Saksa oli 1930-luvulla voimissaan.
Kun Olavi Paavolainen oli
ennen sotia vieraillut siellä, syntyi matkapäiväkirja
Kolmannen
valtakunnan vieraana
(Gummerus, 1936), josta näkyy Paavolaisen hurmaantuminen.Saksa
oli näyttäytynyt iloisuuden, vitaalisuuden, terveen nuorison ja
työn maailmana. ”Mikä ihme tämä kansallissosialismi on? Miten
se on saanut kansan puolelleen”, pohti Paavolainen.
Saksa on suomalaisille läheinen. Se on ollut isossa roolissa Suomen historiassa ja
Saksa on suomalaisille läheinen. Se on ollut isossa roolissa Suomen historiassa ja
Näin se on minullakin, Saksa kiinnostaa, siihen on jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Taas piti yöpöydän alahyllyltä ottaa esille Saksa-aiheista luettavaa, kun netistä välähti silmille, että Saksan kansalliskokous hyväksyi Weimarin tasavallan perustuslain sata vuotta sitten 31.7.1919.
Paavolainen kirjoitti, että 1936 liikkui jo huhuja keskitysleireistä, mutta ne ohitettiin. Myöhemmin Paavolainen selitti asiat omalta kannaltaan parhain päin ja sanoi, että kirja oli profeetallisena varoituksena siitä, mihin Saksa oli Hitlerin johdolla menossa. Enemmän Washingtonin - Lontoon linjalla operoineen Max Jakobsonin mielestä Paavolaisen Saksa-raportti oli kuitenkin siten kirjoitettu, että jos Hitler olisi voittanut, Paavolainen olisi siinäkin tapauksessa voinut todeta olleensa oikeassa.
Varoittajia oli silloin muitakin, mutta samanlaisia kuin Paavolainen, ettei oikein tiennyt, varoittiko tosissaan. Yksi oli pääministerinä 1932-36 toiminut T.M. Kivimäki, joka voimakkaasti saksalaishenkisenä nimitettiin 1940 viralliseksi lähettilääksi Berliiniin. Jossakin vaiheessa ennen sotia Kivimäki viestitti A.K. Cajanderin hallitukselle, että ei Suomessa tarvitse kantaa mitään huolta niin kauan kuin Saksa hoitaa vain omia asioitaan, mutta sitten pitää huolestua, jos Saksa alkaa kiinnostua muidenkin maiden asioiden järjestelemisestä.
Antti Tuuri pani matkakirjansa nimeksi hauskasti Neljännen valtakunnan vieraana (Otava, 1995) ja siinä Tuuri palasi huolestujien joukkoon: saksalaiset näyttivät taas kerran jälleenrakentavan maataan ”huolestuttavan nopeasti”.
Tuuri kirjoitti, että Saksan liittotasavalta näyttäytyy Hitlerin elämäntyön jatkoksena. Se käsittää Länsi-Saksan ja entisen Itä-Saksan, joka ei ollut kansallissosialistinen, vaan kunnolla sosialistinen. Neljännen valtakunnan historiallinen perusta on edelleen kolmiyhteys, jonka yhtenä kärkenä on kaikkien aikojen kovin saksalainen eli Hitler, kaksi muuta kärkeä ovat Luther ja Wagner.
Wagneria Tuuri siteerasi rajuimmillaan: ”Nähkää nämä: maailman vihollinen, kulttuurien hävittäjä, parasiitti kansojen joukossa, kaaoksen äpärä, pahan inkarnaatio, ihmiskunnan häviöön pyrkivä, muotoaan alati muuttava demoni on juutalaisuus.”
Diplomi-insinööri-kirjailija Tuuri oli jo opiskeluaikoinaan 1960-luvulla Kölnissä saanut rotuopetuksen jäätelönmyyjältä, joka oli hänen luokkasormuksensa nähdessään sanonut: ”Vain neekerit pitävät sormusta etusormessa.”
Ensi syksynä alkaa Suomen kansallisoopperassakin taas kahden vuoden Wagner-sykli.
Tällä hetkellä Saksa on jälleen vahva, ja sen painoarvo kasvaa lisää Britannian tehdessä irtioton virallisesta Euroopasta.
Antti Tuuri oli kuitenkin väärässä. Ei Neljäs valtakunta enää ole demoninen. Jo kirjan ilmestyttyä se sai ansaitsemansa pienen huomion. Helsingin Sanomissa sen arvosteli Max Jakobson hyvin pienesti Lyhyesti-palstalla.
Vai mitä pitäisi ajatella? Tuleeko joku sanomaan 50 vuoden kuluttua, että johan Antti Tuuri silloin kerran varoitti?
kari.naskinen@gmail.com