maanantai 27. helmikuuta 2017

Oikeistodemarit sammuttivat soihdun


Kuvassa on SDP:n jäsenjärjestön Akateemisen sosialistiseuran (ASS) Soihtu-lehti tammikuulta 1937. Niin oikeistohenkinen oli 1930-luvulla myös SDP, että se ei aitoa vasemmistolaista kirjoittelua hyväksynyt, vaan puoluetoimikunta erotti ASS:n. Se oli sitä aikaa 80 vuotta sitten, jolloin tannerilaiset oikeistodemarit olivat vahvimmillaan.

ASS oli perustettu 1925 vasemmistososiaalidemokraattiseksi opiskelijajärjestöksi. Nimen kirjoitusasu oli aluksi Akateeminen Sosialisti-Seura, millä näytettiin, että kysymyksessä oli vastajärjestö äärioikeistolaiselle Akateemiselle Karjala-Seuralle. Soihtu-lehti alkoi ilmestyä 1931 alaotsikolla ”sosialidemokraattinen aikakauslehti”. Ensimmäisessä numerossa ilmoitettiin, että lehden tarkoituksena oli marxilaisen sosiaalidemokratian tuntemuksen parantaminen ja syventäminen ajankohtaisia ja teoreettisia aiheita käsittelemällä.

Vasta 1937 tästä tuli loppu, kun presidentinvaaleissakin SDP:n pääehdokas oli käytännössä Maalaisliiton Kyösti Kallio. Tätä ei ASS:n Soihdussa tietenkään hyväksytty ja seurauksena oli erottaminen puolueesta.

Toiminta kuitenkin jatkui ja Soihtukin ilmestyi 1937-39 noin 20 kertaa vuodessa. Talvisodan alla Mauri Ryömä myötäili lehdessä liikaa Neuvostoliiton kantoja, jotta viranomaiset saivat perusteen lakkauttaa lehden. Jonkin ajan kuluttua lehden annettiin taas ilmestyä, mutta välirauhan aikana nostettiin päätoimittaja Aimo Rikkaa vastaan painokanne ja lehden ilmestyminen kiellettiin jälleen.

Vuonna 1944 ASS oli yhtenä järjestönä perustamassa SKDL:ää, ja Soihtukin syttyi taas 1945. Erinäisten järjestömuutosten jälkeen lehden julkaisijaksi tuli 1969 Sosialistinen opiskelijaliitto (SOL), mutta kun sen toiminta loppui, sammui myös Soihtu 1991. Myös ASS teki kuolemaa, 1995 se vielä julkaisi manifestin ”Vain sosialistisella ihmiskunnalla on toivoa” ja 2000-luvun alussa toiminta hiljeni lähes kokonaan, joskin ASS on edelleen elossa pienenä opiskelijajärjestönä. Erikseen oli olemassa Turun akateeminen sosialistiseura, joka 1946-90 toimi SKDL:n yhtenä perusjärjestönä.

POLITIIKKA ON TAHDON ASIA

Demareissa on edelleen jako vasemmistoon ja oikeistoon. Se ei ilmene enää samanlaisena ehdottomuutena kuin 80 vuotta sitten, mutta henkilötasolla jako toimii.

Nykyisen vasemmistososiaalidemokratian juuret ovat sotienjälkeisessä ajassa ja varsinkin 1960-luvulla, jolloin yhteiskunnallinen aktiivisuus kiihtyi voimakkaasti. Varsinkin opiskelijaradikalismi teki eräänlaista kulttuurivallankumousta, jossa demareita oli näkyvästi mukana.

Paavo Lipposen muistelmien (WSOY, 2009) mukaan opiskelijaradikalismin keskipiste oli rauhanliikkeen aktivistin Kalevi Suomelan ja tämän vaimon Helenan kotona Fredrikinkatu 27:ssä, jossa Lipponen asui alivuokralaisena. Kalevin ja Helenan keittiössä tavattiin melkein joka ilta, ja kantaporukkaan kuuluivat mm. Pekka ja Kati Peltola, Pentti Saarikoski, Arvo Salo sekä Ilkka ja Vappu Taipale. Historioitsija Laura Kolben mukaan aktivistiryhmään kuuluivat lisäksi ainakin Ilkka-Christian Björklund, Jaakko Blomberg, Johan von Bonsdorff, Jorma Cantell, Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Jeja-Pekka Roos ja Erkki Tuomioja.

Siellä keittiönpöydän ääressä synnytettiin Sadankomitea ja Ydin-lehti, kehitettiin elokuvakerhotoimintaa, ja kun nimiä lukee, niin eiköhän Lapualaisoopperakin saanut alkunsa Fredrikinkadulla.

Sama aktiivijoukko ideoi myös Filmihullu-lehden, mutta ei kuitenkaan Suomeloiden keittiössä. Silloin mukana oli myös elokuva-arvostelija Matti Salo, joka kirjoitti Suomen Sosialidemokraattiin, Päivän Sanomiin (TPSL) ja Helsingin Sanomiin. Lehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi 1968 saatiin Eero Tuomikoski, jota seurasi 1971 Peter von Bagh.

Ei ole enää tällaista aktivismia. Ideologinen keskustelu on hyvin kevyttä, mikä johtuu paljolti siitä, että politiikka on alistettu talouselämän kehityskululle. Soihdussa ei ole tulta.

”Politiikka on tahdon asia”, sanoi Olof Palme. Kenen tahtoa politiikka tällä hetkellä noudattaa? Hyvinvointivaltio ei enää ole suosiossa, koska täytyy enemmän huolehtia elinkeinoelämän hyvinvoinnista. Hoitoalan laitospaikkojakin vähennetään, koska yksityisten palvelutalojen pitää saada lisää maksavia asiakkaita.

Euroopan komission raporteissa ei puhuta hyvinvointivaltiosta, vaan ”talouskasvun sosiaalisesta ulottuvuudesta”. EU:n sosiaalipoliittisen ohjelman avulla ei tavoitella kansalaisten hyvinvointia, vaan heidän ”luottamuksensa psykologista merkitystä talouskasvulle”.

kari.naskinen@gmail.com