Sosiaalidemokraattien
puoluekokouksessa ensi kesäkuussa
hyväksytään SDP:n uusi periaatejulistus. Edellisessä
puoluekokouksessa Lahdessa päätettiin, että sen valmistelussa on
otettava huomioon globalisaatio, kestävä kehitys, digitalisaatio
sekä rauhan ja ihmisoikeuksien edistäminen. Kanava-lehden uusimmassa
numerossa Seppo Lindblom
kysyy,
eikö periaateohjelmaa voisi kirjoittaa myös häpeämättömällä
ideologisella otteella. Horjuttaisiko se suomalaista
konsensusta?
Lindblom rohkenee ottaa esille niinkin hurjat asiat kuin sosialismin ja marxismin. Demarit ovat viime vuosikymmeninä vierastaneet näitä termejä, koska Neuvostoliitto pilasi ne. Kuitenkin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiojärjestelmässä on paljon sosialistisia sisältöjä. Se on kapitalismista tiettyyn kohtuulliseen mittaan kesytetty malli.
Lindblom tuli yleiseen julkisuuteen toimiessaan pääministeri Mauno Koiviston poliittisena sihteerinä 1968-70. Lehtikirjoituksessaan Lindblom muistelee sitä kuinka herkkä ja vääristynyt asia sosialismi oli siinä vaiheessa, kun Koivisto kävi ensimmäistä presidentinvaalikampanjaansa 1982:
”Elettiin sitä aikaa, jolloin sosialismin ja marxismin käsitteet olivat tahrautuneet Neuvostoliiton kourissa. Kun vaalikeskustelussa 1982 kysyttiin, oliko Koivisto sosialisti, niin varsinaisesti tarkoitettiin, hyväksyikö hän Stalinin julmat tuhoteot.”
Lindblom kirjoittaa, että Neuvostoliiton sorruttua ja uusien globaalien pulmien kärjistyttyä voisi jo olla tilaa aiempaa avarakatseisemmalle keskustelulle, joka koskisi järjestelmiä ja valtarakenteita. Lindblom ei ole nähnyt SDP:n uudesta periaatejulistuksesta kuin varhaisen alkuversion, joka hänen mielestään näytti väljähtäneeltä, suorastaan epähistorialliselta ja muistutti enemmän ympäripyöreää vaalipuhetta kuin ideologista julistusta. Vaikea kuvitella, että julistuksesta tulisi lopullisessakaan versiossa paljon muuta.
Eikä sosialismin maine mitenkään puhdistunut ole, vaikka Koivisto kirjassaan Historian tekijät – kaksi kautta II (Kirjayhtymä 1995) kirjoittikin, että ”kun sekaannuksen vaaraa ei enää ole, voimme alkaa kutsua erityisesti pohjoismaissa rakennettua kansankotia sosialismiksi ja alkaa pelätä sen kohtaloa”.
Sekin vielä, että joillakin on myös haluja käyttää sosialismi-termiä rinnakkaisena kommunismin kanssa. Omiaan sekaannuttamaan näitä ideologisia asioita on Vasemmistoliitto, joka perustettiin SKDL:n ja SKP:n perinnöksi ja jonka kansanedustaja Anna Kontula on julkisesti ilmoittanut olevansa kommunisti. Ota tästä nyt selvää.
Mauno Koivisto sen sijaan ei ollut lähelläkään kommunistista ajatusmaailmaa, vaikka sitä leimaa porvarilehdet häneen 1982 iskivät ja lujaa. Koivisto kirjoitti tuossa kirjassaan, että hänelle oli aina ollut vaikea puhua Neuvostoliitosta sosialistisena valtiona. Niin tietenkin, koska se oli kommunistinen, ja näillä asioilla on jonkinlainen ero. Sosialisti Koivisto tietenkin oli, bernsteinilainen sosialisti. Tästä tuli tunnetuksi se Eduard Bernsteinin sanoma, että ”tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike on kaikki kaikessa”.
