Kirja-antikvariaateista tekee
joka kerta hienoja löytöjä. Nyt sain kahdella eurolla ranskalaisen
André Giden pienoisromaanin
Pastoraalisinfonia
(1919),
jonka Otava oli painanut 1948. Iso
osa sivuista piti paperiveitsellä avata. En
tuntenut kirjaa mitenkään, mutta koska hämärästi muistin Giden
saaneen joskus Nobelin palkinnon, niin sijoitin kaksi euroa. Eikä
hukkaan mennyt, sillä kertomus pienen paikkakunnan papin ja nuoren
sokean tytön kielletystä rakkaudesta on hurja. Tosin sen
konkreettinen huipentuma on vain kevyt suudelma. Jos
tällainen tarina kirjoitettaisiin nyt, meininki olisi toisenlaista.
Niin
syntiseltä
pastorin
tapaus joka
tapauksessa näytti,
että Hitlerin
vainoissa
Giden kirjakin poltettiin julkisesti.
Pastori ottaa hoiviinsa orvoksi jääneen sokean tytön, iältään ehkä 15 vuotta tai pari vuotta enemmänkin. Pastori on naimisissa ja selittää vaimolleen, että tämä Gertrude on kuin Jumalan hänelle lähettämä kadonnut lammas, jolle hän kaiken opetuksen ja rakkauden antaessaan tekee suuren vanhurskaan työn.
Jeesus paransi sokean näkeväksi, mutta miten käy henkisesti sokeille. Pastorin sokeus on sitä lajia, että asiat menevät sekaisin. Tytölle hän opettaa, että Jumalan luomakunta on kaunis, ja kun pastori vie tytön konserttiin Neuchateliin kuuntelemaan Beethovenin Pastoraalisinfoniaa, tyttö kysyy sen jälkeen: ”Onko tosiaankin se, mitä Te näette, näin kaunista?”
Mutta kun tohtori Martins onnistuu leikkauksella tekemään Gertruden silmät näkeviksi, tämän maailma romahtaa. Ei se olekaan pastorin ja Beethovenin kuvailema paratiisi, vaan kaikkea muuta. Lisäksi Gertrude huomaa rakastavansa enemmän pastorin Jacques-poikaa. Illuusio maailmasta on kuitenkin mennyt hajalle ja tyttö tekee itsemurhan.
Myöhemmin André Gide itse vieraili kahdessa täydellisiä ihanneyhteiskuntia tavoitelleissa maissa, Saksassa ja Neuvostoliitossa. Moskovassa hänet kutsuttiin 1936 peräti Leninin mausoleumin parvekkeelle seuraamaan lokakuun vallankumouksen paraatia Stalinin ja muiden neuvostojohtajien seurassa (kuvassa). Giden silmät aukesivat ja matkararaporttinsa hän päätti: ”Käynti Neuvostoliitossa (ja tietenkin Saksassa) auttaa meitä paremmin kuin mikään muu antamaan arvoa ajatuksen vapaudelle, josta saamme nauttia Ranskassa.”
Pastori ottaa hoiviinsa orvoksi jääneen sokean tytön, iältään ehkä 15 vuotta tai pari vuotta enemmänkin. Pastori on naimisissa ja selittää vaimolleen, että tämä Gertrude on kuin Jumalan hänelle lähettämä kadonnut lammas, jolle hän kaiken opetuksen ja rakkauden antaessaan tekee suuren vanhurskaan työn.
Jeesus paransi sokean näkeväksi, mutta miten käy henkisesti sokeille. Pastorin sokeus on sitä lajia, että asiat menevät sekaisin. Tytölle hän opettaa, että Jumalan luomakunta on kaunis, ja kun pastori vie tytön konserttiin Neuchateliin kuuntelemaan Beethovenin Pastoraalisinfoniaa, tyttö kysyy sen jälkeen: ”Onko tosiaankin se, mitä Te näette, näin kaunista?”
Mutta kun tohtori Martins onnistuu leikkauksella tekemään Gertruden silmät näkeviksi, tämän maailma romahtaa. Ei se olekaan pastorin ja Beethovenin kuvailema paratiisi, vaan kaikkea muuta. Lisäksi Gertrude huomaa rakastavansa enemmän pastorin Jacques-poikaa. Illuusio maailmasta on kuitenkin mennyt hajalle ja tyttö tekee itsemurhan.
Myöhemmin André Gide itse vieraili kahdessa täydellisiä ihanneyhteiskuntia tavoitelleissa maissa, Saksassa ja Neuvostoliitossa. Moskovassa hänet kutsuttiin 1936 peräti Leninin mausoleumin parvekkeelle seuraamaan lokakuun vallankumouksen paraatia Stalinin ja muiden neuvostojohtajien seurassa (kuvassa). Giden silmät aukesivat ja matkararaporttinsa hän päätti: ”Käynti Neuvostoliitossa (ja tietenkin Saksassa) auttaa meitä paremmin kuin mikään muu antamaan arvoa ajatuksen vapaudelle, josta saamme nauttia Ranskassa.”
”Papisto on vastuussa siitä hirveydestä, että kapitalistinen yhteiskunta on voinut etsiä tukea kristinuskosta. Papisto on ominut Kristuksen sillä tavoin, että tuntuu kuin nykyisin papeista pääsisi eroon vain heittämällä Kristuksen heidän mukanaan.”
kari.naskinen@gmail.com