Radiossa
on meneillään kolmiosainen historiasarja Suomen tiestä
tasavallaksi. Yle Areenassa kaikki jaksot ovat jo kuultavissa.
Sarjassa käydään läpi varsinkin sitä vaihetta, jolloin Suomella
ei vielä ollut hallitusmuotoa. Itsenäistymisen jälkeen Suomi oli
vasta maa ja valtio, mutta ei ollut
täsmennettynä millainen.
Tasavalta
Suomesta tuli, mutta
tie tasavallaksi ei
ollut
yksinkertainen. Kansalaissota ajoi maan poliittiseen kriisiin, jota
leimasi kiista valtiomuodosta. Oikeisto halusi tehdä Suomesta
kuningaskunnan, mutta värikkäiden vaiheiden jälkeen Suomi sai
tasavaltaisen halllitusmuodon heinäkuussa 1919.
Radiosarjassa ovat haastateltavina professorit Martti Turtola ja Vesa Vares, Korkeimman hallinto-oikeuden entinen presidentti Pekka Hallberg sekä erikoistutkija Jenni Karimäki. Lisäksi käytetään hyväksi merkittävien poliitikkojen ja muiden aikalaisten kirjoituksia ja puheenvuoroja. Radiosarjan tekijä on Sakari Silvola.
Hallitusmuodon eduskunta hyväksyi jo kesäkuun 21. päivänä 1919, mutta valtionhoitajana tuolloin ollut C.G.E. Mannerheim vitkutteli sen allekirjoittamista. Marski ei sulattanut sitä, että tasavaltainen hallitusmuoto panisi käytännössä stopin hänen suuruudenhullulle ajatukselleen vallata Petrograd (nyk. Pietari). Mannerheim selitti, että hänen pitää kunnolla perehtyä hallitusmuotoon, ennen kuin voi sen hyväksyä.
Tosiasiassa Mannerheim puntaroi vielä mahdollisuutta astua maailmanhistorian näyttämölle hyökkäämällä Pietariin yhdessä Venäjän valkoisten eli bolševikkien vastustajien kanssa. Tuekseen hän kuvitteli saavansa myös lännen laivaston Itämerellä. Mannerheimin ykköstavoite oli syrjäyttää bolševikit vallasta. Lopulta Mannerheim kuitenkin tajusi tosiasiat, kun kävi ilmi, että hyökkäysoperaatiolla ei olisi poliittista tukea. Ratkaisijan roolissa lienee ollut Kokoomuksen vahva vaikuttaja Lauri Ingman, joka veti puolueensa tuen pois Mannerheimin sotaoperaatiolta. Tämän jälkeen Mannerheim vihdoin allekirjoitti hallitusmuodon 17.7.1919.
MANNERHEIMILLA
LIIAN SUURET LUULOT
Vielä suurempi pettymys Mannerheimille oli tappio presidentinvaalissa K.J. Ståhlbergille. Kuolinvuoteelleen asti Mannerheim oli tästä katkera, piti sitä kiittämättömyyden osoituksena.
Vaikka hallitusmuodossa oli niin, että kansa valitsee tasavallan presidentin 300 valitsijamiehen välityksellä, päätettiin ensimmäinen presidentti valita eduskunnassa, jotta asia saadaan nopeasti hoidetuksi. Tämä tapahtuikin jo seuraavalla viikolla hallitusmuodon allekirjoituksen jälkeen eli 25.7.1919.
Oikeisto halusi presidentiksi valkoisten sankarin Mannerheimin. Kenraali itsekin luuli, että valinta on mahdollista, vaikka eduskunnassa oli SDP:llä 80 ja Maalaisliitolla 28 kansanedustajaa. Santeri Alkiokaan ei voinut ymmärtää, että jotkut halusivat presidentiksi ”ruotsalaisen ryssän”.
”Mannerheim oli juhlittu sankari, ja ilmeisesti hän harhautui ajattelemaan, että hänellä olisi mahdollisuuksia. Hän pani kaiken peliin, ja nimenomaan tästä tappiosta hän oli katkera koko loppuelämänsä”, sanoo Turtola.
