Tohtorinväitöskirjan Viipurin vanhankaupungin rakennuksista, patsaista ja puistoista 1856 - 1939 tehnyt arkkitehti Pertti Neuvonen aloitti esitelmänsä Viipurin paljon puhutusta kansainvälisyydestä, joka ei enää Viipurin viimeisinä suomalaisvuosina ollut alkuunkaan samanlaista kuin edellisellä vuosisadalla. Maailmansotien välillä Viipurin kosmopoliittisuus suurelta osin hävisi, kun suomenkielisen väestön kasvu heikensi ruotsin kielen asemaa ja kun myös yhteydet Venäjään heikkenivät.
Ruotsin kielen painoarvo oli Suomessa yleisemminkin vähenemässä. Varakkaan ruotsinkielisen väestönosan ylivalta kunnallishallinnossakin mureni yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden tultua voimaan sekä esikaupunkiliitosten takia. Vielä 1919 olivat ruotsinmieliset saaneet Viipurin 42-jäseniseen kaupunginvaltuustoon viisi edustajaa, mutta heidän määränsä laski lopulta yhteen.
”Viipuri oli jo 1920-luvulla korostetun suomalainen. Vuonna 1930 oli suomenkielisen väestön osuus 93,5 prosenttia, ruotsinkielisiä oli 3,5 prosenttia, venäjänkielisiä 2,5 prosenttia ja saksankielisiä enää 0,6 prosenttia”, sanoi Neuvonen.
Viipurin viimeinen väestönlaskenta ennen sotaa suoritettiin 1930, jolloin kaupungin asukasluvuksi saatiin 72 239. Sodan syttyessä asukkaita oli 75 000 - 80 000.
Kun Neuvostoliitto maaliskuussa 1940 otti Viipurin haltuunsa, sinne alettiin siirtää ihmisiä muualta maasta. Vuoden lopussa Viipurissa asui jo 38 000 venäläistä ja ensimmäiset paikallisvaalitkin järjestettiin jo 15.12.1940.
Suomessa viimeiset kunnallisvaalit ennen talvisotaa järjestettiin 1936. Kaupunki oli silloin kasvanut ja sivukaupunginosiin oli tullut sosiaaliluokiltaan erilaisia asukkaita kuin oli vanhassa keskustassa. Kuvaavaa tälle erilaistumiselle oli Neuvosen esittelemien tilastotietojen mukaan esimerkiksi se, että kun oikeisto sai keskustassa 86 prosenttia äänistä, niin kaupungin itäisissä osissa tämä osuus oli vain 9 prosenttia.
Viimeisissä eduskuntavaaleissa 1939 Viipurin vaalipiirin paikkajako meni näin: Maalaisliitto 10, SDP 5, Kokoomus 2, IKL 1. Tämä vaalipiiri vastasi suunnilleen myöhemmin sodassa hävittyä Karjalaa.
Kun Lahteen tuli lähes 10 000 evakkoa, suurin osa Viipurista ja sen lähikunnista, asettui heitä myös kunnallisvaaliehdokkaiksi seuraavissa vaaleissa 1945. Siirtoväen äänestyspaikka oli keskitetysti Vuorikadun koululla, jossa äänioikeuttaan käytti runsaat 2200 evakkoa. Siirtolaisista tulivat valituiksi porvarillisen vaaliliiton Antero Hyttinen sekä vasemmiston Antti Jyllinki ja Vilho Laavola.
Viipurin reippaat -seminaarin muut esitelmöitsijät olivat Lahden kaupunginmuseon tutkija Riitta Niskanen, museon tutkimuspäällikkö Hannu Takala ja Jääskestä kaksivuotiaana ensimmäiselle evakkomatkalle joutunut historioitsija Kyösti Toivonen, joka kertoi, että kun lasketaan evakkomatkat ja paluumatkat, tehtiin näitä matkoja yhteensä puolitoista miljoonaa.
kari.naskinen@gmail.com