Prahan liberaali kevät päättyi 50 vuotta sitten, kun Neuvostoliiton ja neljän
muun Varsovan liiton armeijat miehittivät Tshekkoslovakian. Takana oli pitkä
prosessi Tshekkoslovakiassa, jossa salaa ja julkisestikin tehtiin irtiottoa
Neuvostoliiton maahan istuttamasta kommunistisesta järjestelmästä. Kylmän sodan
aikana näille pyrkimyksille saatiin laajaa kansainvälistä tukea, mutta kun
panssarivaunut vähän ennen puoltayötä tiistaina 20.8.1968 ylittivät Tshekkoslovakian rajan
ja sitten aamuyöstä 21.8. kolistelivat Prahan keskustaan, peli oli sillä erää
pelattu. Sen verran pieneksi tuo peli kuitenkin lännessä tulkittiin, että
kolmanteen maailmansotaan se ei antanut aihetta.
Jo 1948 kirjoitti USA:n ulkoministeri John Foster Dulles Collier´s-aikakauslehdessä, että ”Lännen on palautettava Tshekkoslovakia helmaansa”, koska tshekit ja slovakit olivat tottuneet ”pyhään yksityisomistusoikeuteen, eivätkä he milloinkaan voi tyytyä kommunismiin”.
Lännen lehdet pitivät asiaa jatkuvasti esillä ja antoivat selkänojaa Tshekkoslovakian vastavallankumoukselle. Mielenosoituksiakin järjestettiin, ja varsinkin 1966 olivat ylioppilaiden protestoinnit näkyvästi esillä myös maan televisiossa. Esillä oli avoimesti Neuvostoliitolle vihamielisiä iskulauseita, Tshekkoslovakian kommunistisen puolueen johtajien pilakuvia ja muuta sellaista. Vuonna 1967 sama jatkui.
Länsi-Saksassa perustettiin helmikuussa 1967 Sudeettisaksalainen rahasto, jonka tarkoituksena oli rahoittaa tshekkien kumousvoimien toimintaa. Mukana hankkeessa olivat mm. liittokansleri Kurt Georg Kiesinger, ulkoministeri Willy Brandt ja yleissaksalaisten asiain ministeri Herbert Wehner. Rahaa tulikin hyvin, avokätisimpiä olivat Länsi-Saksan ”itsemääräämisen rahasto”, isot teollisuusyritykset ja pankit.
Toiminta Tshekkoslovakiassa ja muuallakin kiihtyi keväällä 1968. Toukokuussa pidettiin Bonnissa Nato-kokous, jossa tilannetta kartoitettiin sillä tavoitteella, että miten Tshekkoslovakia tosiaankin olisi mahdollista irrottaa sosialistisesta blokista. Melko toivotonta touhua siis.
Suorasanaisin oli Pentagonin äänenkannattaja U.S. News and World Report: jos homma onnistuisi, ”muuttuisi Tshekkoslovakia käytäväksi, jota myöten lännen sotajoukot voisivat edetä suoraan Venäjän kynnykselle”.
Heinäkuussa 1968 tuli julki myös operatiivinen suunnitelma, jonka Pentagon ja CIA olivat laatineet itäblokin maita varten. Siinä selostettiin yksityiskohtaisesti USA:n asevoimien ja CIA:n toimenpiteitä. Erityisesti edellytettiin Itä-Saksan ja Tshekkoslovakian vapauttamista. Wall Street Journal kirjoitti selkokielellä:
”Eurooppa on Yhdysvaltojen intressien keskiössä ulkomailla, ja jos Itä-Euroopassa todellakin otettaisiin askeleita itsenäisyyden suuntaan, se olisi voitto Washingtonille ja isku Moskovalle. Se saattaisi muuttaa voimasuhteita Euroopassa. Muutokset Prahassa antaisivat Yhdysvalloille mahdollisuuden iskeä kiila Neuvostoliiton ja sen kumppaneiden väliin.”
Euroopassa Tshekkoslovakian tilannetta käsiteltiin kaikissa merkittävissä lehdissä. Yksi mielenkiintoinen juttu oli Der Spiegelissä, jossa elokuun alussa kerrottiin Länsi-Saksan tiedustelulaitoksen käyttävän turistejakin operaatioissaan. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Länsi-Saksasta kävi 368 000 turistia Tshekkoslovakiassa, ja erityisen turistiosan muodostivat valikoidut antikommunistit, joiden tehtävänä oli mielipiteenmuokkaus tshekkien keskuudessa.
Tällainen menettely katsottiin paremmaksi kuin että Bonn työntyisi suoremmin Prahaan. Kiesinger sanoi, että Länsi-Saksan ei haluttu joutuvan tyhmään asemaan. Niinpä saksalaisten poliitikkojenkin vierailut Prahaan oli pantu jäihin.
Kesäkuun 9. päivänä julkaistiin sanomalehti Mlada Frontassa herra I. Hanzelkan uhkarohkea kirjoitus otsikolla ”Totuuden hetki”. Siinä Hazelka haukkui Tshekkoslovakian sosialistisen kehitysprosessin pataluhaksi, rappeutuneeksi kaikilla elämänaloilla ja hyökkäsi rajusti Tshekkoslovakian kommunistista puoluetta vastaan. Tällainen kirjoitus innosti muita lehtiä samankaltaiseen toimintaan, ja siitä sitten meni vajaat kaksi viikkoa, kun loppui kaikki.
