Ruotsin vasemmistopuolue Vänsterpartiet kuului sunnuntain vaalien voittajiin.
Sen äänimäärä nousi 5,7:stä 7,9 prosenttiin. Puolueen koko historiassa se on
saavuttanut tätä suuremman kannatuksen vain kolme kertaa. Suomessa on
Vasemmistoliitto samankaltaisessa tilanteessa, Ylen tuoreimmassa
mielipidemittauksessa sen kannatus oli 9,1 prosenttia ja kasvu edellisestä mittauksesta
oli suurempi kuin millään muualla puolueella.
Kun mukaan otetaan vielä Saksan uusi vasemmistolainen Aufstehen-liike, joka selvästi saa huomattavaa kannatusta toistaiseksi, niin onkohan tässä jo kysymys jonkinlaisesta ilmiöstä. Ainakin vanhan Die Linke -puolueen piirissä ollaan kovasti huolissaan tässä Sahra Wagenknechtin ja Oskar Lafontainen perustamasta liikkeestä.
Ruotsissa sosiaalidemokraatit ovat menettäneet äänestäjiä varsinkin Ruotsidemokraateille, mutta jonkin verran myös Vasemmistopuolueelle. Molemmissa tapauksissa on syynä pakolaispolitiikka. Osa demarikannattajista ei ole hyväksynyt puolueen maahanmuuttomyönteistä linjaa, mutta kun tätä linjaa on nyt hieman kovennettu, eivät puolestaan ”vasemmistosuvakit” ole olleet mielissään ja äänestivät nyt Vasemmistopuoluetta.
Suomessa tilanne on samanlainen, ja Saksassakin Aufstehen-liike on rohjennut ottaa kasvaneeseen maahanmuuttoon hieman kriittisempää kantaa kuin SPD ja Linke.
Vasemmistoliiton suosion kasvun takana sanotaan olevan myös puheenjohtaja Li Anderssonin sympaattisen esiintymisen. Yhteiskunnalliset tilanteet ovat vuosikymmenten saatossa kuitenkin muuttuneet paljon. Äärimmäinen köyhyys on vähentynyt, eikä vallankumoukselliselle äärivasemmistolle ole enää samanlaista kysyntää kuin ennen. Vasemmistoliiton ohjelmassa ei sosialistista vallankumousta ole, mutta kyllähän puolue monien mielissä edelleen liikkuu lähellä niitä ajattelumalleja.
Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL oli omana aikanaan toista maata. Mutta oli maakin toisenlainen. Punaisen 60-luvun lopulla puolueen kannatus eduskuntavaaleissa oli yli 20 prosenttia ja presidentinvaaleissakin Mauno Pekkala ja Paavo Aitio saivat yli 20 prosenttia äänistä, kunnes SKDL sitten siirtyi kansallisen konsensuksen mukana Urho Kekkosen leiriin.
Vihreillä puolueilla on oma osuutensa vasemmistoreunan nousussa. Ruotsissa ei niinkään, mutta Suomessa vihreät ovat luultavasti viime kuukausina menettäneet kannatustaan puheenjohtajansa Touko Aallon töpeksimisen takia Vasemmistoliitolle. Saksassa laitavasemmiston ja vihreiden kaveruus ei ole ollut itsestäänselvyys. Iso särö tuli 1990-luvulla, kun vihreä ministeri Joschka Fisher hyväksyi Naton pommitukset Kosovossa. Nyt Saksan vihreiden johto on enemmän valmis hallitusyhteistyöhön CDU:n ja FDP:n kuin vaikkapa Linken kanssa.
Saksan vasemmistoa paljon tutkinut ja analysoinut Jouko Jokisalo sanoo, että vasemmisto ja vihreät menevät talous- ja sosiaalipolitiikassa melko erilaisten arvojen ja näkemysten perustalta. Yksi perustavanlaatuinen ero on se, että vasemmistolaisen yhteiskunta- ja talouspolitiikan tulee perustua uusliberalismin vastustamiselle, mutta tällaisia painotuksia näkee vähemmän vihreiden keskuudessa. Yhteisiäkin tavoitteita tietenkin on, esimerkiksi veroparatiisien lakkauttaminen sekä lento- ja laivaliikenteen polttoaineiden verollepano.
