Suomen turvallisuuden kannalta peruselementit ovat samat kuin ennenkin: me,
Venäjä ja muut. Tämä oli myös Esko Ahon
esitelmän nimi, kun hän keskiviikkona 15.4.2015 puhui Lahden Paasikivi-seurassa.
Hän kertoi lainanneensa otsikon Mannerheim-ristin ritarilta, eversti Wolf H. Halstin Suomen
turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän kirjan (1969) nimestä. Sopi hyvin lainata,
sillä Halsti oli yksi Paasikivi-seuran perustajista ja toimi sen puheenjohtajana
1961-64.
”Halstin kirjan otsikkoon kiteytyvät kaikessa yksinkertaisuudessaan ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset perushaasteemme: miten yhdistää kansalliset etumme, eurooppalaiset siteemme ja velvoitteemme sekä erityinen suhteemme Venäjään”, sanoi Aho.
Hän sanoi, että nyt Suomessa käytävässä keskustelussa voi tunnistaa kolme koulukuntaa:
1) Yksi koulukunta näkee vain meidät ja Venäjän. Sen opin mukaan Venäjä-suhteen erityisyys vaatii, että emme mene mukaan mihinkään sellaiseen, mikä voisi jotenkin vaarantaa tai vahingoittaa etujamme idän suunnalla. Jopa EU-jäsenyyden velvoitteet arveluttavat.
2) Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka uskovat kansallisten etujemme tulevan parhaiten turvatuiksi keskittymällä me ja muut -akseliin. Tämä koulukunta uskoo, että suhde Venäjään hoituu parhaiten liitossa muiden kanssa.
3) Aho itse kannattaa sitä kolmatta ryhmää, joka näkee Venäjä-suhteemme erityisenä, mutta haluaa asettaa sen laajempaan yhteyteen. Historian saatossa tämä Venäjä-kontekstimme on moneen otteeseen muuttunut.
”Viimeksi tämä tilanne muuttui 1990-luvun alkupuoliskolla, kun Euroopan sotilaallinen kahtiajako murentui, Neuvostoliitto hajosi, Suomi irrottautui Yya-sopimuksesta ja liittyi EU:n jäseneksi. Uskon, että tämän kolmannen ryhmän mukaisella toimintatavalla kansalliset etumme voidaan parhaiten turvata myös näissä arvaamattomissa ja oloissa, joihin olemme Ukrainan kriisin myötä ajautuneet”, sanoi Aho.
”Halstin kirjan otsikkoon kiteytyvät kaikessa yksinkertaisuudessaan ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset perushaasteemme: miten yhdistää kansalliset etumme, eurooppalaiset siteemme ja velvoitteemme sekä erityinen suhteemme Venäjään”, sanoi Aho.
Hän sanoi, että nyt Suomessa käytävässä keskustelussa voi tunnistaa kolme koulukuntaa:
1) Yksi koulukunta näkee vain meidät ja Venäjän. Sen opin mukaan Venäjä-suhteen erityisyys vaatii, että emme mene mukaan mihinkään sellaiseen, mikä voisi jotenkin vaarantaa tai vahingoittaa etujamme idän suunnalla. Jopa EU-jäsenyyden velvoitteet arveluttavat.
2) Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka uskovat kansallisten etujemme tulevan parhaiten turvatuiksi keskittymällä me ja muut -akseliin. Tämä koulukunta uskoo, että suhde Venäjään hoituu parhaiten liitossa muiden kanssa.
3) Aho itse kannattaa sitä kolmatta ryhmää, joka näkee Venäjä-suhteemme erityisenä, mutta haluaa asettaa sen laajempaan yhteyteen. Historian saatossa tämä Venäjä-kontekstimme on moneen otteeseen muuttunut.
”Viimeksi tämä tilanne muuttui 1990-luvun alkupuoliskolla, kun Euroopan sotilaallinen kahtiajako murentui, Neuvostoliitto hajosi, Suomi irrottautui Yya-sopimuksesta ja liittyi EU:n jäseneksi. Uskon, että tämän kolmannen ryhmän mukaisella toimintatavalla kansalliset etumme voidaan parhaiten turvata myös näissä arvaamattomissa ja oloissa, joihin olemme Ukrainan kriisin myötä ajautuneet”, sanoi Aho.
.
”Erityissuhde Venäjään pohjautuu ennen kaikkea
maantieteeseen, mutta sillä on myös
taloudellisia ulottuvuuksia. Sen ylläpitämiseksi tarvitsemme
Venäjän suhteen erityisosaamista, jota syntyy vain pitämällä huoli venäjän
kielen ja kulttuurin osaamisesta, syvällisestä ja paikanpäällä hankitusta
Venäjän olojen tuntemuksesta sekä tiiviistä yhteydenpidosta venäläisiin
toimijoihin.”
Esko Aho itse pitää jatkuvasti yhteyttä itärajan taakse. Hän
toimii suomalaisen teollisuuden idän-toimiston East Office Oy:n hallituksen
puheenjohtajana. Se on 25 suomalaisen yhtiön omistama yritys, jonka tavoitteena
on vahvistaa omistajiensa Venäjä-suhteita. Nämä omistajat ovat Atria, Cargotec,
Fazer, Finnair, Fortum, Kesko, Kone, Konecranes, Lemminkäinen, Metso, Neste,
Nokian Renkaat, Oriola, Outokumpu, Paroc, Posti, Ruukki, Sanoma, Stockmann,
Tikkurila, UPM, VR, Wärtsilä ja YIT.
