Nuorisokirjallisuudesta jaettavan Topelius-palkinnon sai tänä vuonna
lahtelainen Kalle Veirto (54). Noin
30 nuorisokirjaa kirjoittanut Veirto on nyt lähestynyt Lahtea vähän niin kuin
Chicago-hengessä ja tehnyt rikosromaanin Hämärän
renki. Sen verran iso poikkeama tämä Veirrolle on, että kustantajakaan ei
ole hänen nuorisokirjoistaan tuttu Karisto, vaan lahtelaisen
antikvariaatinpitäjän Markku Laitisen
Imprimatur-kustannus.
Veirto on Etelä-Suomen Sanomien entinen urheilutoimittaja, mistä tehtävästä siirtyi kokonaan kirjailijaksi 2013. ESS:n sivuilla hän jatkaa vielä freelancer-kolumnistina.
Kun Hämärän renki tapahtuu Lahden urheilupiireissä, on aihealue kirjoittajalle tuttu. Nimessä voisi kuitenkin renki-sana olla monikossa, sillä hämärissä Lahden urheiluasioista on usein päätetty, milloin LHS:n, milloin Suurhallin saunassa – ei tosin enää.
Kirjan henkilögalleriassa on mukana tutuhkoilta vaikuttavia ihmisiä, mutta eivät silti heitä ole. Kisapuiston puolesta ry:n puheenjohtaja Osku Kokko (Kok) muistuttaa kirjan alussa joiltain osin Lahden ”urheilupuolueen” ykkösmiestä, Lahden Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajaa Reijo Mäki-Korvelaa, mutta juonen edetessä Mäki-Korvelan hahmo häviää – Mäki-Kovela ei esimerkiksi ole potkunyrkkeilyn entinen Suomen mestari, kuten Osku Kokko. Mäki-Korvelan ja Kokon ja olemuksissa on kuitenkin jotakin samaa: ”Hän (Kokko) esiintyy huolettomana, kohteliaana ja rentona. Rentous on tärkeintä, se oli tapa peittää valtaa. Rentous peitti valtasuhteet parfyymiin, puheensorinaan ja naurahduksiin.”
Kisapuiston puolesta ry. on sukua todellisuudessa toimivalle Kisapuisto kuntoon -hankkeelle, mutta kirjassa esiintyvän yhdistyksen hallituksen jäsen Petri J. Palttola (Kesk) ei ole entinen kaupunginvaltuutettu Pentti E. Rantanen (Kok), vaikka Palttolan poliittiset periaatteet ovatkin samat kuin Rantasen, kuten Veirto muotoilee: ”Ensin tulee oma etu, sitten kavereiden etu, sitten Reippaan etu, sitten puolueen, ja lopuksi - jos aikaa ja rahaa jää - mietitään kaikkia kaupunkilaisia laajemmin.”
Palttolan ja Rantasen erona on mm. se, että Palttolan veli pyrkii eduskuntaan. Kokko taas voitelee potentiaalisia perässähiihtäjiä vaalirahoiutuksilla.
Joonatan Pahkamaa (SDP) muistuttaa kansanedustaja Ville Skinnaria (SDP): Pahkamaa pelasi aikoinaan SaiPan SM-liigajoukkueessa ja Skinnari Reippaan joukkueessa, mutta muuten eroja on liikaa. Isä Jorma Pahkamaa (SDP) muistuttaa tietenkin Jouko Skinnaria (SDP) ja Raimo Rutanen joiltakin osin entistä kansanedustajaa Ilkka Viljasta (Kok). Pieniä mainintoja kirjassa saavat myös visailukysymyksistään tunnetun Salmisen Retsin visailukollega Halmisen Keksi, raharikas Harald Relander ja kapellimestari Jouko Saarta muistuttava Jouni Lampi, jonka 30-vuotinen karkotusaika Lahden kaupunginorkesterin estradeilta oli päättynyt ja hän oli viimein saanut johtaa orkesteria.
Kirjassa tapahtuu kolme murhaa ja kaksi itsemurhaa. Tästä huolimatta pelin henki ei vaikuta kovin raa´alta, koska Veirto kirjoittaa sujuvan leppoisasti. Ehkä kerrontaan on jäänyt liikaa nuorisokirjojen pehmeyttä. Jännitysmomentit ovat aivan loppua lukuun ottamatta vaimeita. Hauskaa luettavaa joka tapauksessa näin lahtelaiselle, mutta tuskin muita kiinnostaa.
Lahden jalkapallotouhun Kisapuistoineen ja Lahden urheiluhalliyhdistyksen monesti mielenkiintoiset koukerot Veirto tuntee näiden asioiden ”erikoistoimittajana” hyvin, mutta kirjaan nämä asiat ovat siivilöityneet aika hentoina. Tuttu juttu on Kisapuiston katsomohanke, mutta Kisapuiston puolesta ry. pyrkii koplaamaan siihen myös Ranta-Kartanon alueelle kaavailemansa hotellin ja taidemuseon.