Iso kysymys on tulevaisuudessa se, mitä puolueiden kannatuksessa tapahtuu, kun robotit ja muu automaatio lisääntyvät vähentäen teollisuustyöläisten määrää. Ongelmat lisääntyvät? Stern-lehden viime vuonna teettämän kyselyn mukaan 51 % duunareista oli tyytymättömiä nykyiseen yhteiskunnalliseen järjestelmään (kaikista saksalaisista 29 %). Duunareista vain 7 % uskoi, että politiikkaan voi vaikuttaa vaalien kautta (kaikista saksalaisista 10 %). Niinpä kyselyn yksi tulos olikin, että 77 % työläisistä ja 66 % kaikista saksalaisista ovat enemmänkin suoran demokratian kannalla. Kuulostaa pahalta.
Myöskään Saksan vasemmistopuolueet eivät ole vallankumouspuolueita. Mutta pelkkää auvoista tulevaisuutta ei silti ole tiedossa. Huolestuttavalta kuulostaa esimerkiksi se, että Saksassa oli halpapalkkasektorilla työskentelevien määrä noussut 5,9 miljoonasta (1995) jo 8,4 miljoonaan vuonna 2010. Saksasta onkin tullut OECD-maiden johtava halpapalkkamaa. Näissä halpapalkkatyöpaikoissa on 22-25 % työvoimasta.
PAKOLAISET OVAT
AVAINKYSYMYS
Sitten pakolaiset. Perussuomalaiset, Sverigedemokraterna, Alternative für Deutschland. Jouko Jokisalo kirjoittaa vasemmistolaisessa Kulttuurivihkot-lehdessä (19.6.2018) Jenan yliopiston sosiologian professorista Klaus Dörrestä, joka on todennut, että pakolaiset nähdään myös turvallisuusriskinä. Varsinkin oikealle suuntautuvien työläisten arkiajattelussa ja keskustelussa pakolaisuus liittyy turvallisuuteen. Maahanmuuttajat nähdään potentiaalisina uuden vaarallisen luokan edustajina. Dörren mukaan vaatimus ”humaanista keskitysleiristä” on äärimmäisilmaus, mutta se ei ole yksittäinen, vaan se kertoo laajalle levinneestä mielipiteestä työväestön keskuudessa. Eräs ay-liikkeen sihteeri ilmaisi asian seuraavasti:
"Se ei ole pelkästään pelko, se on erilaisten vaikutusten sekoitus, joka tekee työntekijöistä tyytymättömiä. Idässä useat elävät paikkakunnilla, joista vain lähdetään, eikä kaupungeissa, joihin tullaan. Voi olla vakituinen työpaikka, mutta ei ansaitse kuitenkaan tarpeeksi elääkseen siten kuin mediassa esitetään normaalielämä. Monilla on tunne, että he eivät enää selviydy kukoistavassa yhteiskunnassa. He ovat menettäneet yhteyden siihen. Näille ongelmille ei ole olemassa yhteiskunnallista julkisuutta. Työläiset eivät ole esillä julkisuudessa tai mediassa. Ja sitten tulevat pakolaiset, jotka saavat sen julkisuuden, jota he itse eivät saa. On rahoitusta, opettajia, henkilökuntaa kielikursseille ja ammatilliselle koulutukselle. Monien mielestä tämä on epäoikeudenmukaista. Siksi ei ole aktiiviselle ay-liikkeen jäsenelle ristiriitaista osallistua aktiivisesti lakkoon ja samalla mennä mielenosoitukseen."
Jokisalo kirjoittaa ison kysymyksen tulevaisuudessa olevan, kykeneekö vasemmisto vastaamaan yhteiskunnan kriisin ja nousevan äärioikeiston haasteisiin? Keiden hallussa ovat muutoksen avaimet ja millaisin näkemyksin vasemmisto voisi ottaa muutoksen avaimet haltuunsa?
