Tätä Luc Bessonin ohjaamaa elokuvaa (2011) ei teatterilevityksessä Suomessa ole ollut. Eikä se kovin helposti kirjaston hyllystäkään osu silmiin, sillä elokuvan nimi on tylsästi The Lady. Tuollainen nimi sinänsä ei tietenkään sano mitään. Kannatti joka tapauksessa katsoa, vaikka elokuvan sisältö kokonaisuudessaan jättää aika pintapuolisen kuvan niistä traagisista tapahtumista, joita se kuvaa alkaen vuodesta 1947.
Vuonna 1947 Suu Kyi oli kolmivuotias, kun sotilaat murhasivat hänen isänsä, Burmaan demokratiaa ajaneen kenraali Aung Sanin. Tuosta vuodesta elokuva hyppää 1980-luvun lopulle, jolloin sotilasjuntta määräsi Suu Kyin kotiarestiin. Nämä arestijaksot olivat 1989-95, 2000-02 ja 2003-10. Vuonna 1991 hän sai Nobelin rauhanpalkinnon pyrkimyksistään rauhaan ja demokratiaan, mutta hän ei mennyt Osloon noutamaan palkintoa, koska maasta poistuminen olisi johtanut maahanpaluukieltoon.
Suu Kyin ”taktinen virhe” oli avioitua ulkomaalaisen kanssa. Hänen miehensä, 1999 syöpään kuollut Michael Aris oli Oxfordin yliopiston professori. Tämä estää Suu Kyitä nousemasta koskaan Myanmarin presidentiksi, sillä maan presidentillä ei saa olla tällaisia ulkomaisia sukulaisuussuhteita, ja hänen kaksi poikaansakin ovat Britannian kansalaisia.
NLD:n (National League for Democracy) suurvoitto vaaleissa on jo selvä, vaikka lopulliset tulokset vielä puuttuvatkin. Minkäänlainen voitto ei kuitenkaan pelasta maata kokonaan sotilasvallasta. Perustuslaki nimittäin määrää, että armeija saa parlamenttiin aina 25 prosenttia paikoista. Perustuslain muuttaminen taas on mahdotonta, koska siihen vaaditaan parlamentin äänestyksessä yli 75 prosentin ääniosuus. Armeija myös saa automaattisesti sisä-, puolustus- ja rajaministerien paikat. Koska lisäksi armeijan tukemalla USDP:llä oli vaaleissa iso määrä sotilastaustaisia ehdokkaita, käytännössä armeija voi saada jopa 35–40 prosentin edustuksen parlamenttiin.
MUSLIMIT ON
SULJETTU POIS
Kiitos Lahden kaupunginkirjaston alkoivat Myanmarin asiat kiinnostaa näin paljon. Siksi jatkan vielä.
Suomella on Myanmarin pääkaupungissa Yangonissa yhteystoimisto, jonka päällikkö on Jarmo Kuuttila. Hän kertoo www.maailma.net-sivustolla, että armeijan vallan lisäksi vaalien demokraattisuutta koettelee se, että moni myanmarilainen ei voi edelleenkään äänestää. Osa siksi, että elää konfliktialueella tai maan ulkopuolella, osa siksi, että äänioikeutta ei ole. Äänestämättä jätti arviolta 10 miljoonaa ihmistä, viidennes koko väestöstä, noin puolet heistä ulkomailla olevia siirtotyöläisiä.
Syrjityin vähemmistö ovat islaminuskoiset rohingat. Heillä ei ole virallista kansalaisuutta, ja ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan noin 700 000 rohingalta on viety äänioikeus ilmoittamalla väliaikaisten rekisteröintipaperien vanhentumisesta. Yhteensä myanmarilaisista on muslimeja yli viisi prosenttia. Ennakkoluulot ja väkivalta heitä kohtaan ovat viime vuosina kasvaneet buddhalaisten ja muslimien välisten väkivaltaisuuksien leimahdettua Rakhinen osavaltiossa 2012. Myös nationalistiset buddhalaismunkit ja heidän perustamansa Ma Ba Tha -liike levittävät vihapuhetta muslimeja vastaan.
"Aiemmin muslimivastaisuus oli paikallinen ongelma, mutta ääribuddhalaisuuden ja Ma Ba Tha -liikkeen takia se on lähtenyt leviämään lähes kaikkialle valtakuntaan. Se on huolestuttava ilmiö, joka näkyy kaikkialla ja kuuluu ihmisten puheissa", Kuuttila kertoo.
Vaalien alla myös toisinajattelijoiden ja tiedotusvälineiden ahdistelu ja pidätykset lisääntyivät. Amnesty Internationalin tuoreen raportin mukaan maa näyttääkin palanneen vanhoihin tapoihinsa. Sen mukaan maassa on lähes sata mielipidevankia.
"Viimeisten puolen vuoden aikana on tapahtunut takapakkia sekä median oikeuksissa että ihmisoikeuksissa muutenkin. On ennenaikaista sanoa, onko kyse suunnanmuutoksesta vai vaalihermostuksesta", Kuuttila sanoo.
kari.naskinen@gmail.com