Mannerheim teki nopealla aikataululla ison maakuntamatkan, joka näytti menestykselliseltä. Juna-asemilla torvet soivat ja vastassa oli suojeluskuntien johtajia ja muita herroja. Lopputulos oli siksi Mannerheimille katkera: Ståhlberg (Edistyspuolue) 143 ääntä, Mannerheim (sit.) 50, Väinö Tanner (SDP) 1, Lauri Kristian Relander (Maalaisliitto) 1, tyhjää 2, poissa 3.
K.J. Ståhlberg oli väritön juristi ja sovinnollinen uudistaja, jota oikeisto vihasi. Kansanedustajana ollessaan Ståhlberg oli toiminut perustuslakikomitean puheenjohtajana ja vaikuttanut merkittävästi hallitusmuodon sisältöön.
Tohtorinväitöksensä hän oli tehnyt irtolaisten aseman parantamisesta. Ståhlberg oli vankka tasavaltalainen, joka oli enemmän oikeuden kuin politiikan puolella. Laillisuus ensin, oli Ståhlbergin motto. Hän oli Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori ja sen jälkeen Korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäinen presidentti, Pekka Hallbergin ensimmäinen edeltäjä. Hallberg on K.J. Ståhlbergin säätiön puheenjohtaja.
Presidenttinä Ståhlberg ei paljon puuttunut Suomen ulkopolitiikkaan, vaan antoi ulkoministereiden hoitaa sen. Varsinkin Rudolf Holsti oli hänen luottomiehensä. Yhtään valtiovierailua Ståhlberg ei virkakautensa aikana tehnyt.
Kun seuraava presidentti Relander sitten teki viisi ulkomaanmatkaa, hän sai pilkkanimen Reissu-Lasse. Tähän vaikutti varsinkin se, että Relander teki nämä reissunsa heti tuoreeltaan puolentoista vuoden aikana Pohjoismaihin ja Baltian maihin.
Kun Ståhlberg presidentiksi valittuna saapui Kansallisteatterissa järjestettyyn juhlaan ja meni aitoon, ei salissa istunut yleisö noussut seisomaan, mutta kun Mannerheim tuli, noustiin ylös.
Normaalimpi oli tilanne tammikuussa 1945, kun Messuhallissa pidettiin iso kansalaisjuhla Ståhlbergin 80-vuotispäivän merkeissä. Tilaisuuden isäntänä oli vanhat kaunat sivuun jättänyt tasavallan presidentti Mannerheim, hallitus oli paikalla pääministeri J.K. Paasikiven johdolla ja juhlapuheen piti oikeusministeri Urho Kekkonen.
Mutta entä jos hallitusmuodossa olisi päädytty kuningasvaltaan? Olihan Suomi ennen itsenäisyyttään ollut 750 vuotta osa monarkistista valtiota, joten kokemusta oli. Mutta jos… nyt seurattaisiin lehdissä Suomen prinssien ja prinsessojen elämää, jännättäisiin vauvauutisia. Eikä Marski- ja UKK-ilmiöitä olisi syntynyt.
HÄNESSÄ YHTYY
TERÄS YNNÄ PII
Sellainenkin yksityiskohta radio-ohjelmasta selvisi, että Eino Leino innostui kovasti Ståhlbergin valinnasta. Hän kirjoitti presidentistä runon, joka julkaistiin Leinon seuraavassa runokokoelmassa 1920 (seuraavassa osia siitä):
Rakensi kansanvalta rintamansa,
kun meitä uhkas harvainvallan ies,
jo repii, rakentaa sen uudestansa.
Radiosarjassa ovat haastateltavina professorit Martti Turtola ja Vesa Vares, Korkeimman hallinto-oikeuden entinen presidentti Pekka Hallberg sekä erikoistutkija Jenni Karimäki. Lisäksi käytetään hyväksi merkittävien poliitikkojen ja muiden aikalaisten kirjoituksia ja puheenvuoroja. Radiosarjan tekijä on Sakari Silvola.