Vai onko niin kuin Jokisalo juttunsa otsikossa kysyy: Äärioikeisto - jälkiteollisen yhteiskunnan työväenliike?
kari.naskinen@gmail.com
Kun mukaan otetaan vielä Saksan uusi vasemmistolainen Aufstehen-liike, joka selvästi saa huomattavaa kannatusta toistaiseksi, niin onkohan tässä jo kysymys jonkinlaisesta ilmiöstä. Ainakin vanhan Die Linke -puolueen piirissä ollaan kovasti huolissaan tässä Sahra Wagenknechtin ja Oskar Lafontainen perustamasta liikkeestä.
Ruotsissa sosiaalidemokraatit ovat menettäneet äänestäjiä varsinkin Ruotsidemokraateille, mutta jonkin verran myös Vasemmistopuolueelle. Molemmissa tapauksissa on syynä pakolaispolitiikka. Osa demarikannattajista ei ole hyväksynyt puolueen maahanmuuttomyönteistä linjaa, mutta kun tätä linjaa on nyt hieman kovennettu, eivät puolestaan ”vasemmistosuvakit” ole olleet mielissään ja äänestivät nyt Vasemmistopuoluetta.
Suomessa tilanne on samanlainen, ja Saksassakin Aufstehen-liike on rohjennut ottaa kasvaneeseen maahanmuuttoon hieman kriittisempää kantaa kuin SPD ja Linke.
Vasemmistoliiton suosion kasvun takana sanotaan olevan myös puheenjohtaja Li Anderssonin sympaattisen esiintymisen. Yhteiskunnalliset tilanteet ovat vuosikymmenten saatossa kuitenkin muuttuneet paljon. Äärimmäinen köyhyys on vähentynyt, eikä vallankumoukselliselle äärivasemmistolle ole enää samanlaista kysyntää kuin ennen. Vasemmistoliiton ohjelmassa ei sosialistista vallankumousta ole, mutta kyllähän puolue monien mielissä edelleen liikkuu lähellä niitä ajattelumalleja.
Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL oli omana aikanaan toista maata. Mutta oli maakin toisenlainen. Punaisen 60-luvun lopulla puolueen kannatus eduskuntavaaleissa oli yli 20 prosenttia ja presidentinvaaleissakin Mauno Pekkala ja Paavo Aitio saivat yli 20 prosenttia äänistä, kunnes SKDL sitten siirtyi kansallisen konsensuksen mukana Urho Kekkosen leiriin.
Vihreillä puolueilla on oma osuutensa vasemmistoreunan nousussa. Ruotsissa ei niinkään, mutta Suomessa vihreät ovat luultavasti viime kuukausina menettäneet kannatustaan puheenjohtajansa Touko Aallon töpeksimisen takia Vasemmistoliitolle. Saksassa laitavasemmiston ja vihreiden kaveruus ei ole ollut itsestäänselvyys. Iso särö tuli 1990-luvulla, kun vihreä ministeri Joschka Fisher hyväksyi Naton pommitukset Kosovossa. Nyt Saksan vihreiden johto on enemmän valmis hallitusyhteistyöhön CDU:n ja FDP:n kuin vaikkapa Linken kanssa.
Saksan vasemmistoa paljon tutkinut ja analysoinut Jouko Jokisalo sanoo, että vasemmisto ja vihreät menevät talous- ja sosiaalipolitiikassa melko erilaisten arvojen ja näkemysten perustalta. Yksi perustavanlaatuinen ero on se, että vasemmistolaisen yhteiskunta- ja talouspolitiikan tulee perustua uusliberalismin vastustamiselle, mutta tällaisia painotuksia näkee vähemmän vihreiden keskuudessa. Yhteisiäkin tavoitteita tietenkin on, esimerkiksi veroparatiisien lakkauttaminen sekä lento- ja laivaliikenteen polttoaineiden verollepano.
