja vientijärjestö CoComin, jonka päämääränä oli nimenomaan säädellä huipputeknologian vientiä Neuvostoliittoon ja sen etupiiriin kuuluviin maihin. CoCom-pakotteet lopetettiin vasta kylmän sodan jälkeen 1994.

Kylmän sodan aikana teknologia oli hyvin politisoitunut asia. USA ja 16 muuta CoCom-valtiota vaativat suomalaisiltakin teknologia-alan yrityksiltä kirjalliset vakuutukset siitä, ettei läntisiä tuotteita viedä Neuvostoliittoon eikä sen vaikutuspiirissä oleviin maihin. Suomi taiteili ja luikerteli hankalassa tilanteessa.

Akademik Mstislav Keldysh

Yksi tunnettu käry kuitenkin kävi1980-luvun lopulla. Neuvostoliiton tiedeakatemia oli tilannut Rauma-Repolalta syvänmeren sukellusaluksia ja niille emäaluksen Akademik Mstislav Keldyshin. Kaksi sukelluslaitetta MIR-1 ja MIR-2 ehdittiin rakentaa, mutta sitten läntiset tutkijat havaitsivat ne koesukelluksilla Azoreilla. Presidentti George Bush lähetti presidentti Mauno Koivistolle asiasta huomautuksen ja MIR-3 jäi rakentamatta.

Suomen sukellushistoriallisen yhdistyksen nettisivulla on kuva tällaisesta sukelluspallosta. Sellainen on Kaliningradin merimuseossa. Rauma-Repola Oceanicsin tehtaalla Tampereella tehdyt laitteet aiheuttivat ulkopoliittisen kriisin, koska ne olivat varsin tehokkaita: näiden alusten suurin toimintasyvyys oli 6000 metriä, missä syvyydessä ne olisivat pystyneet tekemään havaintoja esimerkiksi sukellusveneistä.

CoComin-vastaisiksi määrättiin myös norjalaisen Kongsbergin ja japanilaisen Toshiban tietokoneohjatut potkurien työstökoneet, jotka oli viety Neuvostoliittoon parantamaan sukellusveneiden kulkua.

Vaikka Rauma-Repolan sukellusvehkeet tehtiin ainakin osittain sotilasteknisiin tarkoituksiin, tähtäsi TT-sopimus ensisijaisesti siviilipuolen kehittämiseen, kuten yliopistonlehtori Sari Autio-Saramo kirjoittaa (Sandarmohista Skolkovoon, Into 2020). Hän työskentelee Venäjän ja Euraasian tutkimuksen piirissä Helsingin yliopistossa ja on perehtynyt erityisesti Neuvostoliiton modernisaatioon kylmän sodan aikana.

”Monitasoisen vuorovaikutuksen näkökulmasta Neuvostoliiton luoma tieteellis-teknisen yhteistyön verkosto ei näyttäydy omavaraisen supervallan toimintana, vaan pikemminkin talouden tarpeista lähteneenä pyrkimyksenä”, kirjoittaa Autio-Saramo.

TT-sopimuksen puitteissa oli Suomen kannalta toimintaa vastakkaiseenkin suuntaan: Teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen saatiin talvella 1974 kaksi tonnia painava neuvostoliittolainen tietokone. Eikä maksanut paljon, koska tällainen kaupankäynti kuului siihen kuuluisaan bilateraaliseen kauppaan. IBM olisi tullut kalliimmaksi.

kari.naskinen@gmail.com