Maailmanrauhan kannalta oli onni, etteivät Pentagon ja CIA lähteneet avaamaan käytävää Venäjän kynnykselle. Näin jälkikäteen voi todeta, että eihän siinä kuitenkaan enää mennyt kuin reilut 20 vuotta, kun Tshekkoslovakia sai vapautensa. Huonompiakin vaihtoehtoja silloin puoli vuosisataa sitten oli tarjolla, ja ne olisivat saattaneet koskea ikävästi meitä muitakin.
kari.naskinen@gmail.com
Jo 1948 kirjoitti USA:n ulkoministeri John Foster Dulles Collier´s-aikakauslehdessä, että ”Lännen on palautettava Tshekkoslovakia helmaansa”, koska tshekit ja slovakit olivat tottuneet ”pyhään yksityisomistusoikeuteen, eivätkä he milloinkaan voi tyytyä kommunismiin”.
Lännen lehdet pitivät asiaa jatkuvasti esillä ja antoivat selkänojaa Tshekkoslovakian vastavallankumoukselle. Mielenosoituksiakin järjestettiin, ja varsinkin 1966 olivat ylioppilaiden protestoinnit näkyvästi esillä myös maan televisiossa. Esillä oli avoimesti Neuvostoliitolle vihamielisiä iskulauseita, Tshekkoslovakian kommunistisen puolueen johtajien pilakuvia ja muuta sellaista. Vuonna 1967 sama jatkui.
Länsi-Saksassa perustettiin helmikuussa 1967 Sudeettisaksalainen rahasto, jonka tarkoituksena oli rahoittaa tshekkien kumousvoimien toimintaa. Mukana hankkeessa olivat mm. liittokansleri Kurt Georg Kiesinger, ulkoministeri Willy Brandt ja yleissaksalaisten asiain ministeri Herbert Wehner. Rahaa tulikin hyvin, avokätisimpiä olivat Länsi-Saksan ”itsemääräämisen rahasto”, isot teollisuusyritykset ja pankit.
Toiminta Tshekkoslovakiassa ja muuallakin kiihtyi keväällä 1968. Toukokuussa pidettiin Bonnissa Nato-kokous, jossa tilannetta kartoitettiin sillä tavoitteella, että miten Tshekkoslovakia tosiaankin olisi mahdollista irrottaa sosialistisesta blokista. Melko toivotonta touhua siis.
Suorasanaisin oli Pentagonin äänenkannattaja U.S. News and World Report: jos homma onnistuisi, ”muuttuisi Tshekkoslovakia käytäväksi, jota myöten lännen sotajoukot voisivat edetä suoraan Venäjän kynnykselle”.
Heinäkuussa 1968 tuli julki myös operatiivinen suunnitelma, jonka Pentagon ja CIA olivat laatineet itäblokin maita varten. Siinä selostettiin yksityiskohtaisesti USA:n asevoimien ja CIA:n toimenpiteitä. Erityisesti edellytettiin Itä-Saksan ja Tshekkoslovakian vapauttamista. Wall Street Journal kirjoitti selkokielellä:
”Eurooppa on Yhdysvaltojen intressien keskiössä ulkomailla, ja jos Itä-Euroopassa todellakin otettaisiin askeleita itsenäisyyden suuntaan, se olisi voitto Washingtonille ja isku Moskovalle. Se saattaisi muuttaa voimasuhteita Euroopassa. Muutokset Prahassa antaisivat Yhdysvalloille mahdollisuuden iskeä kiila Neuvostoliiton ja sen kumppaneiden väliin.”
Euroopassa Tshekkoslovakian tilannetta käsiteltiin kaikissa merkittävissä lehdissä. Yksi mielenkiintoinen juttu oli Der Spiegelissä, jossa elokuun alussa kerrottiin Länsi-Saksan tiedustelulaitoksen käyttävän turistejakin operaatioissaan. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Länsi-Saksasta kävi 368 000 turistia Tshekkoslovakiassa, ja erityisen turistiosan muodostivat valikoidut antikommunistit, joiden tehtävänä oli mielipiteenmuokkaus tshekkien keskuudessa.
Tällainen menettely katsottiin paremmaksi kuin että Bonn työntyisi suoremmin Prahaan. Kiesinger sanoi, että Länsi-Saksan ei haluttu joutuvan tyhmään asemaan. Niinpä saksalaisten poliitikkojenkin vierailut Prahaan oli pantu jäihin.
Kesäkuun 9. päivänä julkaistiin sanomalehti Mlada Frontassa herra I. Hanzelkan uhkarohkea kirjoitus otsikolla ”Totuuden hetki”. Siinä Hazelka haukkui Tshekkoslovakian sosialistisen kehitysprosessin pataluhaksi, rappeutuneeksi kaikilla elämänaloilla ja hyökkäsi rajusti Tshekkoslovakian kommunistista puoluetta vastaan. Tällainen kirjoitus innosti muita lehtiä samankaltaiseen toimintaan, ja siitä sitten meni vajaat kaksi viikkoa, kun loppui kaikki.
Maailmanrauhan kannalta oli onni, etteivät Pentagon ja CIA lähteneet avaamaan käytävää Venäjän kynnykselle. Näin jälkikäteen voi todeta, että eihän siinä kuitenkaan enää mennyt kuin reilut 20 vuotta, kun Tshekkoslovakia sai vapautensa. Huonompiakin vaihtoehtoja silloin puoli vuosisataa sitten oli tarjolla, ja ne olisivat saattaneet koskea ikävästi meitä muitakin.
kari.naskinen@gmail.com