 |
| Orson Welles (vas.) ja Herman Mankiewicz todellisessa elämässä |
Kalifornian kuvernöörinvaalissa 1934 oli demokraattipuolueen ehdokkaana marxilainen kirjailija Upton Sinclair. Tämä harvinaislaatuinen tapaus tulee voimakkaasti esille uudessa elokuvassa Mank, joka varsinaisesti kertoo Orson Wellesin Citizen Kane -elokuvan (1941) käsikirjoitusvaiheesta. Käsikirjoitusta teki keväällä ja kesällä 1940 Herman Mankiewicz ja hänen muuhun työskentelyynsä Hollywoodissa palataan takautumina ja varsinkin vuoteen 1934, jolloin Yhdysvalloissa oli juuri ja juuri alettu toipua suuresta lamasta. Asiat limittyvät toisiinsa, sillä Mankiewicz oli Hollywoodissa niitä harvoja, jotka eivät esimerkiksi antaneet kymmentä taalaa Sinclairin vastaehdokkaana olleen Frank Merriamin tukikassaan. Mankiewicz piti konservatiivista kapitalismia vääränä yhteiskuntajärjestelmänä.
Sinclair
oli aikaisemmin kuulunut sosialistipuolueeseen, mutta meni vaaleihin
kuitenkin demokraattipuoleen ehdokkaana. Mutta kommunisti mikä
kommunisti. Sinclairilla oli Kalifornian valtavan työttömyyden
torjumiseksi iso köyhyydenvastainen ohjelma, joka hyvin vetosikin
äänestäjiin, mutta ei aivan riittävästi, sillä Merriam
voitti suunnilleen äänin 949 000 - 728 000. Mankiewicz
ei kuulunut puolueeseen, mutta osallistui Sinclairin kampanjaan. Tämä
jätti jälkensä. Sitten kun vielä Citizen
Kane hyökkäsi
rajusti sanomalehtimiljonääri Willian
Randolph Hearstin
kimppuun,
ei ollut yllättävää, että Welles joutui 1940-luvulla
epäamerikkalaista toimintaa tutkineen komitean HUAC:n mustalle
listalle, jolle päätyi yli 300 nimeä viihdeteollisuudesta.
Mankiewicz yllättäen ei joutunut, ehkä syynä se, että pääjehuna
pidettiin joka tapauksessa Wellesiä.
David
Fincherin ohjaama
Mank on
hieno elokuva. Se perustuu hänen isänsä
Jack Fincherin
käsikirjoitukseen
1990.
Mank on
kuin Mitä Missä Milloin -kirja
sotaa edeltäneistä vuosista Hollywoodin suurilla studioilla.
Mankiewicz oli toiminut teatteriarvostelijana New
Yorkerissa
ja kirjoittanut myös näytelmiä. Näillä meriiteillä hän pääsi
Hollywoodiin, jossa äänielokuvan vallattua alan tarvittiin hyviä
vuoropuhelujen kirjoittajia.
Sitten 25-vuotias ihmelapsi
Orson Welles tarvitsi kirjoittajan. Mankiewicz otti tarjouksen
vastaan ja Welles sijoitti hänet Campbell
Ranchille Victorvilleen, 150 km Hollywoodista koilliseen.
Käsikirjoituksen piti valmistua 60 päivässä. Ongelmia kuitenkin
oli. Mankiewicz tuli Victorvilleen jalka kipsissä auto-onnettomuuden
jäljiltä ja alkoholistikin hän oli. ”Mank” makasi sängyssä
ja saneli sihteerille tekstiä, jonka tämä kirjoitti koneella
puhtaaksi. Lisäksi vahtia piti Wellesin luottomies, teatterituottaja
John
Houseman.
Aihe oli joka tapauksessa niin vetävä, että aikataulu piti ja
valmis käsikirjoitus käsitti 327 sivua.
Mank
on
elokuvanharrastajille aarreaitta. Siinä käydään läpi niitä
moninaisia kuvioita, joita elokuvien synnyttämisessä ennen
kuvausten alkamista on. Raha on tietenkin yksi, taide
toinen. Eivät MGM, Fox,
Paramount
ja Universal Hollywoodissa olleet tekemässä taidetta, vaan rahaa.
Tässä mielessä mielenkiintoinen tapaus Mankissa
on,
kun
MGM:n Louis
B. Mayer sanoo
yhdessä
takaumassa umpijuovuksissa
Hearstia mollaavalle Mankiewiczille, että
Hearst maksaa puolet tämän palkkiosta. Kun siirrytään elokuvan
nykyaikaan 1940-41,
on tilanne toinen: Mayer ja Hearst pyrkivät kaikin keinoin estämään
Citizen
Kanen levittämisen.
Tuotantoon elokuvan oli ottanut pienempi R.K.O. Pictures ja se myös
vei hankkeen loppuun.
Mank
päättyy
Oscar-gaalaan Biltmore-hotellissa, jossa illan isäntä Bob
Hope ilmoittaa
käsikirjoituspalkinnon menevän Wellesille ja Mankiewiczille.
Kumpikaan ei ole paikalla. Oli
syntynyt riita siitä, kenen nimiin käsikirjoitus piti panna, sillä Welles oli omat näkemyksensä siihen liittänyt.
Parhaan
elokuvan Oscarin sai John
Fordin Vihreä
oli laaksoni.
Mank
on
elokuva, joka liittyy nyt niin oleellisena osana satiiriseen
Citizen
Kaneen,
että ne on seuraavalla kerralla katsottava peräkkäin.
Erityisen
mukava on katsoa elokuvaa siinäkin suhteessa, että se näyttää
aidolta mv-filmiltä, vaikka on digitaalisella kameralla kuvattu.
Digikameran jälki on yleensä sellaista äärimmäisen pikkutarkkaa,
jossa ihohuokosetkin erottuvat, mutta
Mankissa
kuvaa on pehmennetty niin, että vaikutelma on aivan kuin olisi
käytetty filminauhaa.
 |
| Gary Oldman |
Mankin henkilögalleria on laaja, jo mainittujen lisäksi mukana on pienemmissä rooleissa paljon kovia tekijöitä Daryl F. Zanuck, David O. Selznick, Irving Thalberg, Josef von Sternberg, Ben Hecht. Kaikkia ei yhdellä katsomisella tunnista, mutta lopputekstien mukaan siellä ovat jossakin vaiheessa myös Charles Chaplin, Joan Crawford, Bette Davis, Clark Gable ja Greta Garbo. Tietenkin on myös Orson Welles, mutta vain parilla lyhyellä käynnillään Victorvillessä. Mankiewiczin roolissa Gary Oldman on loistava.
Puheroolissa on Hermanin nuorempi veli Joseph L. Mankiewicz, josta myöhemmin tuli tunnetumpi tekijä. Hänen suuria ohjausmenestyksiään ovat 1950-luvun Kaikki Eevasta, Paljasjalkakreivitär, Hiljainen amerikkalainen, Äkkiä viime kesänä ja varsinkin 1963 Kleopatra (Elizabeth Taylor, Richard Burton).
Upton Sinclairista pitää vielä sanoa, että yksi 2000-luvun huippuelokuvista, Paul Thomas Andersonin There Will Be Blood (2007) perustuu Sinclairin romaaniin Öljyä! (1927).
kari.naskinen@gmail.com