Veirron ravintolaharrastuksia en tunne, mutta romaanihenkilöille ovat tuttuja kaikki paikat Araratista Tirraan ja Hiidenkivestä Rossoon. Karisto Oy.n nettisivuilla olevasta kirjailijaesittelystä käy ilmi, että Veirto juo olutta, jos hyvää viiniä ei ole. Omasta vuodenkierrostaan Kalle Veirto sanoo, että käy kerran ulkomailla, kolme kertaa elokuvissa, kerran konsertissa, kahdesti teatterissa ja museossa, FC Lahden otteluissa kymmenen kertaa ja Pelicansin otteluissa kuusi kertaa. Kirjastossa sen sijaan kerran viikossa.
kari.naskinen@gmail.com
Veirto on Etelä-Suomen Sanomien entinen urheilutoimittaja, mistä tehtävästä siirtyi kokonaan kirjailijaksi 2013. ESS:n sivuilla hän jatkaa vielä freelancer-kolumnistina.
Kun Hämärän renki tapahtuu Lahden urheilupiireissä, on aihealue kirjoittajalle tuttu. Nimessä voisi kuitenkin renki-sana olla monikossa, sillä hämärissä Lahden urheiluasioista on usein päätetty, milloin LHS:n, milloin Suurhallin saunassa – ei tosin enää.
Kirjan henkilögalleriassa on mukana tutuhkoilta vaikuttavia ihmisiä, mutta eivät silti heitä ole. Kisapuiston puolesta ry:n puheenjohtaja Osku Kokko (Kok) muistuttaa kirjan alussa joiltain osin Lahden ”urheilupuolueen” ykkösmiestä, Lahden Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajaa Reijo Mäki-Korvelaa, mutta juonen edetessä Mäki-Korvelan hahmo häviää – Mäki-Kovela ei esimerkiksi ole potkunyrkkeilyn entinen Suomen mestari, kuten Osku Kokko. Mäki-Korvelan ja Kokon ja olemuksissa on kuitenkin jotakin samaa: ”Hän (Kokko) esiintyy huolettomana, kohteliaana ja rentona. Rentous on tärkeintä, se oli tapa peittää valtaa. Rentous peitti valtasuhteet parfyymiin, puheensorinaan ja naurahduksiin.”
Kisapuiston puolesta ry. on sukua todellisuudessa toimivalle Kisapuisto kuntoon -hankkeelle, mutta kirjassa esiintyvän yhdistyksen hallituksen jäsen Petri J. Palttola (Kesk) ei ole entinen kaupunginvaltuutettu Pentti E. Rantanen (Kok), vaikka Palttolan poliittiset periaatteet ovatkin samat kuin Rantasen, kuten Veirto muotoilee: ”Ensin tulee oma etu, sitten kavereiden etu, sitten Reippaan etu, sitten puolueen, ja lopuksi - jos aikaa ja rahaa jää - mietitään kaikkia kaupunkilaisia laajemmin.”
Palttolan ja Rantasen erona on mm. se, että Palttolan veli pyrkii eduskuntaan. Kokko taas voitelee potentiaalisia perässähiihtäjiä vaalirahoiutuksilla.
Joonatan Pahkamaa (SDP) muistuttaa kansanedustaja Ville Skinnaria (SDP): Pahkamaa pelasi aikoinaan SaiPan SM-liigajoukkueessa ja Skinnari Reippaan joukkueessa, mutta muuten eroja on liikaa. Isä Jorma Pahkamaa (SDP) muistuttaa tietenkin Jouko Skinnaria (SDP) ja Raimo Rutanen joiltakin osin entistä kansanedustajaa Ilkka Viljasta (Kok). Pieniä mainintoja kirjassa saavat myös visailukysymyksistään tunnetun Salmisen Retsin visailukollega Halmisen Keksi, raharikas Harald Relander ja kapellimestari Jouko Saarta muistuttava Jouni Lampi, jonka 30-vuotinen karkotusaika Lahden kaupunginorkesterin estradeilta oli päättynyt ja hän oli viimein saanut johtaa orkesteria.
Kirjassa tapahtuu kolme murhaa ja kaksi itsemurhaa. Tästä huolimatta pelin henki ei vaikuta kovin raa´alta, koska Veirto kirjoittaa sujuvan leppoisasti. Ehkä kerrontaan on jäänyt liikaa nuorisokirjojen pehmeyttä. Jännitysmomentit ovat aivan loppua lukuun ottamatta vaimeita. Hauskaa luettavaa joka tapauksessa näin lahtelaiselle, mutta tuskin muita kiinnostaa.
Lahden jalkapallotouhun Kisapuistoineen ja Lahden urheiluhalliyhdistyksen monesti mielenkiintoiset koukerot Veirto tuntee näiden asioiden ”erikoistoimittajana” hyvin, mutta kirjaan nämä asiat ovat siivilöityneet aika hentoina. Tuttu juttu on Kisapuiston katsomohanke, mutta Kisapuiston puolesta ry. pyrkii koplaamaan siihen myös Ranta-Kartanon alueelle kaavailemansa hotellin ja taidemuseon.
Veirron ravintolaharrastuksia en tunne, mutta romaanihenkilöille ovat tuttuja kaikki paikat Araratista Tirraan ja Hiidenkivestä Rossoon. Karisto Oy.n nettisivuilla olevasta kirjailijaesittelystä käy ilmi, että Veirto juo olutta, jos hyvää viiniä ei ole. Omasta vuodenkierrostaan Kalle Veirto sanoo, että käy kerran ulkomailla, kolme kertaa elokuvissa, kerran konsertissa, kahdesti teatterissa ja museossa, FC Lahden otteluissa kymmenen kertaa ja Pelicansin otteluissa kuusi kertaa. Kirjastossa sen sijaan kerran viikossa.
kari.naskinen@gmail.com