Parsifal (tai Parzival tai Percival) on saksalaisen runonlaulajan Wolfram von Eschenbachin keskiaikainen ritarieepos 1200-luvulta. Siihen yhdistyvät kaksi isoa tarinaa, tarut pyhästä Graalista ja kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareista. Parsifal on kuninkaan poika, joka kasvaa toisaalla asuvan äitinsä luona ja lähtee vartuttuaan iloisena maailmalle näkemään ja kokemaan sen kauneutta. Sitten hän saapuu myös Graalin maljan luo.
Nykyisin Parsifal on tunnettu varsinkin Richard Wagnerin oopperana (1882). Volter Kilven teoksena Parsifal on pienimuotoinen kertomus vain nuorukaisen seikkailuista, 120 sivua. Kokonaan se on ilmestynyt Jukka Pajukankaan suomentamana kirjana, jossa on yli 500 sivua (WSOY, 1991).
Volter Kilven tuotannossa Parsifal sijoittuu aivan alkuvaiheisiin. Vasta paljon myöhemmin ilmestyivät klassikot Alastalon salissa (1933), Pitäjän pienempiä (1934) ja Kirkolle (1937). Eilen (28.8.) tuli televisiosta lyhytelokuva, joka oli tehty Pitäjän pienemmissä olevasta novellista Kaaskerin Lundström.
GRAALIN MALJA
Graalin malja on kristinuskon mytologiassa astia, johon Joosef Arimatialainen otti talteen verta ristiinnaulitun Jeesuksen haavoista. Muitakin versioita on. Graal-sana tulee vanhan latinan sanasta gradalis, mikä tarkoittaa laakeaa vatia tai matalaa astiaa. Voi se tulla myös latinan crater-sanasta (kulho), joka taas tulee kreikan kratér-sanasta (viinin ja veden sekoitusmalja).
Wolframin runoelmassa Graal on Paratiisin täyttymys, sen juuret ja oksat. Se on niin painava, että koko syntinen ihmiskunta yhdessäkään ei pysty sitä kantamaan. Kuitenkin puhdas neitsyt siihen pystyy. Saksalaisen runoilijan Christian Morgensternin (1871 - 1914) mukaan ihminen itse kantaa omassa sielussaan Graalin maljaa.
Volter Kilven kuvaus siitä, kun Parsifal näkee Graalin maljan: ”Siinä edessänsä, alttarilla, neitsyen jalkojen edessä loistaa tulipalava malja, se loistaa kuin elävä valkean liekki ja ihan hänen edessänsä. Parsifal polvistuu suoremmaksi. Mikä voimakas valo lankeaa ihmiseen siitä maljasta? Ikään kuin väkevä, rinnan auki työntävä säde. Parsifal on vavahtanut totiseksi. Niin kuin alastomana nousee ihminen sen valaisevan maljan edessä. Parsifal on yhä polvillansa, mutta silmänsä katsovat säikähtäneinä.”
”Hätääntyneenä nostaa Parsifal silmänsä selvemmin siihen maljaan, se synkkenee punervapaloisena ja hohtaa kuin vihastuksen silmä. Arkana nousee Parsifal seisomaan. - - - Hän muistaa, hän muistaa: ken on kevyt ja kenen rinta on haihtuvain tunteiden tyhjä peili, hän on arvoton Graalin pyhän maljan edessä, hän surkastuu sen edessä kuin juuriltaan otettu kukkanen ja tyhjänä seisoo Graalin malja hänelle
Volter Kilvestä väitöskirjan (1952) tehnyt kotimaisen kirjallisuuden professori Vilho Suomi toteaa, että Kilven Parsifal symboloi ”syvätuntoista, hengessä palavaa ihmistä”. Kilpi ja Suomi olivat kirjeenvaihdossakin 1937-39.
MAAILMA JA ELÄMÄ
Volter Kilven kauniissa kirjassa kuvataan myös maailmaa ja elämää: ”Iloa, iloa on elämä. Maailma visertää. Ilon temppeli, ilon valkeneva temppeli on maailma. Vedet valkenevat, maat valkenevat, korkean raikastuvan aamun katsannolla seisoo elämä ihmisen edessä. Oleminen on niin kuin valkea tuoksuva meri, joka pehmeillä valkoisilla aalloilla huuhtelee ihmisen rintaa.”
”Kukkaset ovat heleät, ja aurinko säkenöitsee koivujen kultaisilla lehdillä; tavoittaisiko käsillänsä kukkasten heleyden ja leikittelisi auringon välkkeellä? Oksat heiluvat ja pääskyset lentävät sinisiin ilmoihin: istuisiko heiluvalle oksalle, vai liitäisi lentävän pääskysen jälkeen? Raikas ja raitis on olo, valkoiset siivet levittää ihmisen mieli ja purjehtii.
Volter Kilven kieli on omintakeista. Hänen myöhempiin teoksiinsa tutustuneet tämän tietävätkin. Hän kehitti omia sanoja aikalaisensa James Joycen (1882 - 1941) tavoin. Varsinkin yhdyssanamuotoiset adjektiivit omat omaperäisiä: kyynelvärjyinen ikävä, lähdeviileät neidot, pyhäsilmäinen neitsyt, armokatsantoinen, aukenevasilmäinen. Substantiiveista alleviivasin tunnehyvyyden ja tunneusvanan.
Kiehtova kirja, joka poikkeaa kovasti Kilven varsinaisesta romaanituotannosta. Parsifal heijastaa selvästi Kilven intohimoista itsensä etsimistä. Laajemmin ajatellen Parsifal ja hänen muutkin sen ajan teoksensa viittaavat Euroopan kolmeen isoon kulttuuriperustaan: antiikkiin, keskiajan ritarikulttuuriin ja Raamattuun.
kari.naskinen@gmail.com