Helsingin yliopiston
dogmatiikan ja siveysopin professori Axel
Fredrik Granfelt (1815
Hausjärvi – 1892 Hattula) oli ensimmäinen suomalainen
merkkihenkilö, joka puolusti työläisten lakko-oikeutta. Granfelt
osallistui säätyvaltiopäiville papiston edustajana 1863-72, mutta
silti on niinkin sanottu, että hän oli Suomen ensimmäinen
sosialisti. Ajatusmaailmaltaan
laajemmin Granfelt edusti englantilaisperäistä
sosiaaliliberalismia, jossa otettiin ensiaskeleita kohti
hyvinvointivaltiojärjestelmää.
Lakot ovat Suomessa nyt historian alhaisimmalla tasolla, mutta siitä huolimatta esiintyy edelleen sellaistakin kantaa, että työntekijöiden lakko-oikeutta pitäisi rajoittaa. Postin lakon aikana kansanedustaja Juhana Vartiainen (Kok) kirjoitti verkkosivullaan voimakkaasti lakkoa vastaan ja pani kirjoituksensa otsikkoon myös Marxin. Vartiainen piti lakon syytä ”liikuttavan pienenä”, eikä varsinkaan ymmärtänyt sitä solidaarisuutta, jota tunnettiin postilaisia kohtaan.
Suomen lakkohistoriaa käsittelevässä kirjassaan Antti Koskela muistuttaa siitä ankarasta tosiasiasta, että lakkoja järjestetään viimeisenä keinona puolustaa työntekijöiden oikeuksia ja asemaa työnantajapuolen käskyvallalta.
SDP:n Demokraatti-lehden pääkirjoituksessa 21.11.2019 todettiin, että vasemmistoa ja oikeistoa yhdistää toive sellaisesta ihanneyhteiskunnasta, jossa lakkoja ei olisi: ”Vasemmiston mielestä siksi, että työelämä on riittävän reilua ja oikeiston mielestä siksi, että talouden rattaat pyörivät häiriintymättä.”
Tällaiseen ihanneyhteiskuntaan ei kuitenkaan koskaan päästä, joten valmius työstaisteluihin on jatkossakin välttämätöntä eri yhteiskuntaluokkien sosiaalisen aseman ja riittävän tasaisen talouskehityksen turvaamiseksi, kuten STTK:n ekonomistina työskentelevä Koskela sanoo.
Sen verran tilanteet kuitenkin muuttuvat, että teollisuuden työpaikkojen vähentyessä ja yhteiskunnan palveluvaltaistuessa ja digitalisoituessa tarvitaan ehkä uusia työtaistelumuotoja. Postin lakko osoitti jo yhden uudenlaisen asian eli yleisen mielipiteen voiman, joka on sosiaalisen median ansiosta kasvanut. Puolesta tai vastaan, mutta joka tapauksessa some kävi kuumana.
Koskelan kirja, Kalevi Sorsa -säätiön julkaisema Hanskat tippui – lakkojen historia ja vaikutus yhteiskunnassa kertoo työtaistelun merkityksen palkansaajien aseman ja yhteiskunnan kehityksen kannalta. Kirja auttaa ymmärtämään työtaisteluoikeuden lähtökohdat niiden historiallisessa viitekehyksessä. Koskela kertoo konkreettisin esimerkein, että työtaisteluoikeudessa ei ole kyse vain palkansaajien lyhyen tähtäimen etujen ajamisesta. Sen lisäksi lakoilla on muutettu yhteiskuntaa ja näin tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa.
Koskela tarkastelee Suomen tilannetta myös kansainvälisesti vertaillen. Tilastot todistavat, että Suomi ei enää ole lakkoherkkä maa, toisin kuin julkisen keskustelun perusteella voisi ajatella:
”Suomalaisten kynnys lakkoiluun on nykyisin erittäin korkea. Esimerkiksi Ranskassa ja Tanskassa menetetään kolminkertainen määrä työpäiviä Suomeen verrattuna. Suomalaisten lakkoherkkyys on korealaisten ja brittien tasolla.”
Tilanne on siis ratkaisevasti muuttunut 1970-luvulta, jolloin Suomi oli maailman lakkoherkimpiä maita.
Ekonomisti Koskelan toinen päähavainnoista koskee lakkojen kustannusten arviointia: ”Lakkojen kustannusten laskennassa on lopulta kyse arvovalinnoista. Julkisessa keskustelussa käytettävä lakkojen bruttomenetys työnantajalle johtaa keskustelua voimakkaasti harhaan, koska se yliarvioi lakkojen kustannuksia voimakkaasti.”
”Parempia kustannusmittareita olisivat nettomenetys, efektiivinen kustannus tai lakon efektiivinen kustannus huomioituna toiminnan kannattavuudella. Lakon kustannukset voivat olla moninkertaiset riippuen mittarista. Tällä on suora vaikutus lakkoiluun liittyviin mielikuviin julkisessa keskustelussa.”