Hallitusmuodon eduskunta hyväksyi jo kesäkuun 21. päivänä 1919, mutta valtionhoitajana tuolloin ollut C.G.E. Mannerheim vitkutteli sen allekirjoittamista. Marski ei sulattanut sitä, että tasavaltainen hallitusmuoto panisi käytännössä stopin hänen suuruudenhullulle ajatukselleen vallata Petrograd (nyk. Pietari). Mannerheim selitti, että hänen pitää kunnolla perehtyä hallitusmuotoon, ennen kuin voi sen hyväksyä.
Tosiasiassa Mannerheim puntaroi vielä mahdollisuutta astua maailmanhistorian näyttämölle hyökkäämällä Pietariin yhdessä Venäjän valkoisten eli bolševikkien vastustajien kanssa. Tuekseen hän kuvitteli saavansa myös lännen laivaston Itämerellä. Mannerheimin ykköstavoite oli syrjäyttää bolševikit vallasta. Lopulta Mannerheim kuitenkin tajusi tosiasiat, kun kävi ilmi, että hyökkäysoperaatiolla ei olisi poliittista tukea. Ratkaisijan roolissa lienee ollut Kokoomuksen vahva vaikuttaja Lauri Ingman, joka veti puolueensa tuen pois Mannerheimin sotaoperaatiolta. Tämän jälkeen Mannerheim vihdoin allekirjoitti hallitusmuodon 17.7.1919.
MANNERHEIMILLA
LIIAN SUURET LUULOT
Vielä suurempi pettymys Mannerheimille oli tappio presidentinvaalissa K.J. Ståhlbergille. Kuolinvuoteelleen asti Mannerheim oli tästä katkera, piti sitä kiittämättömyyden osoituksena.
Vaikka hallitusmuodossa oli niin, että kansa valitsee tasavallan presidentin 300 valitsijamiehen välityksellä, päätettiin ensimmäinen presidentti valita eduskunnassa, jotta asia saadaan nopeasti hoidetuksi. Tämä tapahtuikin jo seuraavalla viikolla hallitusmuodon allekirjoituksen jälkeen eli 25.7.1919.
Oikeisto halusi presidentiksi valkoisten sankarin Mannerheimin. Kenraali itsekin luuli, että valinta on mahdollista, vaikka eduskunnassa oli SDP:llä 80 ja Maalaisliitolla 28 kansanedustajaa. Santeri Alkiokaan ei voinut ymmärtää, että jotkut halusivat presidentiksi ”ruotsalaisen ryssän”.
”Mannerheim oli juhlittu sankari, ja ilmeisesti hän harhautui ajattelemaan, että hänellä olisi mahdollisuuksia. Hän pani kaiken peliin, ja nimenomaan tästä tappiosta hän oli katkera koko loppuelämänsä”, sanoo Turtola.
Mannerheim teki nopealla aikataululla ison maakuntamatkan, joka näytti menestykselliseltä. Juna-asemilla torvet soivat ja vastassa oli suojeluskuntien johtajia ja muita herroja. Lopputulos oli siksi Mannerheimille katkera: Ståhlberg (Edistyspuolue) 143 ääntä, Mannerheim (sit.) 50, Väinö Tanner (SDP) 1, Lauri Kristian Relander (Maalaisliitto) 1, tyhjää 2, poissa 3.
K.J. Ståhlberg oli väritön juristi ja sovinnollinen uudistaja, jota oikeisto vihasi. Kansanedustajana ollessaan Ståhlberg oli toiminut perustuslakikomitean puheenjohtajana ja vaikuttanut merkittävästi hallitusmuodon sisältöön.
Tohtorinväitöksensä hän oli tehnyt irtolaisten aseman parantamisesta. Ståhlberg oli vankka tasavaltalainen, joka oli enemmän oikeuden kuin politiikan puolella. Laillisuus ensin, oli Ståhlbergin motto. Hän oli Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori ja sen jälkeen Korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäinen presidentti, Pekka Hallbergin ensimmäinen edeltäjä. Hallberg on K.J. Ståhlbergin säätiön puheenjohtaja.
