Yle Teeman lauantai-illoissa on viimeksi tullut
kaksi Villin lännen elokuvaa, joiden pääosissa on John
Wayne.
Hän
on Hollywoodin kaikkien aikojen suurimpia nimiä, mutta häneen
liittyi
aikoinaan
myös
ristiriitaisuuksia.
Wayne
oli julkisissa kannanotoissaan äärioikeistolainen ja puolusti
kovasti Vietnamissa sotimista, eikä tämä tietenkään miellyttänyt
kaikkia. Ranskan uuden aallon suuri ohjaajaradikaali Jean-Luc
Godard osasi
kuitenkin 1960-luvulla panna asiat oikeaan järjestykseen eli
elokuvat elokuvina ja politiikka politiikkana: ”Kuinka voin vihata
John Waynea, kun hän kannattaa oikeiston sotahaukkoja, ja rakastaa
häntä hellästi, kun hän yhtäkkiä nostaa Natalie
Woodin syliinsä
Etsijöiden
viimeistä
edellisen kelan aikana?”
Näyttelijänä John Wayne sai kritiikkiä siitä, että hän ”näytteli aina vain itseään”. Wayne ei tehnyt rooleistaan sellaisia taideteoksia, joita älymystökriitikot olisivat halunneet. Wayne itse kuitenkin tiesi, mitä teki: ”Minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaisia taiteellisia ongelmia, ja olen työskennellyt parhaiden ohjaajien kanssa. John Ford ei koskaan paasannut minulle taiteesta.”
Ford ohjasi Waynen tunnetuimmat elokuvat, ja äskettäin Teemalta tuli erikoisohjelma myös hänestä. Fordia kohtaankin esitettiin kritiikkiä, koska hän ei varsinkaan varhaisimmissa lännenkuvissaan antanut intiaaneille riittävästi arvoa. Esimerkiksi pari viikkoa sitten lauantai-iltana tullut Hyökkäys erämaassa (1939) on elokuva, jossa intiaanit kuvataan ikään kuin kasvottomana vieraslajina, joka vain häiritsee rauhallisten valkoihoisten elämää.
Vasta viimeisessä westernissään Cheyenne (1964) Ford asettui intiaanien puolelle, kun kerronnan kohteena olivat tapahtumat, joissa valtio ja uudisasukkaat panivat alkuperäisvästön ahtaalle. Näistä historian tosiasioista tuli vastikään kolmiosainen dokumenttiohjelma Teemalta. Siinä käytiin hyvin läpi niitä vääränlaisia myyttejä, joita Fordin ja muidenkin lännenelokuvat ovat toistaneet.
Myös Ford oli puhdaslinjainen republikaani, jonka ajattelu tuli esille elokuvissakin, esimerkiksi Hyökkäys erämaassa: "Pankin hyvä on maan hyvä" ja "valtio tarvitsee liikemiehen presidentiksi".
VILLISTÄ LÄNNESTÄ
LAPPIIN JA DDR:ään
Varsinainen Villin lännen aikakausi kesti 1800-luvun puolivälistä runsaat 40 vuotta eteenpäin. Lyhyt aika, mutta amerikkalaiseen elokuvaan se jätti kaikkein suurimman jäljen.
Villin lännen elokuvia alettiin Suomessakin nähdä tuoreeltaan, mutta Villi länsi eli muutenkin, muistan ainakin sarjakuvalehdet Buffalo Bill, Kit Carson, Pecos Bill, Tex Willer. Sitten alkoi televisiokin näkyä ja kovimpia juttuja olivat High Chaparral, Lännen tie ja Virginialainen. Hieman kevyempi ote oli Bonanzassa.
Villi länsi levittäytyi elokuvina oikean tapahtumapaikkansa ja -aikansa lisäksi muuallekin. Aarne Tarkaskin teki 1955-63 kolme Villi Pohjola -parodiaelokuvaa. Niissä tapahtumat sijoittuvat supisuomalaisiin olosuhteisiin Utopilan pikkukaupunkiin, jossa ovat tietenkin saluuna, pankki, hautaustoimisto ja muut asiaan kuuluvat kohteet. Meno on kovaa, kuten eilen Yle Teeman yönäytöksissä nähtiin. Olihan ohjaajan lempinimikin Paukku-Tarkas.
Myöhemmin 70-luvun alussa Spede Pasanen löysäsi otetta lisää ja siirtyi parodiasta täyteen komediaan: Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika ja Hirttämättömät.DDR leipoi Villistä lännestä omaan ideologiaansa sopivan. Siellä tehtiin 1960-luvulla intiaanielokuvia, joissa inkkarihomma oli oikeastaan todenmukaisempi kuin amerikkalaisissa elokuvissa: en ole näitä itäsaksalaisia ”osterneita” nähnyt, mutta olen lukenut, että niissä intiaanit kuvattiin sankareiksi, riistetyn proletariaatin edustajiksi.
Tutumpi juttu on italowestern, joka teki Clint Eastwoodista sankarin ja suosikin. Ennen näitä Sergio Leonen ohjaamia elokuvia Eastwood oli jo perehtynyt aiheeseen Lännen tie -sarjassa muutama vuosi aiemmin.
Japaniin länkkärit kotiutuivat sikäläiseen kuttuuriin varsin hyvin istuen Akira Kurosawan hienoissa elokuvissa Seitsemän samuraita (1954) ja Yojimbo (1961).
Yle Teeman Villin lännen lauantaisarja päättyy 31.8. Don Siegelin Revolverimieheen (1976), joka jäi John Waynen viimeiseksi elokuvaksi. Hän näytteli lähes 200 elokuvassa.
