Pölönen on sanonut Oman maan olevan eräänlainen tilaustyö: ”Sen kehyksenä on seitsemän vuoden ajanjakso sodan loppumisesta olympiavuoteen 1952, työn ja unelmien aika. Kansa ravisti sodan kauhuja harteiltaan. Tee siitä meille elokuva, minua oli kannustettu vuosikymmenestä toiseen.”
Tässä se nyt on, ja yleisö tykkää. Oma maa, Olavi Virta, Mielensäpahoittaja, tämän syksyn suomalaisia menestyselokuvia oikeastaan sillä samalla sapluunalla kuin yli puoli vuosisataa sitten. Suomalainen katsoo mieluiten suomalaisia elokuvia, aivan kuin amerikkalaiset katsovat amerikkalaisia, saksalaiset saksalaisia ja venäläiset venäläisiä.
Vaikka väki Suomessa siirtyy joukoittain etelään ja pakkautuu varsinkin pääkaupunkiseudulle, on suomalaisuudessa silti edelleen maaseutumainen ydin. Tuota ydintä Pölönen on nyt kaivertanut 25 vuotta. Pölönen itsekin on sanonut, että esimerkiksi hänen oma Pohjois-Karjalansa ”on yleisinhimillisesti kauhea paikka elää, mutta siinä elämän kamppailussa on jotain kaunista. Se rajalla asumisesta tuleva levottomuus on mennyt geeneihin”. Lisäksi ”Pohjois-Karjalan rikkinäistä maisemaa asuttavat helvetin hyvät jutunkertojat.” (HS 22.9.1993)
Pölösen oma kerronta kumpuaa myös omista lapsuuden muistikuvista: ”Kun meille tehtiin lisäpeltoa, roviot paloivat ja ihmiset näyttivät aineettomilta haamuilta värisevissä lämpöaalloissa.” Elokuvassa peltoa raivaavat Veikko ja Anni, jotka sodan jälkeen saavat valtion lainoittamana kylmän tilan, 22 hehtaaria, joista 6 hehtaaria on tehtävä pelloksi. Se on kova urakka, eivätkä nuoren avioliiton kaikki saumat koko ajan pidä.
Veikko on sodassa selkäänsä haavoittunut, mutta sisua on. Roolin näyttelee sympaattisesti Ilomantsista kotoisin oleva Konsta Laakso. Anni lähtee menestyvää leipomoa pitävien vanhempien kodista, kun rakastuu vastaanpanemattomasti Veikkoon ja välit menevät poikki varsinkin isän kanssa. Oona Airola muistetaan tätä ennen Olli Mäen morsmaikkona Hymyilevästä miehestä (2016) ja taas hän on suloinen, joskin osaa tuoda esille myös sitä uuden ajan naiskuvaa, jota käsikirjoitukseen on luultavasti lisännyt dramatisoija Paula Vesala.
Kuvat ovat kauniita. On sitä maalaismaisemaa, hevosia, vanhoja autoja ja kaksi erityisen hienoa kohtaa: päreidentekolaite toiminnassa sekä ison puun kaataminen niin, että samalla koko juurakko nousi maasta. Sukupolvenvaihdoskin on tapahtunut, kun viime vuosikymmenten parhaisiin kuvaajiin kuuluva Kari Sohlberg (77) on vaihtunut hänen poikaansa Konsta Sohlbergiin (44). Seitsemän Jussi-palkintoa voittanut Kari Sohlberg kuvasi Pölösen pitkät elokuvat ensimmäisestä Onnen maasta (1993) alkaen ja nyt on astunut remmiin Konsta, joka aloitti kuvaajanuransa 2004-06 lyhytelokuvilla.
Elokuvan musiikissa on yksi kummallisuus. Vaikka tunnettu elokuvasäveltäjä on työn tehnyt, niin kolmessa avainkohdassa soi taustamusiikkina kuitenkin Shostakovitshin Valssi nro 2. Se on kyllä musiikinhistorian kaunein valssimelodia, mutta olisihan Omaan maahan voinut sen sijasta panna vaikka Sibeliuksen säveltämän Oman maan (1918), joka sanojensakin puolesta istuisi hyvin elokuvan sisältöön: ”Ihailkoot muut Alppeja, minulle rakas on oma maa, isänmaa.”
