Jo muutamaa päivää ennen SDP:n puoluekokousta oli senaatin varapuheenjohtaja (käytännössä pääministeri) Oskari Tokoi sanonut eduskunnassa, että ”tarkoitus on Suomen itsenäisyyden ja vapauden saavuttaminen, sellaisen itsenäisyyden, joka vastaa Suomen kansan arvoa kansakuntien joukossa”.
Venäläisten tuntoja käsiteltiin Työmies-lehdessä, jossa lainattiin Venäjän lehtien kannanottoja SDP:n päätöksestä. Tässä muutamia kesäkuulta 1917:
– ”Suomen sosialidemokraatit ovat lausuneet epäluottamuksensa Venäjän vallankumoukselle.” (Rabotshnaja Gazeta)
– ”Kuinka vähä-älyisiä, kuinka tyhmiä oppilaita onkaan Venäjän vallankumouksella.” (Djenj)
– ”Tunnustamalla Suomen kansalle mitä laajimmat oikeudet Venäjän valtakunta ei voi Venäjän kansan etujen nimessä sallia Suomen eroamista Venäjästä, eikä se voi sallia, että Suomi joutuisi asemaan, jossa se Venäjälle vihamielisten maitten vaikutuspiirissä ollen voisi uhata Venäjän turvallisuutta ja Venäjän asemaa Itämerellä.” (Rjetsh)
Siitä se joka tapauksessa lähti. Kesä-heinäkuun vaihteessa 1917 sos.dem. puolueen valtuuskunta oli jo paikalla Petrogradissa, kun siellä kokoontui Venäjän valtakunnallinen neuvostojen edustajainkokous. Valtuuskunnan muodostivat SDP:n kansainvälisten yhteyksien asiantuntija, hyvin kielitaitoinen K.H. Wiik, puoluesihteeri Matti Turkia, kansanedustaja Evert Huttunen ja puoluetoimitsija Ali Aaltonen (teloitettiin Hennalassa 1918).
Valtuuskunnan tarkoituksena oli hakea tukea puolueen omaksumalle itsenäisyyspyrkimykselle tai ainakin varmistaa edustajainkokouksen arvovallan avulla Suomelle mahdollisimman laaja sisäinen itsehallinto. Keskusteluissa eri ryhmien kanssa valtuuskunta sai varauksettoman tuen bolsevikeilta, mutta mensevikit ja sosialistivallankumoukselliset eivät täysin lämmenneet vaatimuksille.
Lopulta tilanne kuitenkin kääntyi hyväksi. Päätökseksi tuli mensevikki Rafael Abramovitshin valmistelema kompromissi, missä Suomen itsemääräämisoikeus ja jopa valtiollinen riippumattomuus tunnustettiin, mutta lopullinen päätös jätettiin lokakuuksi suunnitellun kansalliskokouksen ratkaistavaksi.
Takaisku tuli 31.7.1917, kun väliaikaisen hallituksen johtoon siirtynyt Aleksandr Kerenski hajotti eduskunnan.
Uudet vaalit piti järjestää, syksy eteni ja Venäjällä tapahtui uusi vallankaappaus suomalaisille tutun V.I. Leninin johdolla. Marraskuun 15. päivänä Suomen valtioelimet katkaisivat kaikki siteet Venäjään ja eduskunta päätti ryhtyä käyttämään korkeinta valtaa Suomessa. Hyvin voisi sanoa, että 15.11. on Suomen todellinen itsenäisyyspäivä.
kari.naskinen@gmail.com