Vuoden
1918 tapahtumista ei enää saisi puhua kansalaissotana eikä
vapaussotana, vaan siistimmin ja ketään ärsyttämättä
sisällissotana. Veljessotakin on väärä ilmaisu, eikä suositella
myöskään kapinasta tai vallankumousyrityksestä
puhumista, vaikka niitäkin se oli.
Vanhoilla, totutuilla nimityksillä on liikaa painolastia nykyisessä tasa-arvoyhteiskunnassa, vaikka todellista tasa-arvoa ei olekaan. Koska kansalaissotaa ovat yli sata vuotta käyttäneet vasemmistolaiset ja vapaussotaa oikeistolaiset, niin enää ei saa käyttää. Molemmat nimitykset ovat kuitenkin aivan oikein, kansalaiset sotivat keskenään kahdella eri puolella, ja vapaussodasta puhuvat tarkoittavat, että sodassa haluttiin päästä vapaaksi punaisten pyrkimyksestä valtaan.
Molemmat sanat ovat hyviä. Jos valkoiset olisivat silloin alkaneet puhua kansalaissodasta, sekin olisi ollut oikein, ja yhtä hyvin punaiset olisivat voineet ottaa käyttöönsä vapaussota-sanan, koska he yrittivät vapauttaa Suomen etuoikeutetun porvariluokan yliotteesta.
Kysymys on sanoista, joiden käyttäjät ovat antaneet niille erityiset merkitykset. Yleisen historian dosentti Pertti Grönholm sanookin historiallisten ilmiöiden nimeämisen ja nimistä väittelemisen kertovan siitä, että sanat eivät ole koskaan neutraaleja ja että niillä pyritään tietoisesti vaikuttamaan siihen, miten asiat ymmärretään, selitetään ja tulkitaan. Grönholm kirjoitti asiasta eilen Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen nettisivulla. Hän on yhdistyksen hallituksen jäsen.
Joka tapauksessa on kummallista, että meille yhtäkkiä sanotaan käyttävämme vääriä sanoja. Tässä on samanlaista hölmöyttä kuin siinä, että joidenkin mielestä koulupoikia ja -tyttöjä ei pidä eritellä tällaisilla nimittelyillä, vaan on puhuttava vain oppilaista.
Grönholm on tarttunut aiheeseen sen jälkeen, kun Venäjän valtion perustama tutkintakomitea ilmoitti aloittavansa tutkimukset sotavankien ja slaavilaisen siviiliväestön tuhoamisesta Suomen miehityshallinnon perustamilla keskitysleireillä Venäjän Karjalassa 1941-44.
Keskitysleiri on paha sana. Sitä ei saisi käyttää myöskään Hennalan eikä Tammisaaren punavankileireistä, vaikka nekin selvästi keskitysleirejä olivat. Niihinkin keskitettiin leireilemään myös siviilejä. Keskitysleiri on kuitenkin tavallista kovempi juttu, koska se yleisessä ajattelussa liitetään nimenomaan natsi-Saksan toimintaan ja ihmisten tuhoamiseen.
Grönholm kuitenkin selostaa, että keskitysleiri-käsitettä käytettiin yleisesti jo 1800-luvun lopulla. Keskitysleirejä (reconcentrado, concentration camp) oli esimerkiksi Kuuban itsenäisyyssodissa 1868-98, Yhdysvaltain ja Espanjan sodassa 1898 sekä Britannian ja buurivaltioiden toisessa sodassa (1899 – 1902) – vihollisosapuolen siviiliväestölle tarkoitettuja vankileirejä. Siviilejä suljettiin niille ilman syytteitä ja tuomioita; eristämiseen riitti kuuluminen epäilynalaiseen ja riskitekijäksi koettuun väestöryhmään. Näinhän se oli meilläkin 1918.
HITLER OTTI OPPIA
LENINILTÄ JA STALINILTA
Ennen Hitleriä keksi Euroopassa keskitysleiri-idean Lenin, kuten Grönholm kirjoittaa: ”Neuvostoliitto oli ensimmäinen valtio, joka otti käyttöön kansalaistensa pitkäaikaiseen tai pysyvään eristämiseen tarkoitetut leirit. Järjestelmää alettiin rakentaa Leninin johdolla. Näiltä leireiltä vangit päätyivät mm. pakkotyövoimaksi suuriin rakennushankkeisiin ja kaivoksiin, jotka olivat käytännössä kuolemanleirejä. Vuosina 1929-53 leirijärjestelmä koostui yli 30 000 leiristä ja niihin eristettiin yli 18 miljoonaa ihmistä. Leirien olemukseen kuului ”kansanvihollisina” tuomittujen näännyttäminen pakkotyöllä, aliravitsemuksella ja sairauksien huonolla hoidolla.”
