Elokuva perustuu Pierre Lemaitren romaaniin, joka sai 2013 Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Prix de Goncourtin. Elokuva alkaa, kun sota on loppumaisillaan. Tieto todennäköisestä rauhanteosta tulee juoksuhautaankin, mutta sotahullu luutnantti Pradelle on tietoon pettynyt. Kun taistelutoiminta onkin jo sillä rintamanosalla loppunut, Pradella alkaa oman sotansa ja surmaa kaksi oman joukkueensa miestä.
Tästä ei silti synny elokuvan varsinainen tarina. Pradella kylläkin tulee myöhemmin esille, sillä hän tarttuu sodan jälkeen uudenlaiseen bisneksentekoon; Pradella alkaa tuoda rintamalle haudattuja ruumiita uudelleen haudattaviksi. Eikä ole niin väliä, ovatko ruumiit juuri niitä, joita Pradell sanoo niiden olevan. Kunhan vain jotain ruumisrompetta on arkuissa, ja saksalaisten ruumiitkin menevät täydestä.
Voitetun sodan jälkeen voimakas nationalismi nousee pintaan. Alkaa mm. sotamuistomerkkien suunnitteleminen ja pystyttäminen joka puolelle. Sotaveteraanien huonoihin oloihin ei yhteiskunnan huoli ulotu, vaan tärkeintä on nationalistisen hengen nostattaminen. Sodat ovat aina monia liike-elämän haaroja piristäviä tapauksia, ja monenlaisia välistävetäjiä ilmestyy äkkirikastumisen toivossa myös sotien rauhoituttua.
Elokuvan päähenkilöt ovat sotamiehet Maillard ja Pericourt, jotka ryhtyvät muistomerkkihuijaukseen. Maillardia esittää elokuvan ohjaaja Albert Dupontel, joka yhdessä kohtauksessa muistuttaa Buster Keatonia panemalla päähänsä samanlaisen lättähatun kuin oli Keatonin tunnusmerkki. Railakas komedia kysymyksessä onkin. Lisäksi kun Pericourtin kasvot vahingoittuivat pahasti sodassa, hän joutuu käyttämään koko ajan naamioita, ja näiden erilaisten naamioiden mukana elokuva on saanut fantasiaelementtejä, vaikka itse tapahtumissa ei mitään epäluonnollista fantasiamaisuutta olekaan.
Dupontel on hyvin suosittu elokuvanäyttelijä Ranskassa. Omia ohjauksia hän on tehnyt vain muutaman, mutta juuri tämän sodanvastaisen tarinan hän halusi ohjata. Maillardin roolin hän otti, kun siihen rooliin valittu näyttelijä vetäytyi pois viime hetkillä.
Yhtenä juonteena elokuvassa kulkee myös kosto. Kohteina ovat Pradella ja Pericourtin isä. Pericourt on lähtenyt sotaan miljonääri-isäänsä vihaten. Sodan jälkeen hän ei enää halua nähdä isäänsä, vaan ottaa väärän henkilöllisyyden ja katoaa perheeltään. Koston mahdollisuus tulee, kun isä haluaa yhteiskunnallista hyväntekijyyttään alleviivatakseen kustantaa Pariisiin veteraanimuistomerkin. Tähän saumaan Pericourt ja Maillard iskevät.
”Näkemiin vielä taivaassa”, tasataan tilit loppuun siellä.
kari.naskinen@gmail.com