Aho on myös Suomalais-venäläisen kauppakamarin puheenjohtajana. Lisäksi hän käy jatkuvasti Venäjällä luennoimassa.
ENTÄ NYT, VENÄJÄ?
Esko Aho pohti sitä, mitä lähitulevaisuudella Venäjällä tapahtuu. Taas kolme vaihtoehtoa:
1) Venäjä ajautuu lisää nationalismiin, minkä seurauksena on myös lisääntyvä eristäytyminen. Tämä on Ahon mielestä erittäin huono vaihtoehto.
2) Öljyn tuottajahinta nousee ja ajat paranevat. Tämän pitäisi kuitenkin tapahtua kahden vuoden kuluessa, koska sen pitempään eivät Venäjän talousvarannot riitä ilman kasvavia öljytuloja.
3) Taloutta modernisoidaan, ja tässä tulevat kysymykseen erityisesti infrastruktuuri, koulutus, teknologinen osaaminen ja yritysrakenteen kehittäminen. Tässä Venäjä kuitenkin tarvitsee ulkomaiden apua.
Ukrainan tulevaisuudesta Aho sanoi, että nyt koko valtio on hunningolla. Sen bkt asukasta kohti laskettuna on aivan rapaluokkaa. Jos Ukraina aikoo päästä jaloilleen, sen poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on uudistettava länsimaisia periaatteita noudattavaksi ja samalla Ukrainan on saatava yhteydet kuntoon Venäjän kanssa.
”Ukrainan kriisin juuret ovat syvällä ja tie siitä ulos kivikkoinen. Maalla on takana kaksi menetettyä vuosikymmentä, joiden aikana tarjolla olleet mahdollisuudet on tuhrittu vallan väärinkäyttöön, korruptioon ja sisäiseen poliittiseen valtataisteluun. Uusi Ukraina ei voi olla jatkumo, vaan sen täytyy kyetä luomaan aivan uusi vallankäytön ja taloudenpidon kulttuuri. Siinä EU voi olla korvaamattomaksi avuksi. Toisaalta Ukraina tarvitsee Venäjän markkinoita ja yhteistyötä Venäjän kanssa saadakseen yhteiskuntansa kuntoon. Kaiken tapahtuneen jälkeen se vaatii Ukrainalta suurta valtiomiestaitoa ja Venäjän johdolta kykyä ymmärtää, että taloudellisesti vakaa, kehittyvä ja vaurastuva naapuri on sen omakin etu”, sanoi Aho.
kari.naskinen@gmail.com
Aho on myös Suomalais-venäläisen kauppakamarin puheenjohtajana. Lisäksi hän käy jatkuvasti Venäjällä luennoimassa.
ENTÄ NYT, VENÄJÄ?
Esko Aho pohti sitä, mitä lähitulevaisuudella Venäjällä tapahtuu. Taas kolme vaihtoehtoa:
1) Venäjä ajautuu lisää nationalismiin, minkä seurauksena on myös lisääntyvä eristäytyminen. Tämä on Ahon mielestä erittäin huono vaihtoehto.
2) Öljyn tuottajahinta nousee ja ajat paranevat. Tämän pitäisi kuitenkin tapahtua kahden vuoden kuluessa, koska sen pitempään eivät Venäjän talousvarannot riitä ilman kasvavia öljytuloja.
3) Taloutta modernisoidaan, ja tässä tulevat kysymykseen erityisesti infrastruktuuri, koulutus, teknologinen osaaminen ja yritysrakenteen kehittäminen. Tässä Venäjä kuitenkin tarvitsee ulkomaiden apua.
Ukrainan tulevaisuudesta Aho sanoi, että nyt koko valtio on hunningolla. Sen bkt asukasta kohti laskettuna on aivan rapaluokkaa. Jos Ukraina aikoo päästä jaloilleen, sen poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on uudistettava länsimaisia periaatteita noudattavaksi ja samalla Ukrainan on saatava yhteydet kuntoon Venäjän kanssa.
”Ukrainan kriisin juuret ovat syvällä ja tie siitä ulos kivikkoinen. Maalla on takana kaksi menetettyä vuosikymmentä, joiden aikana tarjolla olleet mahdollisuudet on tuhrittu vallan väärinkäyttöön, korruptioon ja sisäiseen poliittiseen valtataisteluun. Uusi Ukraina ei voi olla jatkumo, vaan sen täytyy kyetä luomaan aivan uusi vallankäytön ja taloudenpidon kulttuuri. Siinä EU voi olla korvaamattomaksi avuksi. Toisaalta Ukraina tarvitsee Venäjän markkinoita ja yhteistyötä Venäjän kanssa saadakseen yhteiskuntansa kuntoon. Kaiken tapahtuneen jälkeen se vaatii Ukrainalta suurta valtiomiestaitoa ja Venäjän johdolta kykyä ymmärtää, että taloudellisesti vakaa, kehittyvä ja vaurastuva naapuri on sen omakin etu”, sanoi Aho.
kari.naskinen@gmail.com