”Unelmat ja toiveet ovat osa ihmisten elämän todellisuutta”, sanoi Günter Grass Jyväskylän Talvi
-kulttuuritapahtumassa 1981, jolloin häntä haastattelin. Näiden todellisuuden
osien hahmottamisessa on kirjailijoilla merkittävä tehtävä – siirtää
todellisuuden ahtaiksi käyviä rajoja mielikuvituksensa voimalla.
”Poliitikot sanovat yleensä, että kirjailijoiden fantasioilla ei ole mitään tekemistä realiteettien kanssa. Esimerkiksi George Orwellin 1940-luvulla kirjoittama kirja Vuonna 1984 on kuitenkin lähestynyt todellisuutta sitä tarkemmin, mitä lähemmäs Orwellin mainitsemaa vuosilukua olemme tulleet”, sanoi Günter Grass kolme vuotta ennen tuota vuosilukua.
”Orwell näki jo ennen poliitikkoja, millainen Euroopan ja kolmannen maailman tilanne tulee 1900-luvun loppua lähestyttäessä olemaan. Näin voimme hyvin sanoa, että kirjailija loi fantasialla todellisuutta.”
Orwellin ohella Grass piti oppi-isinään Alfred Döbliniä, Italo Calvinoa ja James Joycea. Erityisesti hän painotti sitä ”sisäisen monologin” ideaa, mitä Joyce jo 1900-luvun alussa käytti:
”Ihmisellä on koko ajan useampia tajunnan filmejä. Tämän takia ihminen ei koe todellisuutta yhtenä kronologisesti etenevänä tapahtumaketjuna. Käsityksemme kronologisesta, aikajärjestystä noudattavasta ajankulusta onkin harha.”
Kirjailijoilla voi tässä suhteessa olla oikeampi kuva todellisuudesta. Todisteina tästä Grass piti mm. Joycen Odysseusta, Döblinin Berlin Alexanderplatzia ja omaa Kampelaansa. Joyce ja Döblin poistivat romaaneistaan kronologisen järjestyksen, ja Grass teki tarkoituksellisesti samoin Kampelassa, osittain kokeilumielessä.
”Kampelassa olen itse läsnä 4000 vuoden ajan. Näin pyrin myös selittämään ihmisten myyttejä – esimerkiksi tulen syntymisen suhteen.”
Grassin tunnetuin teos on Peltirumpu, mutta esimerkiksi omassa kirjahyllyssäni ykköspaikalla on Kampela. Grass sai sen valmiiksi viiden vuoden työn jälkeen 1977 (Oili Suomisen suomennos 1979).
”Kampela sai oikeastaan alkunsa jo 1970-luvun alussa, jolloin Etanan päiväkirjassa (1972) huokasin, että haluaisin kirjoittaa kertovan keittokirjan, ja niinhän se sitten syntyi.”
”Kirjassa voi kampelan käsittää moneksi. Se voi olla kaikkitietävä jumala, se voi olla Hegelin henki tai vallankumousaate”, sanoi Grass.
Yhdenlainen vallankumous ainakin tapahtuu, kun kirjan lopussa miehet menettävät valtansa naisille.
ON SANOTTAVA,
MIKÄ ON SANOTTAVA
Virallinen historiankirjoitus ei saanut Grassilta hyväksyntää. Tarvitaan kirjailijoita: ”Valistusajasta lähtien järki on ollut eurooppalaisessa kulttuurissa pyhä lehmä. Tämä on aiheuttanut sen, että inhimillinen äly on ajan mittaan muuttunut pelkäksi tekniseksi ominaisuudeksi. Näin tulemme taas kirjailijoiden tehtävään, joka on laajentaa ahtaaksi käynyttä käsitystä järjestä ja edistyksestä.”
”Virallista historiankäsitystä ja -kuvausta kohtaan tunnen suurta epäilystä. Historiankirjoitus on aina perustunut säilyneisiin dokumentteihin, mutta oleellista on ollut, että nämä dokumentit ovat yleensä aina olleet voittajien dokumentteja. Iso osa historian oikeita tapahtumia on jäänyt kirjoitetun historian ulkopuolelle, ja siksi kirjailijoiden tehtävänä on täyttää nämä dokumentoinnin ulkopuolelle jääneet aukot.”