Iso kysymys on tulevaisuudessa se, mitä puolueiden kannatuksessa tapahtuu, kun robotit ja muu automaatio lisääntyvät vähentäen teollisuustyöläisten määrää. Ongelmat lisääntyvät? Stern-lehden viime vuonna teettämän kyselyn mukaan 51 % duunareista oli tyytymättömiä nykyiseen yhteiskunnalliseen järjestelmään (kaikista saksalaisista 29 %). Duunareista vain 7 % uskoi, että politiikkaan voi vaikuttaa vaalien kautta (kaikista saksalaisista 10 %). Niinpä kyselyn yksi tulos olikin, että 77 % työläisistä ja 66 % kaikista saksalaisista ovat enemmänkin suoran demokratian kannalla. Kuulostaa pahalta.
Myöskään Saksan vasemmistopuolueet eivät ole vallankumouspuolueita. Mutta pelkkää auvoista tulevaisuutta ei silti ole tiedossa. Huolestuttavalta kuulostaa esimerkiksi se, että Saksassa oli halpapalkkasektorilla työskentelevien määrä noussut 5,9 miljoonasta (1995) jo 8,4 miljoonaan vuonna 2010. Saksasta onkin tullut OECD-maiden johtava halpapalkkamaa. Näissä halpapalkkatyöpaikoissa on 22-25 % työvoimasta.
PAKOLAISET OVAT
AVAINKYSYMYS
Sitten pakolaiset. Perussuomalaiset, Sverigedemokraterna, Alternative für Deutschland. Jouko Jokisalo kirjoittaa vasemmistolaisessa Kulttuurivihkot-lehdessä (19.6.2018) Jenan yliopiston sosiologian professorista Klaus Dörrestä, joka on todennut, että pakolaiset nähdään myös turvallisuusriskinä. Varsinkin oikealle suuntautuvien työläisten arkiajattelussa ja keskustelussa pakolaisuus liittyy turvallisuuteen. Maahanmuuttajat nähdään potentiaalisina uuden vaarallisen luokan edustajina. Dörren mukaan vaatimus ”humaanista keskitysleiristä” on äärimmäisilmaus, mutta se ei ole yksittäinen, vaan se kertoo laajalle levinneestä mielipiteestä työväestön keskuudessa. Eräs ay-liikkeen sihteeri ilmaisi asian seuraavasti:
"Se ei ole pelkästään pelko, se on erilaisten vaikutusten sekoitus, joka tekee työntekijöistä tyytymättömiä. Idässä useat elävät paikkakunnilla, joista vain lähdetään, eikä kaupungeissa, joihin tullaan. Voi olla vakituinen työpaikka, mutta ei ansaitse kuitenkaan tarpeeksi elääkseen siten kuin mediassa esitetään normaalielämä. Monilla on tunne, että he eivät enää selviydy kukoistavassa yhteiskunnassa. He ovat menettäneet yhteyden siihen. Näille ongelmille ei ole olemassa yhteiskunnallista julkisuutta. Työläiset eivät ole esillä julkisuudessa tai mediassa. Ja sitten tulevat pakolaiset, jotka saavat sen julkisuuden, jota he itse eivät saa. On rahoitusta, opettajia, henkilökuntaa kielikursseille ja ammatilliselle koulutukselle. Monien mielestä tämä on epäoikeudenmukaista. Siksi ei ole aktiiviselle ay-liikkeen jäsenelle ristiriitaista osallistua aktiivisesti lakkoon ja samalla mennä mielenosoitukseen."
Jokisalo kirjoittaa ison kysymyksen tulevaisuudessa olevan, kykeneekö vasemmisto vastaamaan yhteiskunnan kriisin ja nousevan äärioikeiston haasteisiin? Keiden hallussa ovat muutoksen avaimet ja millaisin näkemyksin vasemmisto voisi ottaa muutoksen avaimet haltuunsa?
Vai onko niin kuin Jokisalo juttunsa otsikossa kysyy: Äärioikeisto - jälkiteollisen yhteiskunnan työväenliike?
kari.naskinen@gmail.com