Eduskunnassa Mikko Vainio oli 1970-75, kun puoluetta johti Veikko Vennamo, ja uudelleen 1983-87, kun puheenjohtajana oli Pekka Vennamo. Presidentin valitsijamiehenä Vainio oli 1978. Hän oli myös SMP:n puoluehallituksen jäsen, eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana, SMP:n Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja ja SMP:n lehteä kustantaneen yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Lahden kaupunginvaltuustossa Mikko Vainio oli 1969-92, joitakin vuosia mm. toisena varapuheenjohtajana. Kaupunginhallituksen jäsen hän oli 1981-84. Perussuomalaisten jäseneksi hän liittyi 1995.
Mikko Vainio lähti politiikkaan mukaan 1960-luvulla ja liittyi SMP:hen 1968. Vielä 1950-luvun alussa Mikko sanoi kuuluneensa ”nukkuvien puolueeseen”.
”Sitten kun aloin äänestää, se oli useimmiten tapahtunut pelkästään henkilön perusteella. Siksi olin äänestänyt vähän kaikkia puolueita äärilaidasta toiseen”, muisteli Mikko Vainio 30 vuotta sitten.
SMP:stä Vainioon oli yhteyttä ottanut Sirkka Vennamo. Hän oli jossakin kokouksessa Messilässä ja oli siellä kysellyt, löytyisikö Lahdesta ehdokasta presidentin valitsijamiesvaaleihin. Silloin Vainio ei vielä innostunut asiasta, mutta kun Sirkka 1967 soitti uudestaan, hän sai houkutelluksi Mikon mukaan politiikkaan. Syksyllä 1968 olivat sitten kunnallisvaalit, joissa SMP:n ehdokkaat Mikko Vainio ja Eero Tuomela menivät läpi valtuustoon. Tuohon aikaan Vainio oli käsitöiden ja teknisten aineiden opettajana Salpausselän yhteiskoulussa. Metallipuoli oli Vainiolle tuttua, jo ennen sotia hän oli seppänä Kellokosken ruukilla Tuusulassa.
VIISASTEN KERHOSSA
JA MUSTALLA LISTALLA
Puoluetuki ja poliittiset virkanimitykset ottivat Vainiota päähän. Unohdetun kansan siivellä -kirjassa (Otava, 1970) hän sanoi, että ”puolueille syötetään valtavat määrät rahaa, jonka me veroina saamme koota. Viisi miljoonaa jokaista kansanedustajaa kohti annetaan tällaista hämäysrahaa. Tällä rahalla sitten meidän silmälasit värjätään.”
Sitten virkanimitykset: ”Se on kiusallinen tilanne, että puolueen jäsenkirja on nykyään korkein oppiarvo. Sillä pärjää jo ihmeesti.”
Veikko Vennamon johdolla SMP teki huomiota herättänyttä politiikkaa. Puolueen sisälläkin tapahtui monenlaista. Mikko Vainion toisella eduskuntakaudella Vennamo nimitti yhtä kolmen kansanedustajan ryhmää ”viisasten kerhoksi”. Tämän kolmikon muodostivat Mikko Vainio, Pentti Kettunen ja J. Juhani Kortesalmi, jotka toimivat SMP:n ministereitä avustavana erikoisryhmänä, kun valmisteltiin valtion seuraavan vuoden talousarviota.
Tilanteet kuitenkin muuttuivat, ja elokuussa 1986 Ilta-Sanomat kertoi, että Vennamon pitämän mustan listan kärjessä oli Mikko Vainio, ”etuja saalistava poliittinen pelle”. Tämä oli sitä normaalia ”esempeeläistä” kielenkäyttöä, millä kansan syvien rivien suosiotakin saatiin.
Jo Vainion ensimmäisellä eduskuntakaudella oli tapahtunut paljon, kun eduskuntaryhmän sisälle muodostunut oppositio erotettiin SMP:stä syksyllä 1972. Erotetut kansanedustajat alkoivat valmistella uuden puolueen perustamista. Yleisradion A-studiossa 6.2.2016 Vainio sanoi, että se oli rahalla ostettu puolueen hajotusoperaatio. Ohjelmasta on juttu Ylen nettisivuilla.
Vainion johtopäätös perustui siihen, että puolueriidan aikaan eduskunta alkoi valmistella muutosta puoluetukilakiin. Eduskunta hyväksyi tuon muutoksen eli Lex Vennamon joulukuussa 1972. Uusi puolue SKYP merkittiin puoluerekisteriin seuraavana päivänä heti päätöksen jälkeen.”Laki määräsi, että jos puolue menettää yli puolet eduskuntaryhmänsä jäsenistä, puoluetukirahat siirtyvät kansanedustajan mukana toiseen puolueeseen”, kertoi Vainio, joka SMP:n taloudenhoitajana näki läheltä kuinka raju isku puolueeseen osui.”SMP:stä irtautui 13 kansanedustajaa. Heitä alettiin ilkkua seteliselkärankaisiksi. Meitä uskollisia jäi jäljelle viisi. Selvitäkseen veloistaan SMP otti vekseleitä ja me viisi takasimme puolueen lainat. Kaikki tuolloiset velat saatiin lopulta maksettua.”
Vekselit tulivat tutuiksi myös, kun Vainio oli Suomen Uutiset -lehden taloudenhoitajana. SMP:n hajaannuksen aikana 1970-luvun alussa lehden ilmestyminen oli vaakalaudalla. Rahaa ei ollut, mutta kun taas pantiin nimet vekselipaperiin, niin jäsenistölle tärkeä lehti jatkoi toimintaansa. Lehden odotetuin juttu oli aina Veikko Vennamon puheenjohtajapalsta.Puoluehajaannuksen jälkeen SMP:n toiminta vaikeutui huomattavasti, ja seuraavissa vaaleissa SMP sai enää kaksi kansanedustajaa. Vainiokaan ei päässyt läpi, vaikka sai Hämeessä 10 000 ääntä. Toiselle kansanedustajakaudelle hän pääsi vasta 1983, kun SMP sai taas 17 edustajanpaikkaa Pekka Vennamon johdolla.
Sitten rivit hajosivat myös vaalikaudella 1983-87, kun isä ja poika Vennamo joutuivat keskenään hakaukseen. Uusi puheenjohtaja Pekka Vennamo edusti puoluetta hallituksessa, mutta Veikko Vennamo johti eduskuntaryhmää vanhalla oppositioasenteella. Mikko Vainiolla oli selvä käsitys siitä, mistä tässä riidassa oli kysymys:
”Veikolla ja Pekalla oli mielipide-ero siitä, mitä on parlamentarismi. Pekan selvä ajatus oli, että eduskuntaryhmän on aina muistettava ruotunsa. Jos puolue on hallituksessa, se on silloin kirjaimellisesti hallituspuolue. Jos hallituksessa alustavasti sovittuja asioita halutaan muuttaa johonkin suuntaan, on muutoksista sovittava hallituspuolueiden yhteisillä päätöksillä. Tästä huolimatta yksityiset kansanedustajat voivat pitää omat vakaumuksensa, mutta minkäänlaisia selän takana tehtyjä iltalypsyjä Pekka ei hyväksy.”
Mikko Vainion värikkääseen uraan kuului myös pieni rooli Aki Kaurismäen elokuvassa Calamari Union (1985). Siinä oli mukana Mato Valtonenkin, jonka Vainio houkutteli myös politiikkaan. Eduskuntavaaleissa 1983 Valtonen pääsi varasijalle ja Lahden kaupunginvaltuuston jäsenenä hän jaksoi vähän aikaa osallistua kokouksiin kaudella 1985-88.