”Stalinin Neuvostoliitosta mallia ottanut Hitlerin antoi keskitysleirikäsitteelle entistä synkemmän kaiun, kun osa natsien vainoamien juutalaisten ja muiden vähemmistöjen eristysleireistä muutettiin pakkotyöleireiksi sekä lopulta tuhoamisleireiksi, joiden ainoa tehtävä oli miljoonien ihmisten mahdollisimman tehokas murhaaminen. Tämä vaikutti myös käsitteellisen merkityseron syntyyn. Natsihallinnon käyttämä keskitysleiri-käsite (Konzentrationslager) alkoi sodan jälkeen yleisesti tarkoittaa joukko- ja kansanmurhien valmistelua ja toteutusta, sillä Hitlerin Saksassa keskitysleiri ja tuhoamisleiri olivat joskus samassa kompleksissa, esimerkiksi Auschwitzissa.”
KESKITYSLEIREISTÄ
Vanhoilla, totutuilla nimityksillä on liikaa painolastia nykyisessä tasa-arvoyhteiskunnassa, vaikka todellista tasa-arvoa ei olekaan. Koska kansalaissotaa ovat yli sata vuotta käyttäneet vasemmistolaiset ja vapaussotaa oikeistolaiset, niin enää ei saa käyttää. Molemmat nimitykset ovat kuitenkin aivan oikein, kansalaiset sotivat keskenään kahdella eri puolella, ja vapaussodasta puhuvat tarkoittavat, että sodassa haluttiin päästä vapaaksi punaisten pyrkimyksestä valtaan.
Molemmat sanat ovat hyviä. Jos valkoiset olisivat silloin alkaneet puhua kansalaissodasta, sekin olisi ollut oikein, ja yhtä hyvin punaiset olisivat voineet ottaa käyttöönsä vapaussota-sanan, koska he yrittivät vapauttaa Suomen etuoikeutetun porvariluokan yliotteesta.
Kysymys on sanoista, joiden käyttäjät ovat antaneet niille erityiset merkitykset. Yleisen historian dosentti Pertti Grönholm sanookin historiallisten ilmiöiden nimeämisen ja nimistä väittelemisen kertovan siitä, että sanat eivät ole koskaan neutraaleja ja että niillä pyritään tietoisesti vaikuttamaan siihen, miten asiat ymmärretään, selitetään ja tulkitaan. Grönholm kirjoitti asiasta eilen Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen nettisivulla. Hän on yhdistyksen hallituksen jäsen.
Joka tapauksessa on kummallista, että meille yhtäkkiä sanotaan käyttävämme vääriä sanoja. Tässä on samanlaista hölmöyttä kuin siinä, että joidenkin mielestä koulupoikia ja -tyttöjä ei pidä eritellä tällaisilla nimittelyillä, vaan on puhuttava vain oppilaista.
Grönholm on tarttunut aiheeseen sen jälkeen, kun Venäjän valtion perustama tutkintakomitea ilmoitti aloittavansa tutkimukset sotavankien ja slaavilaisen siviiliväestön tuhoamisesta Suomen miehityshallinnon perustamilla keskitysleireillä Venäjän Karjalassa 1941-44.
Keskitysleiri on paha sana. Sitä ei saisi käyttää myöskään Hennalan eikä Tammisaaren punavankileireistä, vaikka nekin selvästi keskitysleirejä olivat. Niihinkin keskitettiin leireilemään myös siviilejä. Keskitysleiri on kuitenkin tavallista kovempi juttu, koska se yleisessä ajattelussa liitetään nimenomaan natsi-Saksan toimintaan ja ihmisten tuhoamiseen.