Niin tai näin, mahdollisuus lakkoihin on tärkeä osa yhteiskunnan järjestelmää, kuten Koskela sanoo: ”Työväenliike ja sen työtaisteluvalmius ovat keskeisiä luokkayhteiskuntaa torjuvia välineitä. Työväenliikkeen työtaistelumahdollisuuksien heikentäminen johtaisi taloudellisesti tulonjaon jyrkentymiseen ja arvonlisäyksen keskittymiseen hyväosaisille.”
kari.naskinen@gmail.com
Lakot ovat Suomessa nyt historian alhaisimmalla tasolla, mutta siitä huolimatta esiintyy edelleen sellaistakin kantaa, että työntekijöiden lakko-oikeutta pitäisi rajoittaa. Postin lakon aikana kansanedustaja Juhana Vartiainen (Kok) kirjoitti verkkosivullaan voimakkaasti lakkoa vastaan ja pani kirjoituksensa otsikkoon myös Marxin. Vartiainen piti lakon syytä ”liikuttavan pienenä”, eikä varsinkaan ymmärtänyt sitä solidaarisuutta, jota tunnettiin postilaisia kohtaan.
Suomen lakkohistoriaa käsittelevässä kirjassaan Antti Koskela muistuttaa siitä ankarasta tosiasiasta, että lakkoja järjestetään viimeisenä keinona puolustaa työntekijöiden oikeuksia ja asemaa työnantajapuolen käskyvallalta.
SDP:n Demokraatti-lehden pääkirjoituksessa 21.11.2019 todettiin, että vasemmistoa ja oikeistoa yhdistää toive sellaisesta ihanneyhteiskunnasta, jossa lakkoja ei olisi: ”Vasemmiston mielestä siksi, että työelämä on riittävän reilua ja oikeiston mielestä siksi, että talouden rattaat pyörivät häiriintymättä.”
Tällaiseen ihanneyhteiskuntaan ei kuitenkaan koskaan päästä, joten valmius työstaisteluihin on jatkossakin välttämätöntä eri yhteiskuntaluokkien sosiaalisen aseman ja riittävän tasaisen talouskehityksen turvaamiseksi, kuten STTK:n ekonomistina työskentelevä Koskela sanoo.
Sen verran tilanteet kuitenkin muuttuvat, että teollisuuden työpaikkojen vähentyessä ja yhteiskunnan palveluvaltaistuessa ja digitalisoituessa tarvitaan ehkä uusia työtaistelumuotoja. Postin lakko osoitti jo yhden uudenlaisen asian eli yleisen mielipiteen voiman, joka on sosiaalisen median ansiosta kasvanut. Puolesta tai vastaan, mutta joka tapauksessa some kävi kuumana.
Koskelan kirja, Kalevi Sorsa -säätiön julkaisema Hanskat tippui – lakkojen historia ja vaikutus yhteiskunnassa kertoo työtaistelun merkityksen palkansaajien aseman ja yhteiskunnan kehityksen kannalta. Kirja auttaa ymmärtämään työtaisteluoikeuden lähtökohdat niiden historiallisessa viitekehyksessä. Koskela kertoo konkreettisin esimerkein, että työtaisteluoikeudessa ei ole kyse vain palkansaajien lyhyen tähtäimen etujen ajamisesta. Sen lisäksi lakoilla on muutettu yhteiskuntaa ja näin tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa.
Koskela tarkastelee Suomen tilannetta myös kansainvälisesti vertaillen. Tilastot todistavat, että Suomi ei enää ole lakkoherkkä maa, toisin kuin julkisen keskustelun perusteella voisi ajatella:
”Suomalaisten kynnys lakkoiluun on nykyisin erittäin korkea. Esimerkiksi Ranskassa ja Tanskassa menetetään kolminkertainen määrä työpäiviä Suomeen verrattuna. Suomalaisten lakkoherkkyys on korealaisten ja brittien tasolla.”
Tilanne on siis ratkaisevasti muuttunut 1970-luvulta, jolloin Suomi oli maailman lakkoherkimpiä maita.
Ekonomisti Koskelan toinen päähavainnoista koskee lakkojen kustannusten arviointia: ”Lakkojen kustannusten laskennassa on lopulta kyse arvovalinnoista. Julkisessa keskustelussa käytettävä lakkojen bruttomenetys työnantajalle johtaa keskustelua voimakkaasti harhaan, koska se yliarvioi lakkojen kustannuksia voimakkaasti.”
”Parempia kustannusmittareita olisivat nettomenetys, efektiivinen kustannus tai lakon efektiivinen kustannus huomioituna toiminnan kannattavuudella. Lakon kustannukset voivat olla moninkertaiset riippuen mittarista. Tällä on suora vaikutus lakkoiluun liittyviin mielikuviin julkisessa keskustelussa.”
Niin tai näin, mahdollisuus lakkoihin on tärkeä osa yhteiskunnan järjestelmää, kuten Koskela sanoo: ”Työväenliike ja sen työtaisteluvalmius ovat keskeisiä luokkayhteiskuntaa torjuvia välineitä. Työväenliikkeen työtaistelumahdollisuuksien heikentäminen johtaisi taloudellisesti tulonjaon jyrkentymiseen ja arvonlisäyksen keskittymiseen hyväosaisille.”
kari.naskinen@gmail.com