Ei siis kannata varautua mihinkään lopulliseen, mutta liikkeessä kohti aina parempaa on oltava. Koivistolle tämä tarkoitti sitä, että ”onni ei ole mikään täyttymyksen olotila, onni on pyrkimys, kyse on toiminnan motivaatiosta”. Lindblom täydentää tätä sillä, ettei Nalle Puhillekaan tärkeintä ole hunaja, vaan hetki ennen hunajaa.
Tämä lopullisen torjuminen oli tavallaan esillä jo Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisessa manifestissa (1848), jonka he kirjoittivat Brysselissä Työväen kommunistisen valistusyhdistyksen julistukseksi. Siinä sanottiin että kaikki sulaa lopulta pois (hunajakin?). Niin suli Neuvostoliittokin.
SOSIALISMI, ANTIIKIN
HUMANISMI, KRISTILLINEN ETIIKKA
Koska julistus-sana voi joistakin vaikuttaa liikaa agitaattori Eetu Salinilta, käytetään periaatejulistuksesta myös nimitystä periaateohjelma. Ensimmäinen ohjelma tehtiin puolueen perustavassa kokouksessa 1899, minkä jälkeen se on laadittu uudestaan 1903, 1952, 1987 ja 1999.
Nyt voimassa olevan julistuksen teksti on Paavo Lipposen puheenjohtajakaudelta. Siinä lainataan sos.dem. puolueiden yhteistyöjärjestön Sosialistisen internationaalin perustavan kokouksen (Frankfurt 1951) julistusta: ”Sosiaalidemokratia nousee vapausliikkeenä sosialismin teorioiden ohella antiikin humaanista filosofiasta, kristillisestä etiikasta ja valistuksen edistysaatteista.”
Kun ajat muuttuvat, muuttuvat sanatkin. Nyt julistuksessa määritellään puolueen missio ja visio. Vieläköhän siihen jää maininta sosialismista, joka aatehistoriallisesti ei ole kaukana kommunismista?
Neuvostoliitossa saivat jotkut omistaa autonkin, mutta tällä hetkellä liikenneministeri Timo Harakka (SDP) on sitä mieltä, että ainakaan Helsingissä ei omistusautoja saisi olla.
kari.naskinen@gmail.com
Lindblom rohkenee ottaa esille niinkin hurjat asiat kuin sosialismin ja marxismin. Demarit ovat viime vuosikymmeninä vierastaneet näitä termejä, koska Neuvostoliitto pilasi ne. Kuitenkin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiojärjestelmässä on paljon sosialistisia sisältöjä. Se on kapitalismista tiettyyn kohtuulliseen mittaan kesytetty malli.
Lindblom tuli yleiseen julkisuuteen toimiessaan pääministeri Mauno Koiviston poliittisena sihteerinä 1968-70. Lehtikirjoituksessaan Lindblom muistelee sitä kuinka herkkä ja vääristynyt asia sosialismi oli siinä vaiheessa, kun Koivisto kävi ensimmäistä presidentinvaalikampanjaansa 1982:
”Elettiin sitä aikaa, jolloin sosialismin ja marxismin käsitteet olivat tahrautuneet Neuvostoliiton kourissa. Kun vaalikeskustelussa 1982 kysyttiin, oliko Koivisto sosialisti, niin varsinaisesti tarkoitettiin, hyväksyikö hän Stalinin julmat tuhoteot.”
Lindblom kirjoittaa, että Neuvostoliiton sorruttua ja uusien globaalien pulmien kärjistyttyä voisi jo olla tilaa aiempaa avarakatseisemmalle keskustelulle, joka koskisi järjestelmiä ja valtarakenteita. Lindblom ei ole nähnyt SDP:n uudesta periaatejulistuksesta kuin varhaisen alkuversion, joka hänen mielestään näytti väljähtäneeltä, suorastaan epähistorialliselta ja muistutti enemmän ympäripyöreää vaalipuhetta kuin ideologista julistusta. Vaikea kuvitella, että julistuksesta tulisi lopullisessakaan versiossa paljon muuta.
