Lahden kaupunginteatterissa menee komedia Pasi
was here (Pasi oli täällä). Ensimmäinen puolisko ennen väliaikaa kesti
tunnin ja vartin. Kymmenen minuuttia ennen väliaikaa ensimmäisen kerran hymähdin
mielessäni yhdelle kohtaukselle. Väliajalla lähdin kotiin. Tylsä on tylsää,
vaikka sen kuinka ammattitaitoiset näyttelijät esittäisivät. Sinä iltana en
televisiota avannut, mutta jos olisin avannut ja olisin nähnyt yhtä mitätöntä
ohjelmaa kuin nyt teatterissa, olisin vaihtanut kanavaa.
Erikoiselta tuntuu, että tämä Veikko Nuutisen näytelmä valittiin vuoden 2016 parhaaksi uudeksi näytelmäksi – millaisiahan ne huonommat olivat.
Nuutinen on kotoisin Kellarpellon kaupunginosasta, viisi kilometriä Savonlinnan keskustasta länteen. Siellä asuu myös näytelmän Pasi, jonka kuolemasta 36-vuotiaana saa tiedon paras vanha kaveri Hemmo, joka on jo aikoja asunut Helsingissä. Siitä lähtee Hemmon muistelu lapsuuteen ja nuoruuteen yhdessä Pasin kanssa.
Yhteinen aika lastentarhassa ja koulussa on sitä mitä on. Mukavaa on ollut. Pylly-, pieru- ja pippelileikit sekä runkkaaminen edustavat sitä komediaa, samoin kurjat opettajat. (Meillä Suomen Ateenassa oli toisenlaiset harrastukset.) Toivottavasti väliajan jälkeen esitystä katsomaan jääneet saivat jotain tolkullisempaa nähtävää.
Komedia on vaikea muoto. Se mikä kirjoittajasta tuntuu hauskalta, voi ulkopuolisesta katsojasta olla aivan muuta. Kun mukana on paljon kirjoittajan omaa henkilöhistoriaa, se sumentaa tilannetta lisää, koska kirjoittaja ei ainakaan tässä tapauksessa ole älynnyt, että ne mukavat muistot ovat mukavia nimenomaan hänelle itselleen. Omien muistelusten siirtämisessä yleispäteviksi ei auta se, että sekaan heitetään muillekin tuttuja asioita ja nimiä.
Myönnän tietenkin kärsimättömyyteni. En kuitenkaan elä 80-luvulla, jolloin kaukosäädintä ei vielä ollut keksitty. Tai oli tai ei, niin tunti ja vartti viihtymättömyyttä on liikaa.
kari.naskinen@gmail.com
Erikoiselta tuntuu, että tämä Veikko Nuutisen näytelmä valittiin vuoden 2016 parhaaksi uudeksi näytelmäksi – millaisiahan ne huonommat olivat.
Nuutinen on kotoisin Kellarpellon kaupunginosasta, viisi kilometriä Savonlinnan keskustasta länteen. Siellä asuu myös näytelmän Pasi, jonka kuolemasta 36-vuotiaana saa tiedon paras vanha kaveri Hemmo, joka on jo aikoja asunut Helsingissä. Siitä lähtee Hemmon muistelu lapsuuteen ja nuoruuteen yhdessä Pasin kanssa.
Yhteinen aika lastentarhassa ja koulussa on sitä mitä on. Mukavaa on ollut. Pylly-, pieru- ja pippelileikit sekä runkkaaminen edustavat sitä komediaa, samoin kurjat opettajat. (Meillä Suomen Ateenassa oli toisenlaiset harrastukset.) Toivottavasti väliajan jälkeen esitystä katsomaan jääneet saivat jotain tolkullisempaa nähtävää.
Komedia on vaikea muoto. Se mikä kirjoittajasta tuntuu hauskalta, voi ulkopuolisesta katsojasta olla aivan muuta. Kun mukana on paljon kirjoittajan omaa henkilöhistoriaa, se sumentaa tilannetta lisää, koska kirjoittaja ei ainakaan tässä tapauksessa ole älynnyt, että ne mukavat muistot ovat mukavia nimenomaan hänelle itselleen. Omien muistelusten siirtämisessä yleispäteviksi ei auta se, että sekaan heitetään muillekin tuttuja asioita ja nimiä.
Myönnän tietenkin kärsimättömyyteni. En kuitenkaan elä 80-luvulla, jolloin kaukosäädintä ei vielä ollut keksitty. Tai oli tai ei, niin tunti ja vartti viihtymättömyyttä on liikaa.
kari.naskinen@gmail.com