Sanomalehdet kevenevät, mutta talous käy raskaammaksi

Paperitehtaan johtokunnassa 1889 joku kysyi, että kun oltiin tekemässä pitkäaikaista suurta investointia, niin riittäisikö maailmassa niin paljon joutavia asioita, että sanomalehdet saisivat sivunsa täyteen, vuosi vuoden perästä – oliko varma että ihmiset eivät väsyisi, vai käykö niin että sanomalehdistä ensin tulee ikuinen ilmiö ja että ne alkavat kuolla vasta sitten, kun kaikki alkavat uskoa että ne ovat kuolemattomia?

Tuo on lainaus Paavo Haavikon pienestä draamallisesta tekstistä Herra Östanskog (1981). Tilanne oli kuitenkin vielä erinomainen: ”Kone kävi, kahdessa vuorossa, niin että työläisille jäi työn lisäksi vielä 12 tuntia aikaa nukkua, 12 tunnin työpäivän jälkeen. Ehkä juuri siksi he usein näyttivät niin unisilta, heillä oli paljon aikaa nukkua.”

Paperitehtaan johtokunnan kokouksesta meni kuitenkin sata vuotta, ennen kuin ihmiset alkoivat väsyä sanomalehtiin. Eikä Suomessa enää tarvita niitä varten paperikoneitakaan.

Tosin väsyminen on väärä ilmaus. Ensin tuli 1990-luvun alun lama ja sen jälkeen alkoi digitalisaatio, joiden seurauksena sanomalehtien levikit ovat viimeisten 30 vuoden aikana pudonneet noin kolmanneksella.

Lehtien kannalta tilanne on hankala. Sanomalehtien ilmoitustulot muodostivat 1980-90-lukujen taitteessa, silloin huippuvuosina, noin 75 prosenttia tuloista, mutta kun ilmoitustulotkin alkoivat sen jälkeen pienentyä, tuli tilausmaksuista aikaisempaa merkittävämpi osa tulonmuodostusta. Nykyisin ilmoitus- ja tilaustulojen jako lienee paperilehdissä jokseenkin 50 - 50.

Muutos on ollut iso. Tämä on pannut liikkeelle uuden vaiheen, jossa vahvemmat ovat pystyneet syömään heikompia. Lukijat eivät tästä tykkää. Koetaan, ettei enää ole ”omaa lehteä”, kun sen omistaja on jokin iso lehtikonserni vieraalta paikkakunnalta.

Kun juttelee ihmisten kanssa tästä asiasta, nousee aina esille se väite, että nykyisin lehdessä on paikallisia juttuja vähemmän kuin ennen. Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa on 70 juttua, joista 29 koskee Päijät-Hämettä. Suuntaus on sama muuallakin, äskettäin Helsingin Sanomissakin kerrottiin, että se alkaa satsata entistä enemmän pääkaupunkiseudun asioihin. Tilanne on siis täysin toinen kuin entisinä aikoina, jolloin Hesarilla oli Lahdessakin kolme aluetoimittajaa. Nyt Helsingin Sanomat on aikaisempaa enemmän pääkaupunkiseudun ja muun Uudenmaan maakuntalehti.

Sanomalehtien omistamisen keskittyminen ja yhteistyö vaikuttavat paljon. Lehdissä on runsaasti yhteistä aineistoa. Tämä näkyy varsinkin lehtien B-osissa ja sunnuntailiitteissä, joissa Kajaanista Keravalle luetaan samat jutut Sonkajärvellä raanuja kutovasta mummosta tai Parikkalassa seinäkiipeilyä harrastavasta poitsusta.

Tyyliäkin on muutettu. Tavallisista uutisjutuistakin pyritään tekemään enemmän ihmisläheisiä, toimittajat itse puhuvat human interest -jutuista. Kun Uudenkylän asevarikko räjähti 1965, lehtijutuissa kerrottiin, mitä tapahtui ja miksi, pelkkää faktaa niin paljon kuin saatiin. Nyt tällaiset isot uutisjutut paketoidaan silminnäkijöiden haastatteluihin, ja vaikka ei olisi silminnäkijäkään, kysytään kommentteja, että miltä tuntuu. Näin tehdään myös tv-uutisissa. MTV:n ihmisläheisyystavoitetta edistetään myös uutislähetysten loppukevennyksillä – että ei hätää, kaikki hyvin ja mukavasti kuitenkin.

Uudehko asia on sekin, että uutisjuttujen kylkeen liitetään toimittajien henkilökohtaisia näkemyksiä, egokolumneja.

Politiikkajututkin ovat muuttuneet. Viestinnän professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta ja tiedotusopin professori Risto Kunelius Tampereen yliopistosta (ent. ESS:n toimittaja) ottavat kirjassa Viestinnän murros (Gaudeamus, 2011) esille politiikan henkilöitymisen. Toimittajista on tullut dramaturgeja, jotka ovat medioineet politiikan. Väliverronen ja Kunelius ottavat havainnollisen esimerkin Helsingin Sanomien uutisjutusta, kun hallitus ei ollut heltynyt vaatimuksiin polttonesteveron alentamisesta – jutun alaotsikko:

”Vanhanen: Alennus ei toisi jerrykannullistakaan lisää bensaa. Pekkarinen lupasi lisää puhtia biopolttoaineiden käyttöönottoon.” (HS 9.9.2005)

Väliverronen ja Kunelius: ”Vaikka tietyt rakenteelliset tekijät pysyvät vakaina, journalistien luoman politiikan julkisuuden toiminta näyttää toisenlaiselta. Politiikan journalismin sisältöjen valtaa pitävät edelleen poliitikot, mutta journalistisen kentän valtakamppailussa toimittajilla on käsissään entistä enemmän symbolisen pääoman – medioimisen – valtaa.” Politiikka kuvataan entistä enemmän pelinä ja näytelmänä, joka henkilöidään milloin kehenkin.

Mikään ei silti auta. Aamuisin postiluukusta tulevat sanomalehdet ovat keventyneet ja muutenkin iltapäivälehdistyneet. Tästä huolimatta tilattavien sanomalehtien levikki laski viime vuonna keskimäärin 8,3 prosenttia, eikä tämä suunta mihinkään enää muutu. Netti on kätevämpi, saa kaiken Viihteellisessä muodossa.

Kaipolassakin voi tämän viimeisen paperitehtaan panna kiinni. Sitä ennen on nämä päättymättömän paperin koneet pysäytetty Simpeleellä, Voikkaalla, Varkaudessa, Summassa, Kajaanissa ja Veitsiluodossa.

Tänään aamupäivällä lähetin kolmeen lehtitaloon kysymyksen, mistä ne nykyisin ostavat sanomalehtipaperinsa. Tällaiselle tavalliselle kansalaiselle eivät vastanneet, ajattelivat kai, että soittakoon ja kysyköön sunnuntaina Kansanradiosta. Lähin tällainen tehdas lienee joka tapauksessa Kontupohjassa Äänisen rannalla. Siellä pyörii viisi sanomalehtipaperia tekevää konetta, ja ainakin ESS on joskus ostanut painopaperinsa Kontupohjasta.

kari.naskinen@gmail.com