Eikä sosialismin maine mitenkään puhdistunut ole, vaikka Koivisto kirjassaan Historian tekijät – kaksi kautta II (Kirjayhtymä 1995) kirjoittikin, että ”kun sekaannuksen vaaraa ei enää ole, voimme alkaa kutsua erityisesti pohjoismaissa rakennettua kansankotia sosialismiksi ja alkaa pelätä sen kohtaloa”.
Sekin vielä, että joillakin on myös haluja käyttää sosialismi-termiä rinnakkaisena kommunismin kanssa. Omiaan sekaannuttamaan näitä ideologisia asioita on Vasemmistoliitto, joka perustettiin SKDL:n ja SKP:n perinnöksi ja jonka kansanedustaja Anna Kontula on julkisesti ilmoittanut olevansa kommunisti. Ota tästä nyt selvää.
Mauno Koivisto sen sijaan ei ollut lähelläkään kommunistista ajatusmaailmaa, vaikka sitä leimaa porvarilehdet häneen 1982 iskivät ja lujaa. Koivisto kirjoitti tuossa kirjassaan, että hänelle oli aina ollut vaikea puhua Neuvostoliitosta sosialistisena valtiona. Niin tietenkin, koska se oli kommunistinen, ja näillä asioilla on jonkinlainen ero. Sosialisti Koivisto tietenkin oli, bernsteinilainen sosialisti. Tästä tuli tunnetuksi se Eduard Bernsteinin sanoma, että ”tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike on kaikki kaikessa”.
Ei siis kannata varautua mihinkään lopulliseen, mutta liikkeessä kohti aina parempaa on oltava. Koivistolle tämä tarkoitti sitä, että ”onni ei ole mikään täyttymyksen olotila, onni on pyrkimys, kyse on toiminnan motivaatiosta”. Lindblom täydentää tätä sillä, ettei Nalle Puhillekaan tärkeintä ole hunaja, vaan hetki ennen hunajaa.
Tämä lopullisen torjuminen oli tavallaan esillä jo Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisessa manifestissa (1848), jonka he kirjoittivat Brysselissä Työväen kommunistisen valistusyhdistyksen julistukseksi. Siinä sanottiin että kaikki sulaa lopulta pois (hunajakin?). Niin suli Neuvostoliittokin.
SOSIALISMI, ANTIIKIN
HUMANISMI, KRISTILLINEN ETIIKKA
Koska julistus-sana voi joistakin vaikuttaa liikaa agitaattori Eetu Salinilta, käytetään periaatejulistuksesta myös nimitystä periaateohjelma. Ensimmäinen ohjelma tehtiin puolueen perustavassa kokouksessa 1899, minkä jälkeen se on laadittu uudestaan 1903, 1952, 1987 ja 1999.
Nyt voimassa olevan julistuksen teksti on Paavo Lipposen puheenjohtajakaudelta. Siinä lainataan sos.dem. puolueiden yhteistyöjärjestön Sosialistisen internationaalin perustavan kokouksen (Frankfurt 1951) julistusta: ”Sosiaalidemokratia nousee vapausliikkeenä sosialismin teorioiden ohella antiikin humaanista filosofiasta, kristillisestä etiikasta ja valistuksen edistysaatteista.”
Kun ajat muuttuvat, muuttuvat sanatkin. Nyt julistuksessa määritellään puolueen missio ja visio. Vieläköhän siihen jää maininta sosialismista, joka aatehistoriallisesti ei ole kaukana kommunismista?
Neuvostoliitossa saivat jotkut omistaa autonkin, mutta tällä hetkellä liikenneministeri Timo Harakka (SDP) on sitä mieltä, että ainakaan Helsingissä ei omistusautoja saisi olla.
kari.naskinen@gmail.com