Lahtelaisille asia on siis tuttu entuudestaan. Vuonna 1997 Lahden kaupunginmuseo myös julkaisi fil. maist. Juha Aleniuksen Joensuun yliopistossa tekemän pro gradu -tutkielman: ”Naiset sisällissodan jälkiseurauksissa Lahdessa 1918”.
Alenius oli huomannut tutkimusta tehdessään, että valkoisen puolen muistitieto kansalaissodasta ja sen jälkimainingeista jäi keräämättä. Ymmärrettävää tietenkin, koska valkoinen terrori haluttiin tietenkin unohtaa mahdollisimman täydellisesti.
”Teloituksia on sivunnut lähinnä vain presidentti Urho Kekkonen elämäkerrassaan”, sanoi Alenius 1997.
SAKSALAISET TULIVAT,
TELOITUKSET ALKOIVAT
Kun eversti Otto von Brandensteinin joukot valtasivat Lahden 20.4.1918, jäi punaisia vangeiksi noin 500, ja teloitukset alkoivat heti. Naisia ei kuitenkaan teloitettu tässä alkurytäkässä.
Todennäköisesti teloittajat olivat kuitenkin Suomen valkokaartilaisia. Saksalaisen Itämeren divisioonan päällikkö, kenraalimajuri Rüdiger von der Goltz kirjoitti muistelmissaan, että oli kieltänyt saksalaisia rankaisemasta tai tuomitsemasta vankeja, vaan heidät piti luovuttaa Suomen valtiolle. Alenius toteaa, että useissa muistelmissa kerrotaan saksalaisten vieneen vangeilta saappaita myöten kaiken arvokkaan omaisuuden, mutta teloitukset he olivat jättäneet suomalaisten suoritettaviksi.
Teloituksista vastasivat innokkaimmin Lahteen nopeasti saapuneet suojeluskuntalaiset, jotka järjestelmällisesti etsivät oman paikkakuntansa punikkeja ”tehdäkseen niistä selvää”. Etenkin Hyvinkään ja Mäntsälän suojeluskunnat olivat aktiivisia omien paikkakuntiensa punaisten etsinnässä.
Kaikki teloitetut naiset olivat kotoisin Turun ja Porin, Uudenmaan tai Hämeen läänistä. Aleniuksen sanoin he olivat "hämmästyttävän nuoria", keskimäärin vain 20-vuotiaita.
Yksi motiivi näihin teloituksiin oli kosto. Tähän viittaa se, että miltei jokaisen teloitetun naisen kotipaikkakunnalla oli murhattu valkoisia.
VUOKS´ VELJEYSAATTEEN KALLIIN
TE KULJITTE KUOLEMAAN
Mustankallion hautausmaalla on myös isompi muistomerkki, jossa teksti: ”1918. Kera teidän ei aate kuollut, ei sammunut liekki sen. Me veljenne jälkeen jääneet, maan luomme onnellisen. Vuoks´ veljeysaatteen kalliin, te kuljitte kuolemaan, että vapaus koittaisi kerran yli orjuutetun maan.”
Tämä muistomerkki pystytettiin salaa vappuaattoyönä 1929. Se kaadettiin usein ja nostettiin yhtä usein pystyyn. Tällöin joukkohauta sijaitsi vielä hautausmaan ulkopuolella korkean moninkertaisen piikkilangan eristämänä. Hautausmaahan se liitettiin sotien jälkeen. Syksyllä 1946 hautaan siirrettiin vainajia eri paikoista Lahden kaupungin ympäristöstä. Siirrettyjen hautojen joukossa oli Soramäenkadun - Juustilankadun - Kiveriönkadun muodostamassa kolmiossa sijainnut hauta-alue. Tässä joukkohaudassa tiedetään olleen mm. niiden naisten ruumiit, jotka ammuttiin 1918 helatorstain vastaisena yönä Mustankallion lähistöllä Metelinmäellä.
Mustankallion muistomerkeille tekee joka vappuaatto tervehdyskäynnin SKP, mutta SDP ja Vasemmistoliitto käyvät vain Punavankimuistomerkillä Fellmaninpellolla ja vuoden 1918 reliefillä Hennalassa Vanhan Helsingintien itäpuolella.
Tämä jälkimmäinen on 1,8 metriä korkea punagraniittipatsas, jossa ovat kuvattuina äiti ja kaksi lasta - teksti: "He kaatuivat aatteensa uhreina pyrkiessään parempaan tulevaisuuteen.”
kari.naskinen@gmail.com