Anoppi ottaa Buddhan kirouksen hoitaakseen

”Pimeys on ollut aikojen alusta asti”, lukee mottona Kaneto Shindon Onibaba-elokuvan (1964) alkuteksteissä. Jälleen kerran ollaan vanhassa Nipponissa joskus 1400-luvulla, jolloin taistelevia keisareitakin oli useita, lisäksi lääninherroja ja muita, jotka pitivät valtaa yllä samuraisotilaiden avulla. Vaikka Onibaba ei kaikessa yksiviivaisuudessaan yllä Akira Kurosawan samuraielokuvien viritystasolle, niin hienoa oli nähdä tämäkin elokuva ensimmäisen kerran ja oikein isolta valkokankaalta. Välillä tulee mieleen, että pitäisi sittenkin muuttaa Helsinkiin, jossa vanhoja elokuvia näkisi jatkuvasti Orionissa ja Kino Reginassa.

Buddha on yhtenä lähtökohtana tässäkin elokuvassa. Vanhan kertomuksen mukaan äiti oli vihainen tyttärelleen, joka jatkuvasti hoiti kotiasioita huonosti, juoksi enemmän miesten perässä ja käytti liikaa aikaa rukoilemiseen temppelissä. Onibabassa nainen pelkää, että hänen kanssaan asuva miniä häipyy sodassa kuollleen miehensä jälkeen toisen samurain luo ja jättää hänet yksin. Aihetta pelkoon onkin ja anoppi ottaa ohjat omiin käsiin, koska Buddha ei näytä mitenkään auttavan.

Elokuvalle on Suomessa aikoinaan annettu lisänimi Tappajat. Sille on sen verran pohjaa, että naiset hankkivat elantonsa ryöstämällä kuolleilta samurailta varusteita ja myymällä niitä yhdelle vanhantavarankauppiaalle, joka välittää tavarat edelleen armeijoille. Kauppiaalta naiset saavat korvaukseksi hirssiä. Kyllä he joitakin karanneita tai eksyneitä samuraita tappavat itsekin, mutta tämä ei ole elokuvan ydin. Elokuvan alkuperäinen japanilainen nimi on jotakin siihen suuntaan, että ”Demoninen akka”, ja muissa maissa nimi on käännetty esimerkiksi ”Pirulliseksi sukupuoleksi” tai ”Myytiksi seksistä”. Onibaba-sanalle en selitystä löytänyt.

Anoppia näyttelee Shindon vaimo Nobuko Otowa, joka kuvausten aikana oli 39-vuotias, mutta elokuvassa häntä haukutaan vanhaksi akaksi. Ilman miniänsä apua hänen olisi kuitenkin vaikea selviytyä, joten tilanne on hankala. Miniää esittää kaunis 19-vuotias Jitsuko Yoshimura, joka alkaa muhinoida armeijasta karanneen ja lähistölle asumaan tulleen samurain kanssa. Sitten anoppi kohtaa toisen karanneen samurain, jolla on kasvoillaan pelottava naamari. Anoppi tappaa samurain ja ottaa naamarin, jonka alta palastuvat samurain pahaksi menneet kasvot, näyttää spitaalilta tai joltain sellaiselta. Naamarin anoppi panee päähänsä ja alkaa pelotella miniäänsä. Tämä omatekoinen Buddhan kosto muuttuu kuitenkin Buddhan kiroukseksi, sillä anopinkin kasvot menevät täysin pilalle. Pahin saa palkkansa.

Onibaba tapahtuu peltoalueella lähellä jokea. Kosteapohjaisella pellolla on jotain kaksimetristä kasvustoa, joka tuulessa heiluu ja vinkuu. Mustavalkoinen kuvaus on maalauksellista, kasvien lehdet ovat kuin sapelien teriä ja enteilevät pahaa. Taustamusiikkia ei juuri tarvita, muutamassa kohdassa vain rummutetaan.

Toinen oleellinen elementti on seksi, sellainen, jota ennen sanottiin pehmopornoksi, kuitenkin vain neljäsosa siitä, mitä edustaa tämän lajin klassikko, Nagisa Oshiman Aistien valtakunta (1976).

kari.naskinen@gmail.com