Olen nähnyt Mozartin Don Giovannin kuusi kertaa, mutta vasta
nyt Jyväskylän oopperan esityksen jälkeen pääsin oikeille jäljille, kun
Figaro-ravintolassa otti yksi illallisseurueemme jäsen esille Don Giovannin syvemmän filosofian Sören Kierkegaardin kautta. Tai mitä
syvää se nyt on, kun tanskalaisfilosofin romaanihenkilö Johannes Viettelijä sanoo
Viettelijän päiväkirjassa (1843),
että naisista pitää nauttia, ennen kuin he ovat onnistuneet houkuttelemaan
miehen alttarille - vain tällä tavalla mies voi saavuttaa maksimaalisen
aistinautinnon ilman, että hän jää kiinni aviollisiin velvollisuuksiin.
Kun seuraavana päivänä perehdyin Kierkegaardin filosofointiin, kävi ilmi, että Kierkegaard itse ei ollut samaa miltä kuin romaanihenkilönsä. Kierkegaard kuvasi ensin täydellistä viettelytoiminta ja sen jälkeen tuomitsi tällaisen.
Tohtorinväitöksessään Oulun yliopistossa 2004 Olli Immonen sanoi, että Johannes Viettelijä on joutunut jäätävään kadotukseen, hän on kuollut ja merkitty ihminen, ja kaikki tämä on tyypillistä sille, joka elää epätoivon keskellä. Kierkegaard siis tuomitsee moraalisesti Johannes Viettelijän. Don Giovannin taas tuomitsee Donna Annan isä, joka kuolemansa jälkeen marmoripatsaan muodossa tulee ja ohjaa Don Giovannin helvettiin, koska tämä oli vietellyt Annan ja lisäksi murhannut isän. Mozartin antama nimi oopperalleen onkin kokonaisuudessaan Il dissoluto punita ossia Il Don Giovanni (Rangaistu hulttio eli Don Giovanni).
Kierkegaardin kirjoista tekemänsä yhteenvedon mukaan Immonen toteaa, että ”naiselle, juutalaiselle ja eläimelle oli tyypillistä seksuaalisuus, aistillisuus, nautinto, lapset, lukumäärä, elämä, hetkellisyys ja äärellinen ajallinen maailma. Mieheen ja kristittyyn taas voitiin liittää seksuaalinen pidättyväisyys, henkisyys, dialektinen kehitys, ideaalinen, loputon uhrautuminen, kärsimys, yksinäisyys ja ikuisuus.”
Johannes Viettelijä korostaa vielä naisen ”vegetatiivista (lähes aivokuollutta) tapaa olla henkinen, hänen vapautensa riippuvuutta miehestä, hänen substantiaalista olomuotoaan verrataan miehen reflektiiviseen olemukseen”.
Kun seuraavana päivänä perehdyin Kierkegaardin filosofointiin, kävi ilmi, että Kierkegaard itse ei ollut samaa miltä kuin romaanihenkilönsä. Kierkegaard kuvasi ensin täydellistä viettelytoiminta ja sen jälkeen tuomitsi tällaisen.
Tohtorinväitöksessään Oulun yliopistossa 2004 Olli Immonen sanoi, että Johannes Viettelijä on joutunut jäätävään kadotukseen, hän on kuollut ja merkitty ihminen, ja kaikki tämä on tyypillistä sille, joka elää epätoivon keskellä. Kierkegaard siis tuomitsee moraalisesti Johannes Viettelijän. Don Giovannin taas tuomitsee Donna Annan isä, joka kuolemansa jälkeen marmoripatsaan muodossa tulee ja ohjaa Don Giovannin helvettiin, koska tämä oli vietellyt Annan ja lisäksi murhannut isän. Mozartin antama nimi oopperalleen onkin kokonaisuudessaan Il dissoluto punita ossia Il Don Giovanni (Rangaistu hulttio eli Don Giovanni).
Kierkegaardin kirjoista tekemänsä yhteenvedon mukaan Immonen toteaa, että ”naiselle, juutalaiselle ja eläimelle oli tyypillistä seksuaalisuus, aistillisuus, nautinto, lapset, lukumäärä, elämä, hetkellisyys ja äärellinen ajallinen maailma. Mieheen ja kristittyyn taas voitiin liittää seksuaalinen pidättyväisyys, henkisyys, dialektinen kehitys, ideaalinen, loputon uhrautuminen, kärsimys, yksinäisyys ja ikuisuus.”
Johannes Viettelijä korostaa vielä naisen ”vegetatiivista (lähes aivokuollutta) tapaa olla henkinen, hänen vapautensa riippuvuutta miehestä, hänen substantiaalista olomuotoaan verrataan miehen reflektiiviseen olemukseen”.
Mozartin oopperassa naiset eivät silti ole mitään vegetatiivisia vihanneksia, vaan elämäniloisia mimmejä, joita Don Giovanni kiehtoo, vaikka tämä on jo 2363 muun naisen kanssa muhinutkin. Moraalisesti vain pitää tietenkin esittää närkästynyttä. Eikä Donna Annankaan tapauksesta tiedetä, onko Don Giovanni hänet varsinaisesti iskenyt vai onko aloitteentekijä ollut Anna itse. Lisäksi Annan isän murhaamisesta puhuminen on kyseenalaista, koska kuolemahan sattui reilussa kaksintaistelussa.
Oopperan tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun Espanjaan. Sen ensi-ilta oli Prahassa 1787, ja joidenkin tietojen mukaan katsomossa oli tuolloin myös itse Casanova, 200 rakastajattaren mies. Antti Vihinen kertoo omassa Mozart-kirjassaan (Like, 2014), että joka tapauksessa Casanovalla tiedetään olleen oma osuutensa ainakin oopperan loppukohtauksen suunnittelussa: ”Hän antoi libretisti Lorenzo da Pontelle vinkkejä siitä, miten elostelijan elämää pitäisi kuvata. Casanova ammensi varmasti omista kokemuksistaan. Onko tässä syy siihen, että Don Giovanni on niin elämänläheinen, todentuntuinen?”
Casanova tosin oli erilainen pukki kuin Don Giovanni, sillä hän keskittyi lähinnä yläluokan naisiin, kun taas Don Giovannille kelpasivat kaikki, tärkeintä oli määrä, ei laatu.
Kierkegaardin sanoin ”elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus joka on koettava”. Casanova ja Don Giovanni tekivät omat todellisuutensa omilla tavoillaan ja kokivat ne. Eivätkä ole ainoita. Ruben Oskar Auervaara on suomalaisillekin kovin tuttu, joskin hän oli myös huijari. Don Giovanni ei huijannut, vaan teki naisille hyvää.
kari.naskinen@gmail.com