”Käyttämällä fantasiaa voidaan lähestyä realiteetteja. Toisaalta fantasian avulla voidaan tarvittaessa luoda etäisyyttä oikeisiin realiteetteihin tajutaksemme niitä.”
OIeellista joka tapauksessa on, että kirjailijat sanovat, mikä sanottava on, kuten hän otsikoi Helsingin Sanomissakin 15.4.2012 julkaistun runonsa. Tuossa runossa Grass arvosteli Israelia, joka hänen mukaansa uhkaa tuhota Iranin kansan.
”Ydinasevalta Israel vaarantaa jo ennestään hauraan maailmanrauhan. - - - Ja totta puhuen: en enää pysy vaiti, koska olen väsynyt länsivaltojen teeskentelyyn”, kirjoitti Grass, ja samalla syytti Saksaa, joka auttaa Israelia mm. myymällä sille sotakalustoa.
KIRJAILIJAKOKOUS
Kesällä 1981 Günter Grass vieraili myös Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa Mukkulassa, jonne kokous taas kesällä 2015 palaa evakkomatkaltaan Messilästä. Kaksi vuotta ennen Mukkulan-käyntiään Grass oli saanut valmiiksi romaaninsa Kirjailijakokous. Sekin päättyy Kampelan tavoin isoon muutokseen, kun virsirunoilijoiden kokouspaikka tuhoutuu tulipalossa. Tuon kirjan sävyt syntyivät jo Kampelaa kirjoitettaessa:
”Poliitikot sanovat yleensä, että kirjailijoiden fantasioilla ei ole mitään tekemistä realiteettien kanssa. Esimerkiksi George Orwellin 1940-luvulla kirjoittama kirja Vuonna 1984 on kuitenkin lähestynyt todellisuutta sitä tarkemmin, mitä lähemmäs Orwellin mainitsemaa vuosilukua olemme tulleet”, sanoi Günter Grass kolme vuotta ennen tuota vuosilukua.
”Orwell näki jo ennen poliitikkoja, millainen Euroopan ja kolmannen maailman tilanne tulee 1900-luvun loppua lähestyttäessä olemaan. Näin voimme hyvin sanoa, että kirjailija loi fantasialla todellisuutta.”
Orwellin ohella Grass piti oppi-isinään Alfred Döbliniä, Italo Calvinoa ja James Joycea. Erityisesti hän painotti sitä ”sisäisen monologin” ideaa, mitä Joyce jo 1900-luvun alussa käytti:
”Ihmisellä on koko ajan useampia tajunnan filmejä. Tämän takia ihminen ei koe todellisuutta yhtenä kronologisesti etenevänä tapahtumaketjuna. Käsityksemme kronologisesta, aikajärjestystä noudattavasta ajankulusta onkin harha.”
Kirjailijoilla voi tässä suhteessa olla oikeampi kuva todellisuudesta. Todisteina tästä Grass piti mm. Joycen Odysseusta, Döblinin Berlin Alexanderplatzia ja omaa Kampelaansa. Joyce ja Döblin poistivat romaaneistaan kronologisen järjestyksen, ja Grass teki tarkoituksellisesti samoin Kampelassa, osittain kokeilumielessä.
”Kampelassa olen itse läsnä 4000 vuoden ajan. Näin pyrin myös selittämään ihmisten myyttejä – esimerkiksi tulen syntymisen suhteen.”
Grassin tunnetuin teos on Peltirumpu, mutta esimerkiksi omassa kirjahyllyssäni ykköspaikalla on Kampela. Grass sai sen valmiiksi viiden vuoden työn jälkeen 1977 (Oili Suomisen suomennos 1979).
”Kampela sai oikeastaan alkunsa jo 1970-luvun alussa, jolloin Etanan päiväkirjassa (1972) huokasin, että haluaisin kirjoittaa kertovan keittokirjan, ja niinhän se sitten syntyi.”