Grönholm kuitenkin selostaa, että keskitysleiri-käsitettä käytettiin yleisesti jo 1800-luvun lopulla. Keskitysleirejä (reconcentrado, concentration camp) oli esimerkiksi Kuuban itsenäisyyssodissa 1868-98, Yhdysvaltain ja Espanjan sodassa 1898 sekä Britannian ja buurivaltioiden toisessa sodassa (1899 – 1902) – vihollisosapuolen siviiliväestölle tarkoitettuja vankileirejä. Siviilejä suljettiin niille ilman syytteitä ja tuomioita; eristämiseen riitti kuuluminen epäilynalaiseen ja riskitekijäksi koettuun väestöryhmään. Näinhän se oli meilläkin 1918.
HITLER OTTI OPPIA
LENINILTÄ JA STALINILTA
Ennen Hitleriä keksi Euroopassa keskitysleiri-idean Lenin, kuten Grönholm kirjoittaa: ”Neuvostoliitto oli ensimmäinen valtio, joka otti käyttöön kansalaistensa pitkäaikaiseen tai pysyvään eristämiseen tarkoitetut leirit. Järjestelmää alettiin rakentaa Leninin johdolla. Näiltä leireiltä vangit päätyivät mm. pakkotyövoimaksi suuriin rakennushankkeisiin ja kaivoksiin, jotka olivat käytännössä kuolemanleirejä. Vuosina 1929-53 leirijärjestelmä koostui yli 30 000 leiristä ja niihin eristettiin yli 18 miljoonaa ihmistä. Leirien olemukseen kuului ”kansanvihollisina” tuomittujen näännyttäminen pakkotyöllä, aliravitsemuksella ja sairauksien huonolla hoidolla.”
”Stalinin Neuvostoliitosta mallia ottanut Hitlerin antoi keskitysleirikäsitteelle entistä synkemmän kaiun, kun osa natsien vainoamien juutalaisten ja muiden vähemmistöjen eristysleireistä muutettiin pakkotyöleireiksi sekä lopulta tuhoamisleireiksi, joiden ainoa tehtävä oli miljoonien ihmisten mahdollisimman tehokas murhaaminen. Tämä vaikutti myös käsitteellisen merkityseron syntyyn. Natsihallinnon käyttämä keskitysleiri-käsite (Konzentrationslager) alkoi sodan jälkeen yleisesti tarkoittaa joukko- ja kansanmurhien valmistelua ja toteutusta, sillä Hitlerin Saksassa keskitysleiri ja tuhoamisleiri olivat joskus samassa kompleksissa, esimerkiksi Auschwitzissa.”
KESKITYSLEIREISTÄ
SIIRTOLEIREJÄ
Suomenkin
viranomaiset kutsuivat neuvostosiviilien vankileirejä aluksi
keskitysleireiksi. Noin kymmenelle leirille suljettiin suuri osa
miehitysalueelle jääneestä venäjänkielisestä väestöstä,
vähintään 30 000 ihmistä.
Leireillä menetti henkensä nälän ja tautien uuvuttamina yli
4000
ihmistä.
Venäläissiviilien vangitsemisten taustalla vaikuttivat myös Itä-Karjalan suomalaistamiseen tähdänneet hankkeet. Vielä jatkosodan alussa korkeimmassa valtionjohdossakin ajateltiin, että venäjänkielinen väestö voidaan pakkosiirtää itään sodan päätyttyä Saksan voittoon. Niinpä keskitys/vankileirejä alettiin 1943 kutsua siirtoleireiksi. Tällä haluttiin korostaa, että kyse oli väliaikaisesta, sotatilaan liittyvästä vapaudenriistosta eikä ihmisten tuhoamiseen tähtäävästä toiminnasta.
Pertti Grönholm myöntää, että venäjänkielisten siviilien kohtelun taustalla oli rotuopillisia motiiveja, ja myös suomalaiset kohtelivat vangittuja siviilejä välinpitämättömästi ja epäoikeudenmukaisesti, joskus jopa julmasti. Itä-Karjalan miehitystä tutkineet historioitsijat Ohto Manninen (1980), Antti Laine (1982), Helge Seppälä (1989) ja Osmo Hyytiä (2008) eivät sen sijaan ole löytäneet näyttöä siitä, että tavoitteena olisi ollut venäjänkielisten fyysinen tuhoaminen, vaan pelkästään vallatun alueen suomalaistaminen väestönsiirroin ja hallinnollisin keinoin. Leirien etnisiä erotteluita alettiin purkaa vuodesta 1943 lähtien, kun leirien olosuhteet saivat kansainvälistä huomiota osakseen.