Presidenttinä Ståhlberg ei paljon puuttunut Suomen ulkopolitiikkaan, vaan antoi ulkoministereiden hoitaa sen. Varsinkin Rudolf Holsti oli hänen luottomiehensä. Yhtään valtiovierailua Ståhlberg ei virkakautensa aikana tehnyt.
Kun seuraava presidentti Relander sitten teki viisi ulkomaanmatkaa, hän sai pilkkanimen Reissu-Lasse. Tähän vaikutti varsinkin se, että Relander teki nämä reissunsa heti tuoreeltaan puolentoista vuoden aikana Pohjoismaihin ja Baltian maihin.
Kun Ståhlberg presidentiksi valittuna saapui Kansallisteatterissa järjestettyyn juhlaan ja meni aitoon, ei salissa istunut yleisö noussut seisomaan, mutta kun Mannerheim tuli, noustiin ylös.
Normaalimpi oli tilanne tammikuussa 1945, kun Messuhallissa pidettiin iso kansalaisjuhla Ståhlbergin 80-vuotispäivän merkeissä. Tilaisuuden isäntänä oli vanhat kaunat sivuun jättänyt tasavallan presidentti Mannerheim, hallitus oli paikalla pääministeri J.K. Paasikiven johdolla ja juhlapuheen piti oikeusministeri Urho Kekkonen.
Mutta entä jos hallitusmuodossa olisi päädytty kuningasvaltaan? Olihan Suomi ennen itsenäisyyttään ollut 750 vuotta osa monarkistista valtiota, joten kokemusta oli. Mutta jos… nyt seurattaisiin lehdissä Suomen prinssien ja prinsessojen elämää, jännättäisiin vauvauutisia. Eikä Marski- ja UKK-ilmiöitä olisi syntynyt.
HÄNESSÄ YHTYY
TERÄS YNNÄ PII
Sellainenkin yksityiskohta radio-ohjelmasta selvisi, että Eino Leino innostui kovasti Ståhlbergin valinnasta. Hän kirjoitti presidentistä runon, joka julkaistiin Leinon seuraavassa runokokoelmassa 1920 (seuraavassa osia siitä):
Rakensi kansanvalta rintamansa,
kun meitä uhkas harvainvallan ies,
jo repii, rakentaa sen uudestansa.
Käy valtakunnan ohjaksiin nyt mies
työn tyynen, vaan ei miekan; tuosta raaka
ei väkivalta riemuinne kenties.
Jos vaappuu oikean ja väärän vaaka,
jos nousee jälleen punahirmun pää,
saa tuta tuiman miehen lauma laaka.
Hän järkkymätön on kuin järjen jää,
ken yksin soutaa tuulet, myrskyt tohti,
voi tyynet kestää ilman ystävää.
Hänessä yhtyy teräs ynnä pii:
liestulta pyhää uuden rauhan ajan
hänessä Suomen heimo tervehtii.
Seuraavana vuonna Leino kuitenkin oli niin pettynyt Suomeen, että anoi Ståhlbergilta vapautusta Suomen kansalaisuudesta. Samalla Leino anoi Viron kansalaisuutta Konstantin Pätsiltä, josta myöhemmin tuli Viron ensimmäinen presidentti.
Leino ei ollut selvinnyt kansalaissodan aiheuttamista traumoistaan. Leino ei ymmärtänyt sodan kumpaakaan osapuolta, mutta asettui lopulta valkoisten puolelle, koska koki heidät eurooppalaisen kulttuurin puolustajiksi. Kun vastakkainasettelu ei 20-luvullakaan hellittänyt, Leino pettyi. Tosin yhtenä syynä Leinon katkeruuteen olivat myös huonot lehtiarvostelut ja puute apurahoista. Leino kuoli kuppaan 1926 ja haudattiin valtiollisin menoin.
kari.naskinen@gmail.com