”Kirjassa voi kampelan käsittää moneksi. Se voi olla kaikkitietävä jumala, se voi olla Hegelin henki tai vallankumousaate”, sanoi Grass.
Yhdenlainen vallankumous ainakin tapahtuu, kun kirjan lopussa miehet menettävät valtansa naisille.
ON SANOTTAVA,
MIKÄ ON SANOTTAVA
Virallinen historiankirjoitus ei saanut Grassilta hyväksyntää. Tarvitaan kirjailijoita: ”Valistusajasta lähtien järki on ollut eurooppalaisessa kulttuurissa pyhä lehmä. Tämä on aiheuttanut sen, että inhimillinen äly on ajan mittaan muuttunut pelkäksi tekniseksi ominaisuudeksi. Näin tulemme taas kirjailijoiden tehtävään, joka on laajentaa ahtaaksi käynyttä käsitystä järjestä ja edistyksestä.”
”Virallista historiankäsitystä ja -kuvausta kohtaan tunnen suurta epäilystä. Historiankirjoitus on aina perustunut säilyneisiin dokumentteihin, mutta oleellista on ollut, että nämä dokumentit ovat yleensä aina olleet voittajien dokumentteja. Iso osa historian oikeita tapahtumia on jäänyt kirjoitetun historian ulkopuolelle, ja siksi kirjailijoiden tehtävänä on täyttää nämä dokumentoinnin ulkopuolelle jääneet aukot.”
”Käyttämällä fantasiaa voidaan lähestyä realiteetteja. Toisaalta fantasian avulla voidaan tarvittaessa luoda etäisyyttä oikeisiin realiteetteihin tajutaksemme niitä.”
OIeellista joka tapauksessa on, että kirjailijat sanovat, mikä sanottava on, kuten hän otsikoi Helsingin Sanomissakin 15.4.2012 julkaistun runonsa. Tuossa runossa Grass arvosteli Israelia, joka hänen mukaansa uhkaa tuhota Iranin kansan.
”Ydinasevalta Israel vaarantaa jo ennestään hauraan maailmanrauhan. - - - Ja totta puhuen: en enää pysy vaiti, koska olen väsynyt länsivaltojen teeskentelyyn”, kirjoitti Grass, ja samalla syytti Saksaa, joka auttaa Israelia mm. myymällä sille sotakalustoa.
KIRJAILIJAKOKOUS
Kesällä 1981 Günter Grass vieraili myös Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa Mukkulassa, jonne kokous taas kesällä 2015 palaa evakkomatkaltaan Messilästä. Kaksi vuotta ennen Mukkulan-käyntiään Grass oli saanut valmiiksi romaaninsa Kirjailijakokous. Sekin päättyy Kampelan tavoin isoon muutokseen, kun virsirunoilijoiden kokouspaikka tuhoutuu tulipalossa. Tuon kirjan sävyt syntyivät jo Kampelaa kirjoitettaessa:
”Minua viehätti se samanlainen tilanne, joka Saksassa oli toisen maailmansodan jälkeen ja 300 vuotta aiemmin 30-vuotisen sodan päättyessä. Tämä oli yksi lähtökohta; toinen oli, että saatoin näin tehdä kunnianosoituksen Ryhmä 47:lle ja hyväll ystävälleni Hans Werner Richterille.”
Ryhmä 47 perustettiin vuonna 1947 saksalaisten vasemmistokirjailijoiden epävirallisena lukupiirinä. Richteriä pidetään sen primus motorina. Muita tunnettuja jäseniä olivat mm. Paula Celan, Hans Magnus Enzensberger, Erich Fried, Uwe Johnson sekä kriitikot Walter Jens ja Hans Mayer. Ryhmän perustaman kirjallisuuspalkinnon ovat saanet mm. Heinrich Böll 1951, Martin Walser 1955, Günter Grass 1958 ja Johannes Bobrowski 1962.
kari.naskinen@gmail.com