Kuva on torstaina televisiossa alkavasta kolmiosaisesta sarjaelokuvasta Vallan ja rakkauden välissä: Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari Maximilian I ja hänen puolisonsa Burgundin herttuatar Maria. Ollaan ajassa runsaat 500 vuotta sitten, jolloin Eurooppaa alustavasti valettiin muottiinsa. Se oli jo sitä aikaa, kun Eurooppa oli noussut maailmanlaajuisen valtapelin kärkeen ja kun moderni länsieurooppalainen valtiojärjestelmä oli alkanut hahmottua Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Englannissa.
En osaa tuosta tv-sarjasta enempää sanoa, mutta kuin siihen valmistautuen luin australialaisen historioitsijan John Hirstin (1942 - 2016) kirjan Euroopan lyhin historia (S&S, 2017), joka perustuu Hirstin yliopistolliseen luentosarjaan. Se on kuvaus siitä, miten eurooppalainen sivilisaatio muutti koko maailmaa, kuten Hirst kirjoitti:
”Eurooppalainen sivilisaatio on ainutlaatuinen, koska se on ainoa sivilisaatio, joka on vaikuttanut muuhun maailmaan. Se oli seurausta valloittamisesta ja asuttamisesta, taloudellisesta mahdista, ideoiden voimasta ja siitä, että eurooppalaisilla oli sitä mitä kaikki muut halusivat. Nykyään kaikki maat hyödyntävät tieteen ja tekniikan keksintöjä, ja tiede oli eurooppalainen keksintö.”
Samankaltaisesti on Euroopan etävämmyydestä kirjoittanut Yuval Noah Harari kirjassaan Sapiens - Ihmisen lyhyt historia (Bazar, 2016). Eurooppalaisten valloitushalu ja kiinnostus teknisen kehityksen edistämiseen olivat asioita, jotka veivät eteenpäin. Kolonialismia on myöhemmin syytetty alamaiskansojen huonosta kohtelusta ja taloudellisesta riistosta, mutta Euroopan nousun apuna tuokin vaihe oli.
Saa nyt sitten nähdä, kauanko pätee Hirstin toteamus siitä, että vain eurooppalainen sivilisaatio on vaikuttanut muuhun maailmaan. Kuinka Eurooppa tällä kertaa onnistuu torjumaan islamilaisen invaasion?
Pelissä on paljon. Esimerkiksi ihmisten tasa-arvo on alunperin puhtaasti eurooppalainen idea, joka joutuu uhatuksi, jos vieraat opit saavat täällä liikaa asemia.
Tasa-arvon puolustajia olivat aikoinaan eurooppalaiset soturit, joista sitten alettiin puhua ritareina. Tosin puolustaminen ei aluksi koskenut aivan kaikkia, kuten Hirst kuvaa: ”Ritari suojeli heikkoja, erityisesti jalosyntyisiä naisia. Taistelemiseen siis kytkeytyi moraalisesti ylevä vire. Ritari taisteli hyvien asioiden puolesta. Kirkko rohkaisi häntä taistelemaan ei-kristittyjä vastaan.” Yhteen aikaan näitä ei-kristittyjä olivat nimenomaan muslimit, jotka olivat silloin ensimmäisen kerran onnistuneet pääsemään Eurooppaan.
Kun ritariaika oli ohi, muuttui ”ritarillisuus” ”herrasmiesmäisyydeksi”. Herrasmies osoitti naisille kunnioitusta esimerkiksi nousemalla seisomaan, kun naisia tuli huoneeseen. Tämänkaltaisia tapoja ei enää yleisesti ole, ainakaan ns. feministit eivät halua, että heitä kohdeltaisiin ritarillisesti.
Eurooppalainen ”keksintö” on myös loukkaamaton yksityisomaisuus. Edes kuninkaat ja muut hallitsijat eivät saaneet kahmia itselleen kaikkea. Eurooppalaiset vallanpitäjät eivät olleet samanlaisia hirmuhallitsijoita kuin olivat idän despootit. Euroopan monarkit kantoivat veroa säännöllisesti, mutta kuitenkin niin kohtuullisesti, etteivät tappaneet kultamunia munivaa kanaa.
Yksityisomaisuuden loukkaamattomuutta yritettiin äskettäin murtaa Euroopassakin, sen itälaidalla, mutta se jäi epäonnistuneeksi kokeiluksi.
KIINA JÄI JÄLKEEN,
NYT SE ON TAAS OHI
Ennen Eurooppaa piti kärkipaikkaa Kiina. Sieltä Eurooppa sai suoraan tai välillisesti monia asioita, joita edelleen jalostamalla Eurooppa sai yliotteen ja ohitti Kiinan. Tällaisia asioita olivat mm. kirjapainotaito, paperinvalmistustaito, kompassi, ruuti ja kanavien sulut. Niinpä tasainen talouskasvu ja teollinen vallankumous alkoi ensimmäisenä Euroopassa, ja Kiina jäi länsimaisittain katsoen takapajulaksi.
Kiinassa ei kansainvälisyyden hyötyjä tajuttu, vaan esimerkiksi 1480 Kiinan yksinvaltaisen Ming-dynastian keisari Chenghua kielsi ulkomaiden tutkimusmatkat ja ulkomaankaupan. Euroopassa sen sijaan kehitettiin edustuksellista hallintoa ja kansalaisoikeuksia. Lisäksi kun Euroopassa käytiin kovaa sisäistä kilpailua, se rohkaisi valtioita laajentumaan kaukomaille.
Vihdoin omana aikanamme Kiinassa on tapahtunut muutos ja kansantalouden mittareilla Kiina on jo ohittanut Euroopan. On kuitenkin paljon muitakin mittareita ja niillä mitaten Kiina on yhä pahasti jäljessä.
Maximilianin ja Marian tarina kaikkine alkukoukeroineen on mielenkiintoinen, mutta Eurooppa on ollut todellinen suuri kertomus. Monenlaisia kommervenkkejä siinä on viimeisten sadankin vuoden aikana ollut, kommunismista natsismiin, sosiaalidemokratiasta uusliberalismiin ja unionismista uusnationalismiin – ja kertomus jatkuu.
kari.naskinen@gmail.com