Tänä iltana katson F-ykkösten jälkeen Voittamattomat veljekset (1965), jonka ohjasi Henry Hathaway. Hän ohjasi myös sen elokuvan, josta Wayne sai ainoan Oscarinsa: Kova kuin kivi (1969).
Jos John Wayne nyt eläisi, hän suosittelisi Donald Trumpille Iranin panemista matalaksi, mutta Villin lännen elokuvien ykkönen hän joka tapauksessa on ylivoimaisesti.
kari.naskinen@gmail.com
Näyttelijänä John Wayne sai kritiikkiä siitä, että hän ”näytteli aina vain itseään”. Wayne ei tehnyt rooleistaan sellaisia taideteoksia, joita älymystökriitikot olisivat halunneet. Wayne itse kuitenkin tiesi, mitä teki: ”Minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaisia taiteellisia ongelmia, ja olen työskennellyt parhaiden ohjaajien kanssa. John Ford ei koskaan paasannut minulle taiteesta.”
Ford ohjasi Waynen tunnetuimmat elokuvat, ja äskettäin Teemalta tuli erikoisohjelma myös hänestä. Fordia kohtaankin esitettiin kritiikkiä, koska hän ei varsinkaan varhaisimmissa lännenkuvissaan antanut intiaaneille riittävästi arvoa. Esimerkiksi pari viikkoa sitten lauantai-iltana tullut Hyökkäys erämaassa (1939) on elokuva, jossa intiaanit kuvataan ikään kuin kasvottomana vieraslajina, joka vain häiritsee rauhallisten valkoihoisten elämää.
Vasta viimeisessä westernissään Cheyenne (1964) Ford asettui intiaanien puolelle, kun kerronnan kohteena olivat tapahtumat, joissa valtio ja uudisasukkaat panivat alkuperäisvästön ahtaalle. Näistä historian tosiasioista tuli vastikään kolmiosainen dokumenttiohjelma Teemalta. Siinä käytiin hyvin läpi niitä vääränlaisia myyttejä, joita Fordin ja muidenkin lännenelokuvat ovat toistaneet.
Myös Ford oli puhdaslinjainen republikaani, jonka ajattelu tuli esille elokuvissakin, esimerkiksi Hyökkäys erämaassa: "Pankin hyvä on maan hyvä" ja "valtio tarvitsee liikemiehen presidentiksi".
VILLISTÄ LÄNNESTÄ
LAPPIIN JA DDR:ään
Varsinainen Villin lännen aikakausi kesti 1800-luvun puolivälistä runsaat 40 vuotta eteenpäin. Lyhyt aika, mutta amerikkalaiseen elokuvaan se jätti kaikkein suurimman jäljen.
Villin lännen elokuvia alettiin Suomessakin nähdä tuoreeltaan, mutta Villi länsi eli muutenkin, muistan ainakin sarjakuvalehdet Buffalo Bill, Kit Carson, Pecos Bill, Tex Willer. Sitten alkoi televisiokin näkyä ja kovimpia juttuja olivat High Chaparral, Lännen tie ja Virginialainen. Hieman kevyempi ote oli Bonanzassa.
Villi länsi levittäytyi elokuvina oikean tapahtumapaikkansa ja -aikansa lisäksi muuallekin. Aarne Tarkaskin teki 1955-63 kolme Villi Pohjola -parodiaelokuvaa. Niissä tapahtumat sijoittuvat supisuomalaisiin olosuhteisiin Utopilan pikkukaupunkiin, jossa ovat tietenkin saluuna, pankki, hautaustoimisto ja muut asiaan kuuluvat kohteet. Meno on kovaa, kuten eilen Yle Teeman yönäytöksissä nähtiin. Olihan ohjaajan lempinimikin Paukku-Tarkas.
Myöhemmin 70-luvun alussa Spede Pasanen löysäsi otetta lisää ja siirtyi parodiasta täyteen komediaan: Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika ja Hirttämättömät.DDR leipoi Villistä lännestä omaan ideologiaansa sopivan. Siellä tehtiin 1960-luvulla intiaanielokuvia, joissa inkkarihomma oli oikeastaan todenmukaisempi kuin amerikkalaisissa elokuvissa: en ole näitä itäsaksalaisia ”osterneita” nähnyt, mutta olen lukenut, että niissä intiaanit kuvattiin sankareiksi, riistetyn proletariaatin edustajiksi.
Tutumpi juttu on italowestern, joka teki Clint Eastwoodista sankarin ja suosikin. Ennen näitä Sergio Leonen ohjaamia elokuvia Eastwood oli jo perehtynyt aiheeseen Lännen tie -sarjassa muutama vuosi aiemmin.
Japaniin länkkärit kotiutuivat sikäläiseen kuttuuriin varsin hyvin istuen Akira Kurosawan hienoissa elokuvissa Seitsemän samuraita (1954) ja Yojimbo (1961).
Yle Teeman Villin lännen lauantaisarja päättyy 31.8. Don Siegelin Revolverimieheen (1976), joka jäi John Waynen viimeiseksi elokuvaksi. Hän näytteli lähes 200 elokuvassa.
Tänä iltana katson F-ykkösten jälkeen Voittamattomat veljekset (1965), jonka ohjasi Henry Hathaway. Hän ohjasi myös sen elokuvan, josta Wayne sai ainoan Oscarinsa: Kova kuin kivi (1969).
Jos John Wayne nyt eläisi, hän suosittelisi Donald Trumpille Iranin panemista matalaksi, mutta Villin lännen elokuvien ykkönen hän joka tapauksessa on ylivoimaisesti.
kari.naskinen@gmail.com