Siviiliväestöä suljettiin leireihin toisen maailmansodan aikana vähän joka paikassa, kuten Grönholm kertaa: ”Yhdysvalloissa leireille koottiin yli 120 000 japanilaisperäistä Yhdysvaltain kansalaista. Myös saksalais- ja italialaisperäisiä maahanmuuttajia ja Yhdysvaltain kansalaisia vangittiin tuhatmäärin. Joukossa oli jopa natsihallintoa paenneita saksanjuutalaisia.”
”Näitä leirejä ei silti kutsuta keskitysleireiksi, vaan internointileireiksi (internment camp), vaikka siviilejä koottiin niihin ympäri maata ja myös siirrettiin niiltä eteenpäin. Yksi kohdeleireistä oli Texasin Crystal Cityn panttivankileiri (The Kidnap Camp), jonka satoja vankeja – osa Yhdysvalloissa syntyneitä – vaihdettiin sodan aikana Japanin ja Saksan vangitsemiin amerikkalaisiin sotilaisiin, diplomaatteihin, lääkäreihin, lähetyssaarnaajiin ja bisnesmiehiin.”
Mutta sanottakoon Hennalan, Kutisman ja Vilkan leirejä miksi tahansa, niissä pantiin siviilejä virumaan ja kuolemaan nälkään ja tauteihin. Polttouuneja ei sentään ollut.
kari.naskinen@gmail.com
Venäläissiviilien vangitsemisten taustalla vaikuttivat myös Itä-Karjalan suomalaistamiseen tähdänneet hankkeet. Vielä jatkosodan alussa korkeimmassa valtionjohdossakin ajateltiin, että venäjänkielinen väestö voidaan pakkosiirtää itään sodan päätyttyä Saksan voittoon. Niinpä keskitys/vankileirejä alettiin 1943 kutsua siirtoleireiksi. Tällä haluttiin korostaa, että kyse oli väliaikaisesta, sotatilaan liittyvästä vapaudenriistosta eikä ihmisten tuhoamiseen tähtäävästä toiminnasta.
Pertti Grönholm myöntää, että venäjänkielisten siviilien kohtelun taustalla oli rotuopillisia motiiveja, ja myös suomalaiset kohtelivat vangittuja siviilejä välinpitämättömästi ja epäoikeudenmukaisesti, joskus jopa julmasti. Itä-Karjalan miehitystä tutkineet historioitsijat Ohto Manninen (1980), Antti Laine (1982), Helge Seppälä (1989) ja Osmo Hyytiä (2008) eivät sen sijaan ole löytäneet näyttöä siitä, että tavoitteena olisi ollut venäjänkielisten fyysinen tuhoaminen, vaan pelkästään vallatun alueen suomalaistaminen väestönsiirroin ja hallinnollisin keinoin. Leirien etnisiä erotteluita alettiin purkaa vuodesta 1943 lähtien, kun leirien olosuhteet saivat kansainvälistä huomiota osakseen.
Siviiliväestöä suljettiin leireihin toisen maailmansodan aikana vähän joka paikassa, kuten Grönholm kertaa: ”Yhdysvalloissa leireille koottiin yli 120 000 japanilaisperäistä Yhdysvaltain kansalaista. Myös saksalais- ja italialaisperäisiä maahanmuuttajia ja Yhdysvaltain kansalaisia vangittiin tuhatmäärin. Joukossa oli jopa natsihallintoa paenneita saksanjuutalaisia.”
”Näitä leirejä ei silti kutsuta keskitysleireiksi, vaan internointileireiksi (internment camp), vaikka siviilejä koottiin niihin ympäri maata ja myös siirrettiin niiltä eteenpäin. Yksi kohdeleireistä oli Texasin Crystal Cityn panttivankileiri (The Kidnap Camp), jonka satoja vankeja – osa Yhdysvalloissa syntyneitä – vaihdettiin sodan aikana Japanin ja Saksan vangitsemiin amerikkalaisiin sotilaisiin, diplomaatteihin, lääkäreihin, lähetyssaarnaajiin ja bisnesmiehiin.”
Mutta sanottakoon Hennalan, Kutisman ja Vilkan leirejä miksi tahansa, niissä pantiin siviilejä virumaan ja kuolemaan nälkään ja tauteihin. Polttouuneja ei sentään ollut.
kari.naskinen@gmail.com