Uusimmassa Kanava-lehdessä (6/2020) tätä muutosta käsittelee talous- ja sosiaalihistorian dosentti Aarne Mattila. Hän pitää tilannetta myös demokraattisen järjestelmän kannalta vaativana, koska työmarkkinoiden toimintamekanismeja pitää nyt uudistaa. Nimenomaan nyt ajoissa, sillä ”demokratia on vahvimmillaan hyvän sään aikana, jolloin voidaan edetä pienin askelin vastakkaisia etuja sovitellen”.
Jos sää huononee, on demokratiallakin vaikeutensa. Tulonjaon perustana on läntisissä demokratioissa pääoman ja työn välinen kompromissi, mutta jos tämän perustan rakenne kovasti muuttuu, on tulonjakoon liittyviä tekijöitäkin pystyttävä muuttamaan. Karl Marx ennusti oikein, että rakenteelliset muutokset ovat väistämättömiä, kun siirrytään kapitalistiseen tuotantomuotoon. Nyt ollaan taas muutosvaiheessa, mutta edelleen tarvitaan niitä matalapalkkaisia, joilta työpanosta nyhdetään. Mattila kirjoittaa:
”Moderniin teknologiaan perustuvan globalisoituneen talouden rinnalla on alhaisen tuottavuuden palvelusektori, jonka palkanmaksukyky on heikko. Tämä näkyy ihmetystä herättäneenä kansantalouden kokonaistuottavuuden vaatimattomana kehityksenä.”
Marx erehtyi siinä, että väestön elinolot eivät teolliseen tuotantoon siirryttäessä suinkaan huontuneet, vaan alkoi kova nousu. Kuinkahan käy nyt, kun muutos on taas perusluonteeltaan teknologinen? Mattilalla ei vastausta tai ehdotusta ratkaisuksi ole, mutta sen hän toteaa, että ”demokratian ja siihen olennaisesti kuuluvien työmarkkinoiden toimintamekanismeja pitää uudistaa, jotta päätösten tekeminen helpottuu” - ja mieluummin hyvän sään aikana.
Selvää on joka tapauksessa, että työelämän teknologiasta johtuvat muutokset tyrkkäävät työntekijöitä heikommille työehdoille, hintojen halventamiseen ja vajaisiin oikeuksiin. Anu Suorannan ja Sikke Leinikin toimittamassa kirjassa Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta (Vastapaino, 2018) käsitellään juuri tätä. Työn teettämisen ja tekemisen uudet tavat kyseenalaistavat työntekijöiden oikeudet sekä sosiaaliturva-, eläke- ja verotusmallit. Vaikka joillekin työn muutos tuo vapautta, uhkaavat monet muutokset johtaa yksilön, järjestelmien ja instituutioiden kannalta hallitsemattomiin seurauksiin.
Menossa on eräänlainen ihmiskoe. Sen piirissä on 700 000 suomalaista, jotka tekevät jo muuta kuin kokoaikaista, vakituista palkkatyötä. Tämä on koe myös demokratialle: miten luottamus yhteiskuntaan säilyy, kun koekaniineiden alkuperäinen ajatus on ollut oman hyvinvointinsa turvaaminen vakituisen palkkatyön avulla. Miten demokraattinen puoluejärjestelmä selviää monimuotisesta muutoskimpusta, kun puolueiden ajatukset tulonjaosta ovat toistaiseksi olleet vappusatasen kokoluokkaa? Uudenlaista ajattelua tarvitaan sekä Hakaniemessä että Etelärannassa - toivottavasti sää on sielläkin vielä hyvä.
kari.naskinen@gmail.com